Conan haluaa Tarjan presidentiksi

Conan O’Brien haluaa Tarja Halosen presidentiksi, kerrotaan Iltalehden uutisessa. Koko sketsin kuvina ja tekstinä näet Googlen videoarkistosta. Myös edellisen päivän Suomi-viittaukset löytyvät Googlesta.

Mikko oli paikalla kun jaksoja nauhoitettiin ja kertoo siitä blogissaan. Kannattaa lukea… Suomiklipit löytyvät kokonaisina Philin sivuilta.

[päivitys] Suomi-maine sen kun leviää: David Letterman Showssa kiroillaan suomeksi.

Yllä mainitut Conanin jaksot esitetään käsittääkseni SubTV:llä tänään ja ensi viikon alussa.

Tarjaan liittyy myös tuore uutinen, joka kertoo presidentin hyväksyneen uuden tekijänoikeuslain tänään aamupäivällä. Hyväksyminen tehtiin nopeutetun aikataulun mukaisesti, joten presidentille kerätty kansalaisaddressi jäi toimittamatta.

[toinen päivitys perjantai-illalla] Tänään tuli SubTV:llä ensimmäisiä suomiviittauksia sisältänyt jakso. Riemua herättivät mainoskatkojen aluissa ja lopuissa nähdyt sponsorimainokset – mainoskatkot oli ostanut nimittäin Tarja Halosen vaalikampanja. Nopeaa toimintaa :-) Maanantaina nähdään sitten Conanin tekemä kampanjavideo…

BlogilistaWiki

Jo pitkään olen lupaillut Blogilistalle ohjesivustoa. Projekti on astunut jättiaskeleen eteenpäin kun sain pystytettyä ohjeita varten wikin. Pinserin blogiwikin kohtalosta viisastuneena hankin tällä kertaa käyttöön kertaluokkaa järeämmän ohjelman, eli käytössä on Wikipediastakin tuttu Mediawiki. Sen avulla spammerien tekemä sotku on helppo siivota pois.

Eli: tervetuloa lukemaan BlogilistaWikiä, sivustoa jossa kerrotaan blogilistasta ja bloggaamisesta ohjeiden ja tarinoiden muodossa. Ohjeistus on tällä hetkellä vielä hieman suppea, mutta kasvaa jatkuvasti kunhan löydän aikaa kirjoittamiselle.

Koska kyseessä on wiki, lukijatkin voivat halutessaan osallistua sivujen muokkaamiseen. Vanhan wikin tiedostotkin ovat vielä tallessa arkistojen kätköissä, joten jotain tarmonpuuskan hetkenä voisin yrittää pelastaa aiempia tiedostoja Blogilistan wikiin.

Montako blogia Suomessa on?

Matti Lintulahti väitti Media=Blogissa Suomessa olevan 172000 blogia. Laskelmat perustuvat eri bloggauspalveluiden ilmoittamiin kävijämääriin. En kuitenkaan sulata tuota lukua nielemättä, vaikka noin komeasta käyttäjämäärästä saisikin hienoja lööppejä.

Matti esitti minulle jutussa myös minulle kysymyksen Blogilistan kävijämääristä ja olinkin vastaamassa blogin kommenteissa. Jutusta tuli kuitenkin sen verran pitkä, että ajattelin julkaista sen täällä Pinserissä koska asia kiinnostanee muitakin.
Continue reading

Kopiosuojausvirus

Mielenkiintoinen ajatusleikki siitä, miten tehdään virus jota ei saa poistaa tietokoneesta:

Matti Nikki teki tietokoneohjelman, joka esittää kuvaruudulla kuvan. Hän lisäsi ohjelman yhteyteen kopiosuojauksen: kuvaa voi vain katsella, mutta siitä ei voi ottaa ruutukaappauksia. Yhtenä kopiosuojauksen lisäominaisuutena on, että ohjelma leviää muihin (tällä hetkellä vain Nikin tekemiä kuvia sisältäviin) ohjelmatiedostoihin viruksen lailla. Pikku riiviö ohjelmaksi siis.

Uusi tekijänoikeuslakimme tekee tästä viruksesta aika mielenkiintoisen otuksen:

Viruksen poistaminen ohjelmasta on täysin mahdollista, jolloin myös ohjelman sisältämä kopiosuojaus katoaa. Sen poistaminen on kuitenkin laitonta, koska se tarkoittaisi kopiosuojauksen murtamista. Ainoa tapa päästä eroon viruksesta on poistaa kaikki saastuneet ohjelmatiedostot (tämä ei auta, jos kyseessä on toisen sukupolven virus).

Jos virusskannerien valmistajat lisäävät ohjelmiinsa toiminnon viruksen poistamiselle, ne toimivat laittomasti, sillä kopiosuojauksen poistamiseen suunniteltujen työkalujen valmistaminen, levittäminen ja hallussapitäminen on laitonta.

Viruksesta ei voi puhua julkisesti. Jopa sen kutsuminen virukseksi saattaisi olla laitonta, koska se paljastaa tietoja ohjelman toimintaperiaatteista, joka saattaisi auttaa suojauksen murtamisessa.

Erikoista tässä koko prosessissa on se, että tästä ohjelmasta tekisi vaarallisen sen kutsuminen virukseksi. Jos sitä sen sijaan kutsuisi lisenssoiduksi kopiosuojausteknologiaksi, kenelläkään ei pitäisi olla nokan koputtamista asiaan. Tämä on yksi niitä asioita, jotka tuovat vielä paljon päänvaivaa juristeille.

Lue lisää: Readme englanniksi, FAQ suomeksi ja FAQ englanniksi.

Elämäni kuvat ja erilainen viikonloppu

Ehdin jo innostua, Oriveden opistossa oli nimittäin tiedossa Elämäni kuvat (27.-30.10. 2005). Valitettavasti nyt näyttää siltä, että osanottajat eivät ole vielä löytäneet talven lyhytkursseja. Taiteilija Antero Kahilan kurssille tarvittaisiin vielä muutamia osallistujia, jotta se toteutuisi.

Tarkoitus oli tehdä maalaten matkaa muistikuvien lähteille ja hakea uusia näkökulmia ja ymmärtämisen välineitä nykyhetkeen. Kahila on omissakin töissään käsitellyt oman ja yhteisen menneisyyden aineksia kuvataiteen keinoin.

Oriveden opisto on oikea kulttuurin ja taidekoulutuksen dynamo Pirkanmaalla. Talvisin opiskellaan pitemmillä kursseilla mm. kuva- ja sanataiteen tekoa. Orivedelle tullaan monenlaisista lähtökohdista, kuten Olavi Jaman toimittama kirja Tie taiteilijaksi osoittaa. Orivedeltä ovat oppia saaneet muun muassa Kimmo Schroderus, Miika Nyyssönen ja Marie Brask, jonka maalauksia Provencen laventelipelloista pääsin ihailemaan Purnussa toissakesänä. Maalaukset hohtavat ihmeellistä, läpikuultavaa Välimeren valoa.

Kesäkurssit ovat tiiviitä paketteja (lähinnä) harrastajille. Itse olen saanut nauttia Eija Keskisen öljymaalauskurssista 2004 (jatkokurssia odotellaan!) ja viime kesänä Tapani Baggen erinomaisesta dekkaripajasta. Kesäkursseja voi vilpittömästi suositella kaikille, joita kiinnostaa ilmaista itseään uusin välinein.

Toivon, että talven lyhytkurssit saavuttaisivat vähitellen samanlaisen suosion kuin kesäkurssit. Otsakkeen “Taidetta ja taitoja aikuisille” alla näyttää olevan lokakuun lopussa tarjolla ainakin kirjansidontakurssi, Oman tarinan paja, Nauti musiikista! ja espanjan intensiivikurssi Orivedellä. Myös Helsingissä on viikonloppuisin omaa ohjelmaa.

Talviaika 2005

Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Pinseriin alkaa tulla hakukoneiden kautta lukuisia talvi- ja kesäajasta informaatiota etsiviä. Olemme nähtävästi aikoinaan nousseet korkealle Googlen rankingissa hakusanalle “talviaika”. No, tässä se informaatio tulee:

Euroopan unionissa siirrytään talviaikaan lokakuun viimeisen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 4 aamulla. Kelloja siirretään silloin tunti taaksepäin. Vuonna 2005 tämä tapahtuu siis 29.10. ja 30.10. välisenä yönä. Talviaika alkaa samaan aikaan myös monissa muissa paikoissa maapallolla, esim. USA:ssa.

Itse olen sitä mieltä, että kesäaikaa voitaisiin pitää vuoden ympäri – talviaikaan siirtyminen tarkoittaa sitä että aurinko laskee tuntia aikaisemmin ja on joka vuosi aina yhtä masentavaa (tosin, kesäaikaan siirtyminen ja ekstravalon saaminen iltaan on sitten jokakeväinen ilon aihe).

Podcasteja

Jälleen uusia podcasteja Yleisradiolta. Erinomaista!

Voisiko joku suhteita omaava lukija nykäistä Radio Helsingin säätäjiä hihasta ja kertoa että kun puheohjelmat on kerran jo laitettu sivuille imuroitavaksi, niille voisi samantien tehdä XML-feedin niin että voin tilata ne iPodiini. Laitoin asiasta sähköpostiakin mutta vastaanottajalla taitaa olla postilaatikkonsa kanssa sama ongelma kuin minulla. Vai pitääkö tässä itse häkkeröidä itselleen Tukevasti ilmassa -feedi?

Lex Karpela

Alla bannermuodossa tietoisku kansanedustajien äänestyskäyttäytymisestä tekijänoikeuslaista päätettäessä. Banneriin latautuu uusi kansanedustaja aina kun lataat sivun uudelleen. Tämä toimii samalla kätevänä muistilappuna seuraavia vaaleja silmälläpitäen.

Bannerkoodin tarjosi www.isokyynel.com – kiitoksia!

Jotta ei menisi ihan masentavaksi tekijänoikeusasioista jahkaamiseksi, perään vielä pari hassua linkkiä: