Ehdin jo innostua, Oriveden opistossa oli nimittäin tiedossa Elämäni kuvat (27.-30.10. 2005). Valitettavasti nyt näyttää siltä, että osanottajat eivät ole vielä löytäneet talven lyhytkursseja. Taiteilija Antero Kahilan kurssille tarvittaisiin vielä muutamia osallistujia, jotta se toteutuisi.
Tarkoitus oli tehdä maalaten matkaa muistikuvien lähteille ja hakea uusia näkökulmia ja ymmärtämisen välineitä nykyhetkeen. Kahila on omissakin töissään käsitellyt oman ja yhteisen menneisyyden aineksia kuvataiteen keinoin.
Oriveden opisto on oikea kulttuurin ja taidekoulutuksen dynamo Pirkanmaalla. Talvisin opiskellaan pitemmillä kursseilla mm. kuva- ja sanataiteen tekoa. Orivedelle tullaan monenlaisista lähtökohdista, kuten Olavi Jaman toimittama kirja Tie taiteilijaksi osoittaa. Orivedeltä ovat oppia saaneet muun muassa Kimmo Schroderus, Miika Nyyssönen ja Marie Brask, jonka maalauksia Provencen laventelipelloista pääsin ihailemaan Purnussa toissakesänä. Maalaukset hohtavat ihmeellistä, läpikuultavaa Välimeren valoa.
Kesäkurssit ovat tiiviitä paketteja (lähinnä) harrastajille. Itse olen saanut nauttia Eija Keskisen öljymaalauskurssista 2004 (jatkokurssia odotellaan!) ja viime kesänä Tapani Baggen erinomaisesta dekkaripajasta. Kesäkursseja voi vilpittömästi suositella kaikille, joita kiinnostaa ilmaista itseään uusin välinein.
Toivon, että talven lyhytkurssit saavuttaisivat vähitellen samanlaisen suosion kuin kesäkurssit. Otsakkeen “Taidetta ja taitoja aikuisille” alla näyttää olevan lokakuun lopussa tarjolla ainakin kirjansidontakurssi, Oman tarinan paja, Nauti musiikista! ja espanjan intensiivikurssi Orivedellä. Myös Helsingissä on viikonloppuisin omaa ohjelmaa.
Tuntui hyvältä, että joku ylistää Oriveden opistoa. Itse kävin siellä aikoinani venäjän kielen kesäkursseilla. Meitä oli melkein kymmenenä vuotena lähes samat vakio-opiskelijat, hupaisaa joukkoa ja niin erilaisia. Kuusamon vanha kanttori paksut sanakirjat kainalossa, Imatran ruotsalaisen (!) koulun ainoa opettaja, paperityöläinen, joka oli tilannut Pravdaa vuosikausia ja osasi lukea sitä vaikkei hänellä ollut hajuakaan venäjän ääntämisestä. Sitten vielä Suomen ainoan lestitehtaan omistajatar (“lestikuningatar”), lapsena Pietarissa asunut nainen, joka puhui sujuvasti venäjää mutta ei osannut sitä lukea eikä kirjoittaa. Opettajana toimi mm. Upsalan yliopiston egyptologian professori Holthoer, joka iltanuotiolla esitti sudanilaisia tansseja. Voi niitä aikoja!