Naapurustoista

Vaihteeksi asiaa Pinserin tarjoamista toiminnallisuuksista: Blogilistan ja Päivän pamauksen ympärillä on monenlaista pientä ja jatkuvasti muuttuvaa toiminnallisuutta. Jonain kauniina päivänä kaikki ominaisuudet yhdistyvät yhdeksi tyylikkääksi ja sulavaksi kokonaisuudeksi, mutta ennen sitä ne käyvät läpi useita kokeiluja ja muutoksia.

Muutosvuorossa tänä yönä oli Bloginaapurusto, jossa on nyt käytössä uusi, kolmas laskentatapa naapuruston löytämiseen. Pääset tutkimaan niitä klikkaamalla blogien top-listalla jokaisen rivin lopusta löytyvää go-linkkiä. Tuloksena näet bloginaapuruston: kymmenen blogia, jotka keräävät samanlaista yleisöä kuin valitsemasi blogi. Samalla sivulla on myös 10 kauimmaista yksilöä, eli voit tutkia etäisiä lajitovereita. Katso esimerkiksi Pinserin naapurusto.

Aiemmatkin laskentatavat ovat edelleen käytössä – voit valita käytettävän algoritmin klikkaamalla sivulla näkyvää numeroa ykkösestä kolmoseen. Olen edelleen kiinnostunut kuulemaan mielipiteitä siitä, mikä tuntuu vastaavan parhaiten omia mielipiteitäsi.

Ja muista, että kyseessä on erittäin epätieteellinen ja ennenkaikkea leikkimielinen tilasto. Bloginaapuruston tarkoituksena on tarjota hauska tapa löytää uutta mielenkiintoista luettavaa.

Totti 6 kk

Tänään juhlittiin Totin puolivuotissynttäreitä ajeluttamalla koiraa nähtävyyksiä katsomassa. Kävimme Porvoossa tutustumassa sikäläisiin koiriin (kovaäänistä porukkaa) ja ajelimme maaseutureittejä kotiinpäin.

Totti on nyt siis puolivuotias, ihmisten vuosissa kolmivuotias. Noutajaperinne näkyy jokaisella kävelylenkillä keppien kantamisena: ovenpielemme vieressä alkaa olla jo kasa erilaisia metsästä mukana tuotuja karahkoja. Mitä isompi, sitä parempi – kerran Totti olisi tuonut kotiin kokonaisen puun jos vain olisi saanut sen liikahtamaan.

Musta aukko tulossa

Mustasta aukosta, aineen äärimmäisestä tihentymästä, aiotaan rakentaa ensimmäisen kerran maailmassa malli Teknillisen korkeakoulun kylmälaboratoriossa Espoossa”, kirjoittaa Aamulehti (linkki vaatii rekisteröitymisen).

Huh, teekkarit leikkivät tulella! Tulee ihan mieleen Pinserissäkin aiemmin hehkutetun Hyperion-kirjan musta aukko -onnettomuus: tutkijat rakensivat laboratoriossa minikokoisen mustan aukon ja pudottivat sen vahingossa. Ja koska mustan aukon luonteeseen kuuluu imeä sisäänsä kaikki siihen koskeva, muodostui siitä jatkuvasti kokoaan kasvattava fiasko joka minkään estämättä tippui kohti planeetan keskipistettä ja alkoi syödä planeetan sisuksia.

Mutta ennen paniikkiin joutumista kannattaa palata maan päälle: jutussa kerrotaan mustan aukon mallin synnyttämisestä, arvatenkin hyvin pienen ja lyhytikäisen sellaisen. Eli luulen, että tuosta ei vielä maailmanloppua saada aikaiseksi. Hyviä paranoiajuttuja kuitenkin!

Päivän sekalaiset

Lumet sulavat kovaa vauhtia. Etelässä valkoiset pinnat alkavat olla jo suhteellisen harvinaisia, kun taas täällä pohjoisessa vasta ihastellaan lumen alta paljastuvia nurmikoita.

Suomen ympäristöhallinto seuraa tänäkin vuonna satelliittikuvista lumen sulamistilannetta. Liki päivittäin uusiutuvien kuvien seuraamisessa on – jos ei ihan suuren urheilujuhlan, niin ainakin kevätjuhlan tuntua. Tämän ja viime vuoden kuvia vertailemalla huomaa, että emme ole sulamistilanteessa ihan viime kevään tasolla mutta toisaalta emme pahasti jäljessäkään.

Päivän muita vastaantulleita erikoisia linkkejä:

World Landmarksin käsitys Helsingin nähtävyyksien sijainnista on vähintäänkin outo. Jos Keravan suunnasta löytyy “Sonoma housea” etsiviä turisteja, älkää siis ihmetelkö. (Sumpille kiitokset, tämä oli tänään jo toinen häneltä näpistetty linkki)

Pimple.tv tarjoilee hassuja lyhytelokuvia vaikkapa maililiitteinä läheteltäväksi. Aihepiiri osoittaa huonohkoa makua, joten pienempien lasten on hyvä katsoa niitä aikuisen kanssa tai ainakin salaa.

Revontulia

Oletko koskaan miettinyt, miltä revontulet näyttävät ylhäältä katsottuna? ISS-avaruusasema oli kiitämässä Skandinavian yllä toissalauantaina, kun astronautti Don Pettit sattui katsomaan ulos ikkunasta ja huomasi harvinaisia sinireunaisia revontulia. Niistä otettu valokuva on myös meidän ihasteltavanamme Science@NASA-sivuilla. Tuplaerikoisen otoksesta tekee se, että kuvassa näkyvien revontulien yläreunaa valaisee laskemassa oleva aurinko.

Maassa näkyvät valot ovat pohjoismaisia kaupunkeja – valitettavasti tarina ei kerro tarkemmin, minkä maan päällä kuvaa ottaessa oltiin. Samoja revontulia kuitenkin taisimme mekin kyseisenä viikonloppuna ihailla.

Pienet punaiset ja vihreät valot

Saleh kirjoittaa:

Everything nowadays has a little led light on it to make sure you can tell at a glance that it’s all powered up and ready to do some stuff. The dvd player has a little light to let me know that it’s turned off. Fucking showoff. From what I can tell the only point of this is to help thieves find it in the dark.

Olen samaa mieltä. Tällä vauhdilla emme tarvitse enää ensi vuonna joulukuusta. Kun olen menossa nukkumaan ja sammutan valot, pienet punaiset ja vihreät lamput kertovat että koti valvoo ympärillä. Digiboxissa on kaksi valoa. Se on niin nykyaikainen.

Digitv tulee

Eilen täytimme kansalaisvelvollisuutemme kuluttajina ja kävimme ostamassa digiboxin. Tervetuloa digi-tv! Pihiys tosin iski ja hankimme karvalakkimallin, eli MHP:n ja superteksti-tv:n kaltaiset hienoudet jäävät ainakin vielä kokematta. Interaktiivisesta sisällöstä olemme saaneet “nauttia” jo aiemmin, Canal Digitalin satelliittivirittimen kautta. Siellä tarjolla olevien pelien ja muiden lisäarvopalveluiden laatu oli osallisena vakuuttamassa meitä siitä, että pärjäämme ainakin nykyisellään pelkkää ohjelmaa näyttävällä boxilla.

Ensikokemukset kotimaisesta digi-tv:stä ovat olleet positiivisia. Boxin sijoituspisteenä on kodin kakkos-tv, jonka kuvanlaatu oli sisäantennin johdosta suorastaan surkea. Olikin hämmästyttävää, miten vähäisestä signaalista digiboxi pystyy saamaan esiin hyvännäköistä kuvaa. Ja digi-tv:n kuvanlaatuhan on, kuten kaikki jo tietävät, mainio. Näkyviin tuli joukko meille uusia kanavia, joista houkuttelevimpina olivat subtv ja Yle Teema. FST oli myös hauska yllätys – ruotsinkielisyydestään huolimatta (tähän kohtaan smiley ;-) sieltä tuleekin paljon kiinnostavaa ohjelmaa. Yle 24:ltä olen tähän mennessä onnistunut bongailemaan vain uusintoja. Trendikkäiden kaupunkilaisten YleQ:kin saatiin nyt kuulumaan täällä kehä kolmosen pohjoispuolella.

Perusmallinenkin boxi osaa näyttää jonkin verran ohjelmatietoja: kanavalle siirtyessä näkee nykyisen ja seuraavan ohjelman sekä ripauksen lisätietoa niistä. Televisiota katsoessa on myös mahdollista katsoa nopeasti listauksen siitä, mitä muut kanavat esittävät. Tuossa on ohjelmaopasta ihan kylliksi – Canal Digitalillakin käytän säännöllisesti vastaavaa palvelua. Nokian digiboxi eroaa satelliittiboxista edukseen nopeutensa ansiosta. Ohjelmistot toimivat joustavasti eikä valikoissa liikkumista tarvitse odotella.

Uusiakin kanavia on tulossa. Muutama viikko sitten digi-tv-toimiluvan sai tänne Pirkanmaalle Janton Oy, joten pian varmaan nähdään digitaalista TV-Tamperetta. Niin ikään luvan sai Vizor, joka lupailee mobiilia markkinointia, ehkäpä jotain M-Forumin tyyliin. Tunnetuin luvan saaja lienee Canal+, jonka kolme maksullista elokuvakanavaa tulevat nyt maanlaajuisesti saataville. Saapa nähdä, saammeko me Canal Plussan nykyiset asiakkaat avainkortin uuteenkin boxiin niin että voisimme katsella leffoja niin satelliitti- kuin maanpäälliselläkin boxilla. Rohkenen epäillä…

Linnut

Tänään päivällä ovesta ulos astuessa vastassa oli yllättävä näky: omenapuut olivat täynnä lintuja. Otettuamme askeleen, satapäinen lintuparvi lehahti lentoon ja laskeutui tien varren koivuihin visertämään pahaenteisesti. Yhtäläisyys Hitchcockin leffaan Linnut oli ilmeinen.

Sinänsä valtaisa lintuparvi ei ole mikään ihme, sillä elämme tunnetun lintujärven lähistöllä. Omenapuussa on vielä paljon viime syksystä jääneitä herkkupaloja lintujen syötäväksi. Pihlajassa olleet talven yli säilyneet marjat olikin näemmä jo syöty viimeistä myöten. Nyt vain täytyy toivoa että käyneiden marjojen johdosta pihapuissamme ei vaani kännistä lintujengiä. Autoparka saattaa joutua täsmäpommituksen kohteeksi.

Kuvablogissa on todisteita: ensimmäinen ja toinen kuva.