Digitv tulee

Eilen täytimme kansalaisvelvollisuutemme kuluttajina ja kävimme ostamassa digiboxin. Tervetuloa digi-tv! Pihiys tosin iski ja hankimme karvalakkimallin, eli MHP:n ja superteksti-tv:n kaltaiset hienoudet jäävät ainakin vielä kokematta. Interaktiivisesta sisällöstä olemme saaneet “nauttia” jo aiemmin, Canal Digitalin satelliittivirittimen kautta. Siellä tarjolla olevien pelien ja muiden lisäarvopalveluiden laatu oli osallisena vakuuttamassa meitä siitä, että pärjäämme ainakin nykyisellään pelkkää ohjelmaa näyttävällä boxilla.

Ensikokemukset kotimaisesta digi-tv:stä ovat olleet positiivisia. Boxin sijoituspisteenä on kodin kakkos-tv, jonka kuvanlaatu oli sisäantennin johdosta suorastaan surkea. Olikin hämmästyttävää, miten vähäisestä signaalista digiboxi pystyy saamaan esiin hyvännäköistä kuvaa. Ja digi-tv:n kuvanlaatuhan on, kuten kaikki jo tietävät, mainio. Näkyviin tuli joukko meille uusia kanavia, joista houkuttelevimpina olivat subtv ja Yle Teema. FST oli myös hauska yllätys – ruotsinkielisyydestään huolimatta (tähän kohtaan smiley ;-) sieltä tuleekin paljon kiinnostavaa ohjelmaa. Yle 24:ltä olen tähän mennessä onnistunut bongailemaan vain uusintoja. Trendikkäiden kaupunkilaisten YleQ:kin saatiin nyt kuulumaan täällä kehä kolmosen pohjoispuolella.

Perusmallinenkin boxi osaa näyttää jonkin verran ohjelmatietoja: kanavalle siirtyessä näkee nykyisen ja seuraavan ohjelman sekä ripauksen lisätietoa niistä. Televisiota katsoessa on myös mahdollista katsoa nopeasti listauksen siitä, mitä muut kanavat esittävät. Tuossa on ohjelmaopasta ihan kylliksi – Canal Digitalillakin käytän säännöllisesti vastaavaa palvelua. Nokian digiboxi eroaa satelliittiboxista edukseen nopeutensa ansiosta. Ohjelmistot toimivat joustavasti eikä valikoissa liikkumista tarvitse odotella.

Uusiakin kanavia on tulossa. Muutama viikko sitten digi-tv-toimiluvan sai tänne Pirkanmaalle Janton Oy, joten pian varmaan nähdään digitaalista TV-Tamperetta. Niin ikään luvan sai Vizor, joka lupailee mobiilia markkinointia, ehkäpä jotain M-Forumin tyyliin. Tunnetuin luvan saaja lienee Canal+, jonka kolme maksullista elokuvakanavaa tulevat nyt maanlaajuisesti saataville. Saapa nähdä, saammeko me Canal Plussan nykyiset asiakkaat avainkortin uuteenkin boxiin niin että voisimme katsella leffoja niin satelliitti- kuin maanpäälliselläkin boxilla. Rohkenen epäillä…

6 thoughts on “Digitv tulee

  1. Mitp sit MHP:ll ja superteksti-tv:ll kun on tm intternetti.

  2. SubTV houkutteleva?! 95% ohjelmista tytt p:t. Ainoa mit kykenee ehk kattomaan on ritariss-uusinnat.

  3. SUB TV onkin jo yksistn hyv syy hankkia digi. Paljon hyvi nostalgiasarjoja, kuten esim. Miami Vice ja Ritari ss. Niden sarjojen seurassa sit kasvoi terveeksi teiniksi tmkin ihmelammas.

  4. Ja joillakinhan SubTV nkyy ihan tavallisella tllll ;) Onhan kanava parantanut tasoaan koko ajan. Hyvi elokuvia tulee aina silloin tllin ja paljon nit vanhoja nostalgiauusintoja ja tuoreempiakin uusintoja mit MTV3 ei jostain syyst halua nytt.

  5. Ja joillakinhan SubTV nkyy ihan tavallisella tllll ;) Onhan kanava parantanut tasoaan koko ajan. Hyvi elokuvia tulee aina silloin tllin ja paljon nit vanhoja nostalgiauusintoja ja tuoreempiakin uusintoja mit MTV3 ei jostain syyst halua nytt.

  6. Nkyvt tnnkin nyttvn subbarilla Painajainen Elm Streetill.. Siinkin taas yksi kerran niin jrkyttnyt ja vaikutuksen tehnyt kauhari eli kauhuleffa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *