Extreme-elmyksi kotisohvalla

“Eskimot eivt liiemmin yrittneet tutkia sismaansa jtikk. Pinvastoin, he asuttivat sen pahoilla hengilln, ja pysyivt itse mahdollisuuksien mukaan kaukana sielt. ” Kuulostaa jrkevlt. :-) Jos kuitenkin kaipaat extreme-elmyksi kotisohvalta, tutustu kahden Peten Grnlannin retkeen. (thx dorp)

Mukavaa hiihtoloman ajankulua meille, joista on kiehtovampaa lukea retkiruoasta, -reiteist ja -varusteista kuin oikeasti taistella lipsuvat, haraavat sukset jalkaan ja rmpi hikisen paikallisen Myrvuoren ympri.

Top-listan sielunelämää

Minulta kysellään välillä, miten blogien top-listan pisteet oikein lasketaan kun välillä enemmän tilaajia saanut blogi on jäljempänä kuin vähemmän luettu kumppaninsa. Siispä raotamme salaperäisyyden verhoa…

Top-listan pohjanahan ovat siis Päivän pamauksen tilaukset. Lähtötilanteena on, että yksi pamauksessa blogin luettavakseen rastittanut tuo blogille yhden pisteen. Tämä mahdollistaa kuitenkin epärehelliset keinot: entäpä jos joku tekee paljon uusia tunnuksia ja rastittaa jokaiseen vain oman bloginsa? Entäpä ne, jotka eivät tule enää takaisin? Sen vuoksi täysi piste annetaan vain sellaisesta käyttäjästä, joka on juuri käynyt lukemassa blogeja. Jos kävijä ei tule takaisin, hänen tuottamansa piste vähenee. Kolme päivää sitten viimeksi käynyt lukija tuottaa vain puoli pistettä. Jos lukija ei palaa viikkoon, hänen tienaamansa piste kuihtuu nollaksi, eli hän ei vaikuta top-listaan millään tavalla. Kun lukija käy uudelleen pamauksessa, hänen pisteensäkin on taas oikea piste.

Eli jos Matin Blogilla on kaksi lukijaa, jotka ovat käyneet Päivän pamauksessa viimeksi 5 ja 6 päivää sitten, ja Maijan Blogilla vain yksi, mutta tänään käynyt lukija, Maijan blogi kiilaa listoilla Matin ohi.

Sen lisäksi pisteisiin vaikuttaa päivitysbonus. Blogi saa aiemmin kertyneet pisteet täysimääräisenä itselleen vain, jos sitä on juuri päivitetty. Mitä kauemman viimeisestä päivityksestä on, sitä enemmän pisteitä rokotetaan pois. Jos blogi on ollut päivittämättä kolme kuukautta, se saa enää vain kymmenesosan tienaamistaan pisteistä. Uusi päivitys nostaa pisteet toki takaisin täyteen määrään (ja silloin blogi syöksähtää ylöspäin listoilla).

Kuulostaako reilulta? Sääntöjä voidaan toki muuttaa – kertokaapa mielipiteenne :-)

Voimatyökaluista

Kevät on tulossa! Ja sen myötä meikäläisessä herää näemmä henkiin tim-allenmainen nikkaripersoona. Viime kesänä ehdin varustautua jo joukolla leluja ja tänään kaupasta tarttui mukaan yhdistetty porakone/ruuvinväännin.

Useimmissa porakoneen ostaminen ei herätä erityisen suuria tuntemuksia, mutta minulle kyseessä on suuri askel elämässä. Porakoneet ovat olleet aina jollain tapaa epämiellyttävän oloisia laitteita ja olenkin pystynyt välttämään sellaisen hankkimista – aina tähän päivään saakka. Nyt elämässä on alkanut siis taas uusi vaihe, saapa nähdä mihin se johtaa. Käytännössä ainakin kaiken Ikeasta ostetun kokoaminen tulee olemaan useita kertoja helpompaa. Toki mieli ostaa myös Dremel, mutta en vielä keksinyt mihin sitä tarvitsisin.

Totti-koiralla (ja Riitalla) olikin ihmettelemistä kulkiessani ympäri taloa ja ruuvatessani tiukemmalle kaikkia vastaantulevia ruuveja. Huomasin myös, että alan tarvita jonkinlaista työkalusoppea viime aikoina kerääntyneille työkaluille ja osille. Täytyneepä alkaa rakentaa autotalliin äijänurkkausta. Sinne on hyvä sijoittaa porakoneet, hiomakoneet, ruuvit, vatupassit ja muut välineet. Kyseisen paikan kalustukseen kuulunee myös kossupullo, Swarfegaa ja halogeenivalonheitin. Entä muuta?

Google + Blogger

Ensimmäiset Googlen ja Bloggerin yhteistyön “helmet” alkavat näkyä – Google alkaa syöttää blogin sisältöön perustuvia mainoksia weblogien sivuille. Olen itsekin huomannut jo pari kertaa suomenkielisiä mainoksia vieraillessani Blogspotissa majaansa pitävissä blogeissa. Saapa vain nähdä, riittääkö suomalaisia mainostajia tarpeeksi täkäläisten blogien tarpeisiin… (Lisää: Heiko, David Galbraith ja Nicklas)

Itse odotan Googlen ja Bloggerin yhteistyöltä lähinnä sitä, että Blogspot alkaisi lopultakin toimia kunnolla. Usein blogikierroksella käy niin, että kaikkiin siellä hostattuihin blogeihin ei vain kertakaikkiaan pääse läpi. Myös blogilista kärsii Blogspotin toiminnasta: sivut muuttuvat usein itsekseen, juuri sen verran että blogilista on huomaavinaan päivityksen. Seurauksena kasoittain feikkibongauksia.

Uusi WTC

Tuhoutuneiden World Trade Centerin tornien tilalle rakennettavan uuden rakennuksen arkkitehti on valittu ja julkistetaan torstai-illalla Suomen aikaa, raportoi CNN. Kilpailun voittaa arkkitehti nimeltään Daniel Libeskind.

Uusi WTC:n tilalle rakennettava pilvenpiirtäjä on maailman korkein, 541 metriä (1776 jalkaa). Ylhäällä tornissa on puutarhoja ja tornin juurelle rakennettava muistomerkki on suunniteltu siten, että aurinko valaisee sitä joka vuoden syyskuun 11. päivä kello 8.46 ja 10.28 välillä (ensimmäisen lentokoneen törmäysajasta toisen tornin sortumisaikaan). Tornin juurelle jätetään myös näkyviin osia alkuperäisten tornien betoniperustoista ja pohjaveden poissa pitävästä suoja-altaasta. Kuvassa hahmotelma siitä, miltä New Yorkin siluetti näyttää uuden tornin valmistuttua.

Ruotsissa osaavat

Länsinaapurit ovat tehneet tyylikkään Ruotsin blogilistan. Sitä surffailemalla mieleen tulivat jälleen kerran meikäläisen blogilistan kehitysideat: XML-RPC ping (blogi voi itse tiedottaa päivityksestään blogilistaan), samankaltaisten blogien haku, tiukempi integrointi päivän pamauksen ja top-listan välillä sekä automatisoitu blogitietojen käsittely. Nämä kaikki siis tulossa lähiaikoina – rattaat pyörivät jo päässä. Kehitysideat ja -toiveet ovat tietysti myös erittäin tervetulleita.

Hyvää matkaa, Pioneer 10

Pioneer 10 -avaruusluotain lähetettiin matkaan maaliskussa 1972, tarkoituksena tutkia aurinkokunnan eri planeettoja. Alunperin avaruusaluksen suunniteltiin toimivan vain vajaan kahden vuoden ajan, mutta se yllättikin iloisesti ja tarjosi palveluksiaan yli 30 vuotta!

Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että Pioneerin virtalähteestä on viimeisetkin sähköt käytetty ja luotain on mykistynyt ikuisiksi ajoiksi. Pioneer jatkaa hiljaisesti matkaansa kohti Härän tähtikuviota, mukanaan kultalaatta johon on kaiverrettu terveisiä ihmiskunnalta siltä varalta että joku jossain löytää luotaimen.

Tähtienvälistä avaruutta kohti on matkalla neljä avaruusluotainta: Pioneer 10 ja 11 sekä Voyager 1 ja 2. Heavens-aboven sivuilla voit katsella, missä ne matkaavat tällä hetkellä. Space Today kirjoittaa Pioneer-aluksista ja kertoo myös, mitä Voyagereille kuuluu.

Hyypia to leave Liverpool?

Sami Hyypia plans to transfer to Madrid? Normaalisti en piittaa urheilusta ja varsinkaan jalkapallosta tuon taivaallista, mutta Dägä dägä kokeilee laittaa liikkeelle itseään toteuttavaa huhua. Ja tällaisia kokeiluja tulee ilman muuta tukea. Eli jos ensi kesänä jalkapalloilija muuttaa seurasta toiseen, olemme todistaneet blogien voimaa huhugeneraattorina. :-) Blogiviruskin kituu edelleen, mutta ei se sitten lähtenyt kiertämään maailmaa toivomallani tavalla.