Hyvää matkaa, Pioneer 10

Pioneer 10 -avaruusluotain lähetettiin matkaan maaliskussa 1972, tarkoituksena tutkia aurinkokunnan eri planeettoja. Alunperin avaruusaluksen suunniteltiin toimivan vain vajaan kahden vuoden ajan, mutta se yllättikin iloisesti ja tarjosi palveluksiaan yli 30 vuotta!

Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että Pioneerin virtalähteestä on viimeisetkin sähköt käytetty ja luotain on mykistynyt ikuisiksi ajoiksi. Pioneer jatkaa hiljaisesti matkaansa kohti Härän tähtikuviota, mukanaan kultalaatta johon on kaiverrettu terveisiä ihmiskunnalta siltä varalta että joku jossain löytää luotaimen.

Tähtienvälistä avaruutta kohti on matkalla neljä avaruusluotainta: Pioneer 10 ja 11 sekä Voyager 1 ja 2. Heavens-aboven sivuilla voit katsella, missä ne matkaavat tällä hetkellä. Space Today kirjoittaa Pioneer-aluksista ja kertoo myös, mitä Voyagereille kuuluu.

2 thoughts on “Hyvää matkaa, Pioneer 10

  1. Luulen, että tämä luotain on saanut ihmisen muodon sellaisen kultaisen kuollutta ihmistä muistuttavan muodon, möhkäleen kylläkin tai muumion. Merkille pantavaa on hymy, joka on jäänyt huulille. Sen tietää vain vaikka sitä ei pääse katsomaan edestä vaan kuin vain ruumiin vasemmalta yläviistosta päin. Suu on jäänyt raolleen sen huomaa huulten profiilista. Kuin kulkisi vieläkin henki.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *