Movable Typen kehittäjiltä uusia tuotteita
Kirjoittaja Sami, 23.4.2003Blogimaailmassa tapahtuu: Movable Typen kehittäjien, Mena ja Ben Trottin firma Six Apart sai rahoitusta, uusia kuuluisia työntekijöitä ja julkisti uuden tuotteen. TypePad lupaa olla “hosted service providing a simple to use, yet full-featured turnkey solution for creating weblogs“, eli kyseessä taitaa olla kilpailija suositulle mutta yskien toimivalle Bloggerille. Lehdistötiedote kertoo lisää, TypePadin sivuilla on kokoelma uutisia ja toki Trottit kirjoittavat asiasta myös blogissaan.
Laiska sunnuntaipäivä, sininen taivas, aurinkoa. Totin ulkoilulenkki sujui jo sandaaleissa ilman takkia. Pihakeinussa oli mukava istuskella siemailemassa kahvia. Puutarhassa on enää muutama jäinen paikka varjoisessa nurkassa. Keltaisenruskeasta nurmikosta tunki esiin pienenpieniä vihreitä korsia. Yksi kukkanenkin punnersi jo esiin keskeltä pihaa ja sitruunankeltaiset perhoset lepattivat puskissa. Kevään ja alkukesän soundtrack ulkona on kymmenien lintujen jatkuva liverrys.
Pääsiäislauantai. Pohjanmaalla on vain yksi oikea tapa viettää tätä iltaa: pääsiäiskokolla käyminen. Kun ilta hämärtyy, lakeudella syttyvät kymmenet valakiat jotka sitten levittävät savun hajua tyyneen iltaan. Lämpimän päivän viilentyessä tyyneksi illaksi, kuten tänään, savusta muodostuu ohut utukerros leijailemaan peltojen ylle. 