Tapaamista tiedossa

Nyt tukka jakaukselle ja kaapista parhaat kretongit niskaan: suomalainen blogimaailma saa arvovieraita Yhdysvalloista asti. Eli, helsinkiläisessä SaunaBarissa järjestetään keskiviikko-iltana klo 20.30 blogitapaaminen, jossa on mukana myös Suomessa vierailulla oleva Justin Hall. Wikiin on perustettu sivu lisätietoja ja ilmoittautumisia varten (ja saa sinne mennä ilmoittautumattakin).

Alunperin tapaaminen oli tarkoitus järjestää jo viime perjantaina, mutta Pohjois-Amerikan itärannikon sähkökatkos sattui Justinin kannalta ikävään aikaan ja hän jäi loukkuun lentokentälle. Tarina hikisestä yöstä lentokentällä on mielenkiintoista luettavaa.

Pinserin väki viettää iltaansa 170 kilometriä liian pohjoisessa, joten jätämme tämän tapaamisen väliin. Paikalle lähtijät, viekääpä kuitenkin terveisiä.

Missä olit kun lamput sammuivat?

Hmm, vanha kunnon “historiaa livenä” -hetki: ensin joku raportoi irkissä, seuraavaksi sama asia isoilla kirjaimilla cnn.comin etusivulla ja sitten kaikki meillä näkyvät viisi uutiskanavaa yksi kerrallaan alkavat raportoida asiasta. Pian netistäkin löytyy jo jotain. Vartin päästä asian tietävät jo kaikki.


Ennen

Jälkeen

Ja mitä tapahtuu? Valtaisa sähkökatkos iski USA:n ja Kanadan itärannikolle – syy on vielä tuntematon. Joku vääräleuka ehti jo letkauttaa juuri riehuvan madon iskeneen sähkölaitoksen tietokoneisiin. Ehkä tiedämme pian tarkemmin. [puolen tunnin päästä] Pian syntipukki jo löydettiinkin: sähköyhtiön verkko lakkasi toimimasta. Ylikuormitusta epäillään. [yöllä] Ja viimeisimmän tiedon mukaan syynä olisi ollut valtioiden rajalla sijaitsevaan voimalaan iskenyt salama.

Tämähän ei toki ole ensimmäinen kerta, vaan samankaltainen suuri sähkökatkos tapahtui myös marraskuussa 1965. Kuinkahan moni muuten näkee ufoja tällä kertaa? Kansa odottaa myös kiinnostuneena Ilkan raporttia paikan päältä.

Jos sähkökatkos kestää yöhön asti, tiedämme varmaankin mitä monen mielessä liikkuu… Toivottavasti ei kuitenkaan samaa kuin 1977, jolloin ryöstelevät väkijoukot alkoivat hajottaa paikkoja. Ja toivottavasti Suomeen matkalla oleva Justin ei sattunut olemaan juuri vaihtamassa lentokonetta JFK:lla. Ja toivotaan että metroon loukkuun jääneillä ei ole kuuma – New Yorkissa on juuri nyt 31 astetta lämmintä.

Jos joku syyttää sähkökatkoksesta auringonpilkkuja, älä naura. Auringonpilkut aiheuttavat auringon pinnassa purkauksia, näistä syntyy aurinkotuulta ja se taas saattaa aiheuttaa sähkökatkoksia – kuten esimerkiksi vuonna 1989, jolloin itäisessä Kanadassa ja USA:ssa koettiin laajoja sähkökatkoksia. Ja mikä yhteensattuma: Spaceweather.comissa varoiteltiinkin lähestyvistä suurista purkauksista. Tosin ne eivät ole vielä ehtineet tulla, joten tämä katkos tuskin johtui auringonpilkuista.

Top-pääsiäismuna

Kuinkahan moni ehti huomata top-listalla olevan pikku pääsiäismunan? Ai minkäkö? Pääsiäismunahan on siis tietokoneohjelmiin, kirjoihin, elokuviin tai vaikkapa nettisivuihin kätketty pieni hauska yksityiskohta joka ei ole ihan ilmeinen. Niihin ei voi yleensä törmätä kovin helposti, vaan extran löytämiseksi pitää nähdä hieman vaivaa. Mutta sen jälkeen voitkin löytää vaikka pelejä toimisto-ohjelmista tai innokkaita faneja Potter-kirjojen hahmoista. Pääsiäismuna-arkistossa voit selata tuhansia erilaisia piilotettuja hauskuuksia.

Top-listan pääsiäismuna ei ole mitenkään varsinaisesti piilotettu, mutta koska se sijaitsee keskellä ohjetekstiä on hyvin epätodennäköistä että sitä olisi kukaan huomannut ;-) Siis: käy kirjoittamassa Päivän pamauksen käyttäjätunnuksesi top-sivun alareunasta löytyvään laatikkoon, ja voit tilata ja poistaa blogeja listaa selatessasi.

Ympäristöuutisia

Tämän kesän helteet ovat lämmittäneet Välimeren ennätyksellisen lämpimäksi ja lähempänäkin olevat meret ovat lämmenneet melkoisesti. Ilmatieteen laitos kertoo, että tämä saattaa aiheuttaa syksymmällä rankkasateita ja myrskytuulia.

Mielenkiintoista luettavaa ovat myös päättyneen heinäkuun säätilastot ja helletilastot. Helteinen heinäkuu toi tullessaan myös paljon komeita ukkosia. Valitettavasti vain onnistuimme tyypillisellä tuurillamme olemaan aina jossain muualla kuin siellä missä komeimmat myrskyt raivosivat. Maanantain-tiistain yöukkosetkin jäivät näkemättä ja nyt täytyy tyytyä vain ihailemaan Ari Laakson näppäämiä uskomattoman hienoja yöukkoskuvia. Myös Tom Eklundin ikuistama Hämeenlinnan tiistainen vyörypilvi olisi ollut hauska nähdä luonnossa (toinen kuva samasta pilvestä).

Kulkiessasi ulkosalla auringonlaskun jälkeen, muista katsella kaakkoiselle/eteläiselle taivaalle. Siellä näkyvä punainen kirkas valopiste ei ole televisiomasto tai ufo, vaan Mars-planeetta. Planeetta on kulkenut radallaan taas lähelle maapalloa ja näkyy nyt taivaalla poikkeuksellisen isokokoisena ja kirkkaana. Tehokkailla kiikareilla saatat nähdä jopa Marsin etelänavan jäätiköt. Mars on lähimmillään ja kirkkaimmillaan keskiviikkona 27.8.

Sitä odotellessa taivaalla on tarjolla myös vuotuinen Perseidien meteorisade, keskiviikkoaamuna 13.8. Samoihin aikoihin taivaalla Marsin lähellä möllöttävä täysikuu saattaa kuitenkin hieman haitata tarkkailua.

Elokuun päiviä

Käveltiin urheilukentän reunalla kohti metsäpolkua. Harmaat pilvet ajoivat valkoisia takaa. Koiran kuono painautui vasten verkkoaitaa.

– Pallo!
– Niin, siellä pelataan tennistä.
– Pallopallopallo.
– Sulla on kotona melkein samanlainen pallo, vähän vain likaisempi.
– PALLO PALLO PALLO.
– Kun mennään seuraavan kerran pellon reunaan, saat juosta pallon perässä.
– Perhonen perhonen perhonen!!

Heinä tuoksui kostealta. Horsmat kutittelivat shortsien paljastamia sääriä mutta nokkoset pistivät ilkeästi. Erektukset kutsuisivat nokkosia alemman markkina-arvon kasveiksi.

Vaimo kirjoitti juttua blogiin. Mietin, että voinko julkaista samaan aikaan hänen kanssaan vai alkavatko jutut kilpailla toistensa kanssa. Koira huokaisi syvään ja käänsi kylkeä. Häntä huiskahti kaksi kertaa.

Käyrät kertovat

Olen ollut huomaavinani että jotkut seuraavat blogien liikkumista top-listalla ihan kuin musiikkilistoja konsanaan. Okko teki ohjelman, joka tuo ihan uuden näkökulman sijoitusten analysointiin. Blogitilastot piirtää sijoituskäyrän haluamastasi blogista. Voit myös vertailla useampaa blogia keskenään. Hieno!

Nyt voidaan nähdä graafisesti vaikkapa Asento!-blogin ilmiömäinen nousu kärkisijoille, Käytöskukan kirjoitustauon päättyminen ja nousu takaisin kärkeen tai Maalaisen kärkkyminen Kevätsipulikukkien kannoilla.

Tilausasiaa

Blogeja tulee lisää ja listat pitenevät. Uusi hienompi blogilista valmistuu edelleen hiljalleen, mutta sitä odottaessa ja maistiaisena uudesta Päivän pamaus uudistui hieman. Blogien lisääminen ja poistaminen seurattavien listoilta on nyt helppoakin helpompaa. Löydät lisäohjeita seuraamalla Päivän pamauksessa ruudulle ilmestyviä ohjeita.

Tämän ansiosta myös top-listalla lienee odotettavissa entistä vilkkaampaa liikehdintää. Lisäyksien myötä nyt tuli mahdolliseksi myös lisäämistoiminnon tekeminen omaan blogiin, tyyliin “Lisää minut omaan pamaukseesi klikkaamalla tästä”. Jos haluat tietää miten, lue lisää…
Continue reading

Tilastot kertovat

Takana on kaikkien aikojen lämpimin heinäkuu Suomessa. Ja kuten muistamme, heinäkuussahan ei tapahdu mitään. Koko maa on kiinni.

Joten olin hieman hämmästynyt huomatessani että Pinseri on tehnyt jälleen oman kaikkien aikojen kävijäennätyksensä. Puoli miljoonaa hittiä, parisataa tuhatta sivulatausta ja 50000 käyntiä. Ehkäpä tämä tietää ruuhkaa loppusyksyksi? Täytyy keksiä uusia mielenkiintoisia kujeita.

Kiitokset kaikille teille parillekymmenelle tuhannelle lukijalle – toivottavasti viihdyitte ja tulkaa toistekin. Toivottavasti tekin, jotka kävitte etsimässä ilmaisia pornokuvia löysitte täältä jotain lukemisen arvoista.

Tietokonekuulumisia

Tietokone tuli takaisin huollosta ja pahaenteiset ennusteet eivät käyneet toteen. Kovalevy oli tallella, mitään ei ollut hävinnyt ja korjattu kone toimii hienosti. Propsit Compaqille (tai HP:han se on nykyään). Ja tuuletinkin puhaltaa edelleen. Uhmaamme kohtaloa.

Melankolian Mikko julkisti BlogTopin – työkalun kaikille Top-listasta riippuvaisille. On hienoa nähdä uusien palveluiden kasvavan Pinserin ympärille. Propseja sinnekin!

Ulkona pauhaa taas iltapäiväukkonen, joten nyt pistokkeet irti seinästä, kone nukkumaan ja ulos ihastelemaan. Propseja sään haltijoille. (Propsi-sanan synnystä kertoo dfile aiemman jutun kommenteissa)

Äkkijoukot tulevat

Flash flood on termi, jolle ei taida olla varsinaista suomenkielistä nimeä. Kyseessä on siis äkillinen ukkosmyrskyn tai muun rankkasateen aiheuttama tulva joka voi vaikka viedä tiellä ajavan auton mennessään. Meilläpäin yleensä vain kellarit tulvivat, onneksi.

Flash mob on taas tämän kesän muoti-ilmiö: yllättäen kokoontunut joukko ihmisiä, jotka tekevät jotain hassua. 300 ihmisen joukko kirjakaupassa kyselee olemattomia kirjoja, puhkeaa spontaaneihin suosionosoituksiin ja jatkaa sitten matkaansa. Satoja ihmisiä puistossa päästelemässä omia luonnon ääniä.

Outoa, turhaa ja hauskaa. Kuka järjestäisi Suomessa ensimmäisen flash mobin? Lisää aiheesta mm. cheesebikinissä ja Slashdotissa.