Syyskuu

Peltoa ja pilviä

Kirpeänraikkaat syyspäivät ovat ihan jees kunhan aurinko paistaa kirkkaasti.

Viime päivien aikana meitä on hemmoteltu vielä erityisen hienonnäköisillä pilvillä.

Jos toiveita saa esittää, ottaisin tällaista keliä siihen asti kun eräänä kauniina päivänä talvi saapuu maahan sataa pysyvä lumi.

Lähipellot on koristeltu pyöreillä heinäpalleroilla. Kasvaakohan niistä ajan myötä valkoisia traktorinmunia? :-)

Seam Carving

Ensin oli konsepti uudesta fiksummasta tavasta valokuvien skaalaamiseen. Eikä mennyt aikaakaan, kun tästä tehtiin ensimmäinen online-demo jolla skaalausalgoritmia voi kokeilla omiin kuviin: Seam Carving

Seuraavaksi vuorossa lienee selain, joka osaa skaalata kuvat fiksusti vaikkapa matkapuhelimen pienelle ruudulle. Ehkäpä esimerkiksi Opera Mini? Mini 4:stä ilmestyi muuten tänään uusi betaversio. Suosittelen lämpimästi.

TVKaista – uusi tuleminen

[Päivitys 19.12.2008: Muista lukea testi TVkaista-digiboksista ja TVkaistan käytöstä]

Kas kas, aiemmin Pinserissäkin mainittu TVKaista on näemmä avattu uudelleen – tällä kertaa maksullisena. Palvelun hinta on 20 euroa / 21 päivää (maksetaan kännykällä) ja siihen sisältyy osana myös laitevuokra (!).

Kyseessä on siis “digiboksi”, jossa on 500 gigatavua tallennustilaa ja joka pystyy tallentamaan yhtäaikaa kuutta kanavaa. Tätä boksia ei kuitenkaan laiteta kotiantenniin kiinni vaan ohjelmat ajastetaan ja niitä katsellaan netin yli tietokoneen ruudulta.

Pikaisella lukemisella sain sellaisen käsityksen, että palvelun tilaamalla saa “omakseen” TVKaistan tiloissa sijaitsevan tallentimen jota sitten käytetään netin yli. Jos palvelua makselee viiden vuoden ajan, laite muuttuu omaksi. Asia täytynee toteuttaa näin lain kirjaimen toteuttamiseksi - en nimittäin ole ihan varma että jossain sijaitsee valtaisa konesalillinen netin yli ohjattavia digibokseja. Tai no, mistä sen tietää. :-)

Palvelu löytyy edelleen vanhasta tutusta osoitteesta.

Suurella mielenkiinnolla seuraan, miten asia etenee. Saatanpa jopa intoutua maksamaan yhden kolmeviikkoisen kokeilumielessä!

LOST

Nyt ei ole kyseessä kuitenkaan TV-sarja aution saaren vangeista, vaan jotain vielä hauskempaa. LOST on nettipeli, jossa kilpaillaan kutsumalla muita mukaan peliin.

Jokaisesta uudesta liittyneestä saa pisteitä, heidän värväämistään liittyneistä lisää pisteitä jne… siis parhaaseen verkostomarkkinointityyliin. Mutta pelin voi myös hävitä: kun kukaan ei enää klikkaa linkkiäsi, olet hävinnyt ja pisteesi katoavat – myös ne pisteet jotka tienasit toisille värväytyessäsi mukaan peliin!

Osallistuminen ja pelaaminen ei maksa mitään, mutta peliin pääsee mukaan vain klikkaamalla jostain löytynyttä kutsua. Tässä sinun kutsusi, ole hyvä:

www.lost.eu/6226d

Pelin tarkoituksena on värvätä uusia liittyneitä erilaisilla mielikuvituksellisilla tavoilla. Tiedän, että blogipostaus ei ole kovin mielikuvituksellista, mutta voin käyttää samaa linkkiä onneksi myös muualla. Pinseri saa toimia pistekirnuna :-)

Pelissä on luvassa myös palkintoja eniten pisteitä keränneille ja luovimmalle kutsutavalle.

Älä unohda värväytyä: www.lost.eu/6226d.

Venetsialaiset

Venetsialaiset

Vesijärven rannassa pidettiin Venetsialaiset. En ollut kuullut koko nimeä ennen Tampereelle muuttamista – Pohjanmaalla nimittäin samaa juhlaa kutsuttiin mökkikauden päättäjäisiksi.

Rapuja venetsialaisissa

Paikalla oli runsaasti väkeä ja tarjolla perinteisten makkaroiden ja limsan lisäksi myös lukuisia herkkuja aina oman järven ravuista alkaen.

Kokko

Tilaisuuden keskipisteenä oli tietysti kokko, jonka ympärillä pikkupojat riehuivat asiaankuuluvasti tulta uhmaten.

Upota kartta sivuille

Google Mapsissa on nyt uusi ominaisuus jonka avulla omille sivuille voi upottaa karttoja. My Maps -toimintoon yhdistettynä se on aika lyömätön tapa asioiden kartalla näyttämiseen.

Kartan teko on helppoa – rakentele ensin haluamasi kartta ruudulla ja klikkaa sitten Link to this page -linkkiä kartan yläpuolella. Avautuvassa ikkunassa on koodi, jonka voi kopioida suoraan sivuilleen.


View Larger Map

Esimerkki: Makea ruokailuhetki Kangasalla

Ratkaisu tahmaiseen hakutoimintoon

Joskus tekee mieli huudahtaa kuin Homer Simpson: D’oh! Ja perään vielä läpsäistä kämmenellä otsaan kuin Spede.

Olen tässä jo parin kuukauden ajan kiroillut Windows Desktop Searchia, joka on tuntunut vetävän tietokoneen polvilleen. Jatkuva indeksointi on käyttänyt kovalevyä jatkuvasti ja muiden ohjelmien käyttö on ollut tahmaista.

Äkillinen älynväläys toi ratkaisun ongelmaan. Ajattelin postittaa ratkaisun tänne Pinseriin siltä varalta että joku muukin on kiroillut tahmaisen haun kanssa. Windows-käyttäjät, lukekaa eteenpäin…

Continue reading

Taas kotimaassa

Big BenKäytiinpä Lontoossa. Matkalta tarttui kameran kennolle jokunen kuva, joita voi käydä ihastelemassa Flickrissä. 

Matkakuvia Lontoosta 

Asuntona ei muuten ollutkaan mikään hotelli, vaan vuokrasimme asunnon joen rannalta. Hinta ei ollut juuri perushotellia pahempi, mutta asumismukavuus oli moninkertainen.

Ja oma puutarha Thamesin rannalla näköaloineen oli jotain kerrassaan ylellistä.

Jos olet menossa Lontooseen, suosittelen tutustumaan: London Apartment Net Putney.