Blogspot-säätöä Päivän pamauksessa

Blogspot aiheuttaa haamupäivityksillään harmaita hiuksia Päivän pamausta käyttäville lukijoille. Ei hyvä. Jotta tästä päästäisiin eroon, kokeilin vaihtaa päivitystietojen seurannan kaikista Blogspotissa kotiaan pitävistä blogeista käyttämään Bloggerin tekemää atom.xml-tiedostoa.

Jos tämä kuulosti heprealta, älä välitä: Bloggerilla sivujaan päivittävien ei tarvitse tehdä asian eteen mitään.

Ikävänä sivuseurauksena muutoksesta on se, että torstain iltakymmenen päivityksessä joka ikinen Blogspotissa oleva blogi näyttää päivitetyltä. Mutta toivon mukaan sen jälkeen blogien seuranta palaa takaisin normaaliin päiväjärjestykseen eikä haamupäivityksiä enää esiinny. Pidetään peukkuja :-)

Kamerakivaa

Maailma on täynnä webbikameroita, jotka kuvaavat kaikenlaista tulivuorista akvaarioihin. Uusiseelantilainen tulivuorikamera sai odottamattoman vieraan kun joku kiikutti kameran eteen pinkin dinosauruksen, raportoi The Inquirer.

Samaan juttuun pääsi myös Utsjoen Kaamasmukan kelikamera, jonka eteen joku on rakentanut risuista tekstin “Hej!”.

Saataisiinko tästä aikaan uusi meemi? Jos keksit hauskoja jäyniä kelikameroille ja muille livekameroille, muista laittaa tieto The Inquirerin lisäksi myös tänne Pinseriin :-)

Noista tulee mieleen TV-Tampereen joulukamera. Kun kanavan väki lähti joululomalle, he jättivät kameran kuvaamaan toimituksen ikkunasta läheistä parkkipaikkaa 24 tuntia vuorokaudessa. Jo joulupäivänä parkkipaikalla kävi aikamoinen kuhina kun tylsistyneet kaupunkilaiset ajelivat parkkipaikalle ja tanssivat kameran edessä kännykkä toisella korvalla: “kato äiti, mä olen telkkarissa!”

Tiedonjanoisille

Enpä tiennyt tällaisenkaan olemassaolosta ennenkuin telkkarista näin: Helsingin kaupunginkirjaston iGS Tietohuoltoasema. Tänne voi lähettää kysymyksen web-lomakkeen kautta tai tekstiviestillä ja kirjaston henkilökunta etsii vastauksen kysymykseen (tai vie lisätiedon lähteille).

Kirjastoista tulee muutakin hyvää: Hämeenlinnan kaupunginkirjaston Makupalat on edelleen kerrassaan erinomainen linkkihakemisto.

Kaikelle on selitys… valitettavasti

Helmikuussa autotallinovien kaukosäätimet lakkoilivat joukolla Las Vegasissa. Auringonpilkkuja, säätä ja armeijaa epäiltiin. Nyt samaa tapahtui jo Floridassakin ja tällä kertaa valitettavasti ihan hyvä X-files-tarina meni ihan pilalle kun paljastui että kyseessä olikin ihan vain testikäytössä ollut uusi radiojärjestelmä. [via Net.Nyt]

Kaivataan jännittävämpiä salaliitto- ja mysteeriouutisia! Meksikon ilmavoimien videolle nappaamat UFOtkin selitettiin johtuvaksi pallosalamoista.

Se, että Kalifornian Salinasissa joen pinta on epänormaalin alhaalla eikä yöperhosia, pääskysiä tai lupiineja ole näkynyt lainkaan ei oikein vielä riitä.

Viel{k| muistat 80-luvun?

Tämän on pakko olla jonkinlainen meemi. Tänään netissä tuli vastaan kaksi Flashilla tehtyä kottaraispönttö-Mac-simulaattoria. WebSE on hieman monipuolisempi mutta P.dro Classicissa on parempi tunnelma aitojen äänien ansiosta. Ei pidä innostua kuitenkaan liikaa, mitään emulaattoreitahan nämä eivät ole. Mutta on niillä kuitenkin hauska verestää muistoja.

Löytyy netistä muitakin selaimessa toimivia tietokoneita, esimerkiksi Javalla tehty Kuusnelonen, Spectrum tai Atari ST. Löytyisiköhän jostain Vic-20 tai Amiga?

Mieti sen jälkeen sitä, että parinkymmenen vuoden päästä upeaa titaanipowerbookkiasi tai useamman gigahertsin pelitykkiäsi muistellaan samalla tavalla huvittuneesti hymyillen: “Muistatko miten tuulettimet huusivat? Ja millaisia möhkäleitä ne koneet olivat… Ja me tappelimme siitä, millä selaimella Web-sivut näkyvät parhaiten! <naurunremakka>

Andy on elossa?

Andy Kaufman oli koomikko joka tuli useille (ainakin minulle) tutuksi vasta Jim Carreyn tähdittämästä elokuvasta Man on the Moon. Kuten elokuvassakin nähtiin, Kaufman kuoli keuhkosyöpään 16. toukokuuta 1984. Vai kuoliko? Kaufman oli aiemmin todennut että jos hän teeskentelee kuolemansa, hän palaa takaisin julkisuuteen 20 vuotta myöhemmin.

Joka on siis nyt. Eilen illalla julkisuuteen tulikin uutisia, jotka kertoivat Andyn olevan elossa. Uutisen todenperäisyyttä kuitenkin vielä epäillään, sillä esimerkiksi Emediawiren uutinen toteaa: “This release has been placed on ‘Dispute Hold'”.

Kuten ajan kuvaan sopii, Andy (todellinen tai väärennetty) on perustanut oman blogin.

[päivitys] Snopes.comin urbaanilegendoja kumoava sivusto on vahvasti sitä mieltä että Kaufman on ja pysyy kuolleena.

Virtuaalimaailmat

Game Theories on kiehtova artikkeli virtuaalimaailmoista ja niiden ympärille muodostuneista ilmiöistä. Tiesitkö, että jos Everquestille laskee kansantuotteen, se olisi maailman 77. rikkain valtio? Tai että Sims Onlinessä on ilotaloja ja oma mafia? Tai että virtuaalipelien ympärillä vaikuttaa menestyksekäs tavaranvälitys- ja valuutanvaihtobisnes, jossa ei halpatyövoimaakaan säästellä.

Linkkejä

Surffatessa tuli taas vastaan monenlaista hauskaa:

Mahtavatkohan nykypäivän nuoret enää tietää mikä on Emacs? Me propellihatut jaksamme vielä innostua tällaisista sivuista: EmacsNiftyTricks.

Naisten nörttilelublogi: hyvänhajuisia vaaleanpunaisia tai peilipintaisia vekottimia ja ehkä jotain muutakin. Mutta miten on, ovatko nämä oikeasti kiinnostavia?

Jos tulee halu boikotoida Movable Typeä, WordPress näyttää hyvältä ehdokkaalta uudeksi blogiohjelmistoksi. Ohjeet vanhojen juttujen siirtämisestäkin löytyvät.

Chronological Donald: DVD-levy jossa on 36 Aku Ankka -piirrettyä vuosilta 1936-1941 – toivottavasti pian lähikaupan hyllyllä tai täytyy tilata se netistä [Amazon, Play.com]. Vastaavia Mikki Hiiri -bokseja on ilmestynyt jo kaksi sekä yksi Silly Symphonies (näitä löytää jo paikallisistakin kaupoista).

Stockmannin levyosaston hyllystä Aku-levyä ei vielä löytynyt, mutta viereisellä osastolla oli oikea äijien hiiligrilli. Toivottavasti juuri ostamani Lidlin halpisgrilli ruostuu pian puhki että saan hyvän tekosyyn hankkia sen tilalle Weberin…

Iloisella 80-luvulla, silloin kun Internetistä ei tiedetty vielä mitään, ohjelmat julkaistiin lehdissä ja kirjoissa listauksina ja kirjoitettiin käsin sisään. Minäkin sain julkaistua pari ohjelmaa MikroBitin sivuilla. David Ahlin Basic Computer Games löytyy nyt skannattuna netistä niille, jotka haluavat verestää vanhoja muistoja.

Pari kirjaa ostettavaksi seuraavan kerran Amazonissa shoppaillessa: Eats, Shoots and Leaves, The Art of Worldly Wisdom ja The Way of the Rat. Kahdesta jälkimmäisestä kertoi Schitzo-Janne.