Voimatyökaluista

Kevät on tulossa! Ja sen myötä meikäläisessä herää näemmä henkiin tim-allenmainen nikkaripersoona. Viime kesänä ehdin varustautua jo joukolla leluja ja tänään kaupasta tarttui mukaan yhdistetty porakone/ruuvinväännin.

Useimmissa porakoneen ostaminen ei herätä erityisen suuria tuntemuksia, mutta minulle kyseessä on suuri askel elämässä. Porakoneet ovat olleet aina jollain tapaa epämiellyttävän oloisia laitteita ja olenkin pystynyt välttämään sellaisen hankkimista – aina tähän päivään saakka. Nyt elämässä on alkanut siis taas uusi vaihe, saapa nähdä mihin se johtaa. Käytännössä ainakin kaiken Ikeasta ostetun kokoaminen tulee olemaan useita kertoja helpompaa. Toki mieli ostaa myös Dremel, mutta en vielä keksinyt mihin sitä tarvitsisin.

Totti-koiralla (ja Riitalla) olikin ihmettelemistä kulkiessani ympäri taloa ja ruuvatessani tiukemmalle kaikkia vastaantulevia ruuveja. Huomasin myös, että alan tarvita jonkinlaista työkalusoppea viime aikoina kerääntyneille työkaluille ja osille. Täytyneepä alkaa rakentaa autotalliin äijänurkkausta. Sinne on hyvä sijoittaa porakoneet, hiomakoneet, ruuvit, vatupassit ja muut välineet. Kyseisen paikan kalustukseen kuulunee myös kossupullo, Swarfegaa ja halogeenivalonheitin. Entä muuta?

Google + Blogger

Ensimmäiset Googlen ja Bloggerin yhteistyön “helmet” alkavat näkyä – Google alkaa syöttää blogin sisältöön perustuvia mainoksia weblogien sivuille. Olen itsekin huomannut jo pari kertaa suomenkielisiä mainoksia vieraillessani Blogspotissa majaansa pitävissä blogeissa. Saapa vain nähdä, riittääkö suomalaisia mainostajia tarpeeksi täkäläisten blogien tarpeisiin… (Lisää: Heiko, David Galbraith ja Nicklas)

Itse odotan Googlen ja Bloggerin yhteistyöltä lähinnä sitä, että Blogspot alkaisi lopultakin toimia kunnolla. Usein blogikierroksella käy niin, että kaikkiin siellä hostattuihin blogeihin ei vain kertakaikkiaan pääse läpi. Myös blogilista kärsii Blogspotin toiminnasta: sivut muuttuvat usein itsekseen, juuri sen verran että blogilista on huomaavinaan päivityksen. Seurauksena kasoittain feikkibongauksia.

Uusi WTC

Tuhoutuneiden World Trade Centerin tornien tilalle rakennettavan uuden rakennuksen arkkitehti on valittu ja julkistetaan torstai-illalla Suomen aikaa, raportoi CNN. Kilpailun voittaa arkkitehti nimeltään Daniel Libeskind.

Uusi WTC:n tilalle rakennettava pilvenpiirtäjä on maailman korkein, 541 metriä (1776 jalkaa). Ylhäällä tornissa on puutarhoja ja tornin juurelle rakennettava muistomerkki on suunniteltu siten, että aurinko valaisee sitä joka vuoden syyskuun 11. päivä kello 8.46 ja 10.28 välillä (ensimmäisen lentokoneen törmäysajasta toisen tornin sortumisaikaan). Tornin juurelle jätetään myös näkyviin osia alkuperäisten tornien betoniperustoista ja pohjaveden poissa pitävästä suoja-altaasta. Kuvassa hahmotelma siitä, miltä New Yorkin siluetti näyttää uuden tornin valmistuttua.

Mitään en oo ottanu

Talven mediatapahtuma esitettiin eilen kympin uutisissa: Kotivideolla huumeiden käytön tiukasti kieltänyt julkkis tunnustaa sumein silmin videokameralle: “Moi, mä oon Jussi Ahde ja aion just vetää kokaiinia nokkaan.” (Realvideo)

Ruotsissa osaavat

Länsinaapurit ovat tehneet tyylikkään Ruotsin blogilistan. Sitä surffailemalla mieleen tulivat jälleen kerran meikäläisen blogilistan kehitysideat: XML-RPC ping (blogi voi itse tiedottaa päivityksestään blogilistaan), samankaltaisten blogien haku, tiukempi integrointi päivän pamauksen ja top-listan välillä sekä automatisoitu blogitietojen käsittely. Nämä kaikki siis tulossa lähiaikoina – rattaat pyörivät jo päässä. Kehitysideat ja -toiveet ovat tietysti myös erittäin tervetulleita.

Hyvää matkaa, Pioneer 10

Pioneer 10 -avaruusluotain lähetettiin matkaan maaliskussa 1972, tarkoituksena tutkia aurinkokunnan eri planeettoja. Alunperin avaruusaluksen suunniteltiin toimivan vain vajaan kahden vuoden ajan, mutta se yllättikin iloisesti ja tarjosi palveluksiaan yli 30 vuotta!

Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että Pioneerin virtalähteestä on viimeisetkin sähköt käytetty ja luotain on mykistynyt ikuisiksi ajoiksi. Pioneer jatkaa hiljaisesti matkaansa kohti Härän tähtikuviota, mukanaan kultalaatta johon on kaiverrettu terveisiä ihmiskunnalta siltä varalta että joku jossain löytää luotaimen.

Tähtienvälistä avaruutta kohti on matkalla neljä avaruusluotainta: Pioneer 10 ja 11 sekä Voyager 1 ja 2. Heavens-aboven sivuilla voit katsella, missä ne matkaavat tällä hetkellä. Space Today kirjoittaa Pioneer-aluksista ja kertoo myös, mitä Voyagereille kuuluu.

Hyypia to leave Liverpool?

Sami Hyypia plans to transfer to Madrid? Normaalisti en piittaa urheilusta ja varsinkaan jalkapallosta tuon taivaallista, mutta Dägä dägä kokeilee laittaa liikkeelle itseään toteuttavaa huhua. Ja tällaisia kokeiluja tulee ilman muuta tukea. Eli jos ensi kesänä jalkapalloilija muuttaa seurasta toiseen, olemme todistaneet blogien voimaa huhugeneraattorina. :-) Blogiviruskin kituu edelleen, mutta ei se sitten lähtenyt kiertämään maailmaa toivomallani tavalla.

Popfile

Roskapostin kanssa taistelu alkaa olla Pinserissä jo ikuisuusaihe. Nyt alkaa kuitenkin vaihteeksi taas vaikuttaa siltä, että taistelu on kääntymässä voiton puolelle. Syynä tähän on muutaman viikon koeajossa ollut sähköpostisuodatin nimeltään Popfile.

Siinä missä perinteisemmät roskapostisuodattimet pohjautuvat erilaisiin luetteloihin tai hakemistoihin tunnetuista roskapostin lähettäjistä ja aiheista, Popfile käyttää postin suodattamiseen eräänlaista “tekoälyä”, Bayespäättelyä. Se lukee jokaisen saapuvan sähköpostiviestin läpi ja antaa kaikille viestistä löytyville sanoille todennäköisyyspisteitä. Näiden pisteiden perusteella ohjelma lyö sähköpostiviestiin leiman siitä, mihin kategoriaan se arvelee postin kuuluvan. Leimojen perusteella postit voi sitten poistaa, merkitä tai arkistoida omassa lempisähköpostiohjelmassaan. Aivan – Popfile on yhteensopiva käytännössä kaikkien nykyaikaisten sähköpostiohjelmien kanssa.

Mistä Popfile sitten tietää sanojen todennäköisyyksiä ja annettavia leimoja? Ne opetetaan sille. Kun ohjelma otetaan käyttöön, siihen syötetään haluttu määrä “koreja” (bucket) – minulla on käytössä esimerkiksi korit “roskaposti”, “pinseriin liittyvä posti”, “työposti”, “muut henkilökohtaiset” sekä “bulkkiposti”. Alussa Popfile ei ymmärrä korien eroja eikä tiedä mikä viesti kuuluu mihinkin. Sitä täytyy opettaa. Kun ohjelmalle on pari kertaa näytetty mihin koriin viesti olisi pitänyt laittaa, se alkaa oppia. Ohjelman näkemät sanat alkavat saada merkityksiä. Jo muutaman kymmenen viestin jälkeen Popfile suodattaa postia itsevarmasti. Virheitäkin toki sattuu, mutta silloin ohjelmaa taas ojennetaan: “Tämä viesti olisi pitänyt laittaa tähän koriin”. Tätä kutsutaan TOE (Train On Error) -menetelmäksi.

Tyypillinen osumatarkkuus Popfilellä on n. 95%, eli noin joka kahdeskymmenes saapuva viesti luokitellaan väärin. Riippuen postista, tarkkuus voi olla parempikin (tai huonompi). Ohjelma on tällä hetkellä vielä kehitteillä, joten sen asentaminen ja käyttäminen vaatii hieman paneutumista. Se tukee vain POP-sähköpostilaatikoita ja toimii selaimen kautta käytettävällä käyttöliittymällä. Leimatun postin lajittelu vaatii sen, että osaa tehdä suodattimia omassa sähköpostiohjelmassaan. Onneksi kuitenkin Popfilen sivuilla on hyvä ohjeistus ohjelman käyttöönotosta.

Popfile toimii kaikissa koneissa, joissa voi käyttää Perliä. Siitä on saatavilla myös Windows-asennuspaketti, joka asentaa koneeseen kaiken tarvittavan (myös Perl-tulkin).

Tästä tulikin pitkä ja ylistävä juttu yhdestä ohjelmasta, mutta hyvää kannattaa aina kehua. Eli suosittelen Popfileä lämpimästi kaikille spammista kärsiville. Popfile löytyy osoitteesta popfile.sourceforge.net.