Miehistä kodinhoito-oppia naisille. Meille miehillehän tuolla sivulla mainitut jutut ovat suorastaan itsestäänselvyyksiä, mutta on hyvä että joku on vaivautunut ohjeistamaan homman ;-)

Jokohan kaikki, joiden puhelimessa on Bluetooth ovat kokeilleet bluejackingia? Eli ideanahan on että tehdään puhelimen muistiin käyntikortti jonka nimikenttään kirjoitetaan hupsu viesti. Vaikka: “Terveisiä salaiselta ihailijalta”. Seuraavaksi valitaan puhelimesta toiminnoksi käyntikortin lähetys Bluetooth-yhteyden yli. Kännykkä skannailee hetken ja näyttää listan lähietäisyydellä olevista puhelimista jotka ovat valmiita vastaanottamaan käyntikortteja langattomasti. Junista, luennoilta tai muista väkirikkaista paikoista tällaisia löytyy yleensä aina muutamia.
Continue reading →

Spammaajat muuttuvat päivä päivältä kierommiksi epeleiksi. Sähköposti on jo lähestulkoon pilattu, mutta nyt tulilinjalle on otettu myös blogit. Uusin villitys on idly.orgissa raportoitu väärennysblogien levittäminen. Mutta miksi kukaan haluaisi rakentaa väärennetyn blogin?
Continue reading →

Tällä viikolla on tullut shoppailtua sitä sun tätä. Sain itseltäni yllätyslahjaksi kelloradion ja verkkarit. Ostokset oli suoranainen pakko suorittaa jo näin marraskuussa, sillä en halua että joulupukki saa mitään hassuja ideoita pehmeistä paketeista. Meidän perheessämme haluttaisiin nimittäin kovasti kovalevyllä varustettua digiboxia.

Secret Santa järjestetään taas tänä vuonna. Kyseessä on yksinkertaisuudessaan mainio konsepti. Homma menee seuraavasti: Jokainen osanottaja täyttää Amazon-kirjakaupassa toivomuslistaansa joukon kohtuuhintaisia joululahjoja joita olisi kiva saada. Tämän jälkeen ilmoittaudutaan joululahjarinkiin ja annetaan sinne oman blogin osoite (ja toivomuslistan, jos siihen ei ole linkkiä blogissa). Joulupukki käy jossain vaiheessa katsomassa toivomuslistaa ja ostaa sieltä yhden lahjan. Amazon hoitelee maksetun lahjan toimittamisen oikeaan osoitteeseen, eikä vastaanottajan osoitetta (tai sitä kuka lahjan osti) välitetä muille.

Mutta joulun periaatteihinhan ei kuulu vain lahjojen saaminen, vaan myös antaminen. Niinpä saitti lähettää lahjaa odottelevalle jonkin toisen osallistujan tiedot, jolle tulee sitten ostaa joululahja hänen toivomuslistaltaan. Jokainen ostaa ja jokainen saa. Osallistujat eivät kuitenkaan osta toisilleen lahjoja, sillä joulupukkipalvelu arpoo lahjojen vaihtajaparit satunnaisesti. Eli samanlainen lahjaleikki kuin aikanaan koulun pikkujouluissa.

Tuli mieleen, että voisi olla hauskaa järjestää samanlainen tapahtuma hieman pienemmässä ja paikallisemmassa mittakaavassa eli ihan meidän blogilistalaisten kesken. Joku hoitaisi sähköpostin välityksellä osallistujien tietojen keräämisen, arpomisen ja jakamisen. Lahjalle laitettaisiin ohjehinta (esim. 20-30 euroa) ja systeemiin otettaisiin Amazonin lisäksi mukaan myös jokin kotimainen toivomuslistan ja lahjatilauksen mahdollistava verkkokauppa (esim. NetAnttila) niin että luottokortittomatkin voisivat osallistua. Amazoneista kannattaisi käyttää toki englantilaista, koska sen postikulut ja toimitusnopeus eivät ole hullumpia.

Mutta olisiko kukaan kiinnostunut tällaisesta? Millaiset kaupat voisivat sopia systeemiin? Lahjatilauksiahan voi tehdä periaatteessa kaikissa kaupoissa joissa maksu suoritetaan verkkopankilla (antamalla maksajan tietoina lahjan saajan tiedot – verkkopankkihan ei ota niihin kantaa kun vain maksaminen sujuu).

PS. Tutkiessani verkkokauppoja tätä juttua varten törmäsin hassuun reliikkiin: yön ajaksi kiinni menevään verkkokauppaan. Elloksen Online-tavaratalo sulkee ovensa yöksi kuten fyysinen kauppa konsanaan. Muita virastomeininkiä noudattavia verkkokauppoja ovat ainakin VR:n lippukauppa ja Sumpin vihjaama Lippupalvelu. Heh, ja minä kun luulin että Korsoraattori on ainoa virastoaikaa noudattava saitti. :-)

PPS. Harmi että Pulju.netistä ei voi tehdä lahjatilauksia, sillä Näätäkahvi olisi aivan erinomainen lahjavinkki – ainakin niille jotka eivät ole olleet kilttejä.

STT:n mukaan eräs koira on keksinyt tavan soittaa hätäkeskukseen ja uikuttaa yksinäisyyttään: “Keski-Uusimaan hälytyskeskuksen päivystäjä on saanut yllättävän kännykkäsoiton: numeroon 112 oli ottanut Tuusulasta keskustasta yhteyttä koira, ja äänestä päätellen isokokoinen. Eläin uikutti vaivaansa tarkkaan ottaen 56 sekunnin ajan.”

Meidän koiramme sen sijaan kuvittelee osaavansa ajaa autoa.

The Onion taas tapansa mukaan osuu asian ytimeen: Mom Finds Out About Blog. Onko omassa verkkopäiväkirjasi vanhempien ja sukulaisten silmille sopivaa sisältöä? Pinserissä käy suhteellisen säännöllisesti niin läheisiä kuin kaukaisempiakin sukulaisia ja tuttavia surffailemassa ja elämäntapamme ovat muutenkin jo rauhallisen keskiluokkaisia, joten täältä tuskin löytyy mitään salaisuuksia (kröhöm, terveisiä vain sukulaisille).

Raisumpaa elämää viettävät kirjoittavanevatkin blogiaan englanniksi (varo kuitenkin kielitaitoisia työkavereita) tai anonyymisti. Tai sitten blogimaailmaan voitaisiin keksiä ihan oma murre niin että sukulaisten lukemat ja hakukoneisiin indeksoituvat jutut eivät aiheuta myöhemmin noloja tilanteita. Jos vaikka joku saisi tietää minun työskentelevän uusmedia-alalla… *shiver*

Koululainen tarjoaa roolimalleja perheen pienimmille: “Pojille tarjotaan luettavaa sankareista ja voittajista, tytöille annetaan vinkkejä vaatteista, kynsilakoista ja huulikiilloista.” Olen sanaton.

Raivasin marraskuulta muita projekteja ja päätin osallistua NaNoWriMoon. Sen jälkeen on ainakin tullut tehtyä valtavat määrät kotitöitä, jotka yleensä muuten jäävät rästiin. Päivittäin pitäisi istua tietty aika tietokoneen ääressä kirjoittamassa fiktiota. Sama taistelu on edessä joka kerta, eli on kohdattava alkamisen kauheus. Kirjoittamaan ryhtyminen on vaikeaa, vaikka välillä kertomus etenisi hyvin ja tilanteet kehkeytyisivät kuin itsestään. Valitettavasti olen tullut luoneeksi joukon henkilöitä, joita etupäässä inhoan. Lohtua synkkyyteen tuo kuitenkin Stephen Kingin erinomainen kirja Kirjoittamisesta (On Writing), jossa kertoja rutistelee Carrien ensimmäiset liuskat roskiin, koska tyttö on niin tympeä. Sieltä ymmärtävä vaimo ne pelastaa ja kehottaa jatkamaan. Loppu onkin historiaa. Tai ainakin tarina on hyvä.
Continue reading →

Silloin kun olin pieni ja kotitietokoneita ei vielä tunnettu, harrastukset ja huvitukset piti keksiä itse. Yksi mielipuuhistani oli keksiä mielikuvitusmaita. Annoin niille nimet ja suunnittelin liput. Mielikuvitusmaiden karttojen piirtäminen oli erityisen hauskaa. Näihin maihin oli sitten hyvä sijoittaa vaikkapa piirtämiensä sarjakuvien tapahtumia. Mietinkin usein, olinko ainut jolla oli tällainen harrastus.

Nyt, yli 20 vuotta myöhemmin, tietotekniikka on tuonut uuden aluevaltauksen myös mielikuvitusmaiden alueelle: Pico Miradorista on tarjolla kolme jatkuvasti päivittyvää webbikameran kuvaa. Näiden parissa voisi meditoida vaikka tunninkin.

Vastauksen kysymykseen “suunnittelikohan kukaan muu mielikuvitusvaltioita” sain tosin jo pelatessani ensimmäistä kertaa Civilizationia ja Simcityä.