Dave Winer määrittelee termin warblogger. Sellainen on henkilö, jolla on weblogi aloitettuna syyskuun 11. päivän tienoille, tai jonka weblogi muuttui radikaalisti tuon päivän tienoilla. Voisikohan Suomessa lanseerata termin re:bloggaaja….
Author Archives: Sami
Keskustelua kommenteista
Juri ja Jarno poistivat kommentointimahdollisuudet weblogeistaan samalla kun Ilya on miettinyt sellaisen lisäämistä mutta jättänyt asian hautumaan.
Continue reading
Kamerakännykät
Kamerakännykät tekevät tuloaan – Pekkakin on päässyt jo testailemaan Nokian uutuusmallia. Kamerakännykän idea on kyllä hauska – kamera mukana aina ja kaikkialla. Itsekin kuljetan digikameraa mukana repussa minne ikinä menenkin. Kännykkään verrattuna G1:ni on kuitenkin isokokoinen möhkäle mukana kannettavaksi.
Continue reading
Gopherin vastaisku
Kuinka moni muistaa Gopherin, informaationjakeluhitin 90-luvun alusta? Gopher-palvelut toimivat valikkopohjaisesti – niissä sijaitseva tieto jaettiin hakemistoiksi ja tekstitiedostoiksi joita sitten selailtiin kursorinäppäimillä Gopher-selainta käyttäen. Gopher koki nousun vuosina 91-93, jolloin esimerkiksi Tampereen yliopistolla jaettiin opiskeluun liittyvää tietoa paikallisessa palvelimessa. Helsingin yliopiston Gopher-palvelun sähköpostipohjainen sisällöntuotantojärjestelmä oli aivan omaa luokkaansa.
Continue reading
Internetissä tänään
Internet tarjoaa jälleen monenlaista viihdettä linkkien muodossa. Ihastele mekaanista hittilaskuria [via r0ck], katso opettavainen lyhytelokuva liikennekäyttäytymisestä [flash] ja lue Alessandro Maccarin 42 hyvää syytä asua Suomessa [pdf].
Kesäpäivä Helsingissä
Eilen tuli käytyä työmatkalla Helsingissä, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Oli hienoa ottaa tunti vapaa-aikaa palaverien välillä ja kulkea kameran kanssa kaupungilla. Tunsin itseni turistiksi.
Ja reissaaminen jatkuu… tällä viikolla ohjelmassa vielä Helsinki toisen kerran sekä Turku. Saapa nähdä, ehdinkö hosua yhtään kameran kanssa.
Kuvan kohde tuskin vaatii kummempia esittelyitä: näkyvillä siis Helsingin tuomiokirkko kuvattuna Suomen Pankin edestä. Päivä oli kaunis ja lämmin, ympärillä touhusivat kaupungin työntekijät ja skeittarit. Vain eväskori puuttui.
Laatupiikki
Mainokset ovat monesti television parasta sisältöä. Tätä mieltä ollaan myös ads.comissa, jossa on selailtavana ja katsottavana suuri joukko USA:ssa tällä hetkellä esitettäviä TV-mainoksia.
Continue reading
Pallopelejä
Huomaan jalkapallon MM-kisat lähinnä siitä, että taas muita TV-ohjelmia siirrellään urheilun edestä. Sonar Challenge on kuitenkin jalkapallopeli, joka saattaa aiheuttaa riippuvuutta. Muista laittaa kaiuttimet päälle :-) [tappihiirellä ennätyksenä 10 pomppua, aika hyvin 5 minuutin harjoittelulla?] (via Heiko)
Aikakone
No huh huh. Käänsikö joku kelloa muutamalla vuodella taaksepäin? Vai onko joku Sunilla lukenut Dilbertiä liian ahkerasti? Tullaanko opettavainen tarina TBWA Chiat/Daystä näkemään taas uudelleen? Entä onko RSS uuden vuosituhannen vastine vuoden 1996 nousevimmalle trendille, Push Medialle? Jokohan Pointcastiin voi tilata Blogikanavia… Retro taitaa olla in.
Varmuuskopiopäivä
Liikkeellä on bogoneita. Havaintoja on tehty ainakin Käytöskukassa, Selfdestruct.netissä, Absum.netissä ja Buckinghamin palatsissa. Lisäksi tätä juttua kirjoittaessani selain kerkesi kaatua jo kerran. Niinpä nimitän tämän päivän kansainväliseksi varmuuskopiopäiväksi. Ovathan omasi kunnossa? D