Arkisto: December, 2002

Maailmanmenon ihmettelyä

Kirjoittaja Sami, 31.12.2002

Viime päivien uutiset ovat vahvistaneet tunnetta siitä, että maailma alkaa muistuttaa yhä enemmän sci-fi-kirjallisuutta.

Ajatelkaapa: euforisesti hymyilevä tiedottaja kertoo, kuinka ulkoavaruuden vierailijoiden nimeen julistava uskonlahko on yksityisessä laboratoriossaan kehittänyt maailman ensimmäisen kloonatun ihmisen. Kultin johtajalla on jopa hopeanvärinen puku! Ihmiset ajelevat itsestään pystyssä pysyvällä potkulaudalla ja unelmoivat sillä ajelusta kun he eivät pääse ajelemaan.

Samaan aikaan valtiot uhkailevat toisiaan ydinsodalla. Uutisissa neuvotaan kuinka suojaudutaan likaisilta pommeilta ja bioasehyökkäyksiltä. Teinit puhuvat egeistä ja kakkosista. Joku väittää vakavissaan Don Rosan olevan parempi kuin Carl Barks. Radion uutislähetysten taustalla on äänitehosteita. Shakira ja Radiolinjan TV-mainokset ovat ylipäätään olemassa.

Sitten tajuan yhtäkkiä, että ehkäpä olenkin vain ylittänyt maagisen rajan. Minusta on 33-vuotiaana tullut keski-ikäinen setä joka ei jaksa välittää nykymaailman höpsötyksistä. Alan muistella vanhoja hyviä aikoja. Työkaverit pudistelevat päätään ja katsovat minua säälien, kun löydän netistä C64:n Commandon tunnusmusiikin miditiedostona ja laitan sen kännykkäni soittoääneksi. Ei kulu aikaakaan kun puoliseniili Sami on siirretty vanhainkotiin istumaan Stokken kiikkutuoliin ja koodaamaan Perliä päivät pitkät. Lopuksi alan toistaa itseäni.

Blogeista

Kirjoittaja Sami, 30.12.2002

Mikä on blogi? Tähän hieman hankalaan ikuisuuskysymykseen antaa vastauksen Myrsky.

Spotti

Kirjoittaja Sami, 30.12.2002

Nyysseistä bongattua: MTV3 Spotti. Saitti sisältää runsaahkosti tietoa MTV3:n ja SubTv:n ohjelmista, katsojamääristä, kohderyhmistä jne. Ja tietysti aikamoisen annoksen omakehua mutta se kuulunee asiaan.

Oleelliset ohjelmat

Kirjoittaja Sami, 30.12.2002

Viimeisimmät pari viikkoa olen viritellyt uutta tietokonettani. Tyhjästä liikkelle lähteminen on aina samanlaista: monet itsestään selvätkin työkalut tulevat mieleen vasta sitten kun huomaa niiden puuttuvan. Ja taas täytyy imuroida lisää. Tämä voisikin olla hyvä tilaisuus luetella mielestäni oleellisimpia Windows-ohjelmia.

Jatkuu alasivulla »

Eroon spammista

Kirjoittaja Sami, 29.12.2002

Siitä lähtien kun siirsin yksityispostini Nebulassa sijaitsevaan postilaatikkoon, olen tuskaillut minulle tulvivan spammin kanssa. Elin siinä käsityksessä että kyseiselle palveluntarjoajalle ei voisi roskapostisuodatinta asentaa ja että mainospostin kanssa olisi vain opittava elämään. Tämä viikko osoitti minun olleen tuplaten väärässä.

Jatkuu alasivulla »

Me saimme palkinnon

Kirjoittaja Sami, 27.12.2002

Weblogit saivat RE:n vuoden 2002 mitaliskabassa “Content-is-king” -palkinnon. Hyvä me!

Top-listasta

Kirjoittaja Sami, 27.12.2002

Mikko kysyi, mitä tarkoittavat vihreät rivit uudessa blogien top-listassa? Kyseiset rivit ovat siellä luultavasti väliaikaisesti ja ne liittyvät listan tilastointiin. Pähkinänkuoressa: vihreällä merkityissä blogeissa tilaajauskollisuus on tällä hetkellä yli Päivän pamauksen keskiarvon. Ja mitäkö se tarkoittaa?

Jatkuu alasivulla »

Lisää kuvablogista

Kirjoittaja Sami, 26.12.2002

Kuvablogisoftan ensimmäinen kunnollinen versio alkaa nyt olla valmis. Monia kiinnostanee, miten koko blogi on tehty, joten tässä jutussa on hieman teknisempää kuvausta koko systeemin toiminnasta.

Jatkuu alasivulla »

Kuvablogi

Kirjoittaja Sami, 24.12.2002

Pinserin kuvakansiossa on nyt uusi osasto nimeltään Kuvablogi. Virittelin ohjelman, jonka avulla voin lähettää kamerakännykällä otetut valokuvat sähköpostitse suoraan kuvakansioon. Tarkoituksena on pitää kuvapäiväkirjaa vastaan tulevista hauskoista ja mielenkiintoisista asioista. (Inspiraatio: Pekka Haavisto ja Miihkali)

Joulu!

Kirjoittaja Sami, 24.12.2002

Hauskaa joulua kaikille Pinseristä! Kuusi on koristeltuna, kinkku odottaa paistoa ja lahjojakin on ostettu.

Tietokilpailufaneille

Kirjoittaja Sami, 22.12.2002

Puuhaa joulunpyhiksi tarjoaa King William’s Collegen perinteinen yleistietovisa (HTML-versioon suoraan tästä). Tämä ei ole mikään “Haluatko miljonääriksi”, vaan kysymykset tarjoavat hyvää haastetta nerommillekin. Oikeat vastaukset julkistetaan samassa paikassa joulun jälkeen, 14.1.2003. (via 0xdeadbeef)

Myrsky

Kirjoittaja Sami, 21.12.2002

Talomme kummitus Ulkona raivoaa talvimyrsky. Tuuli puhaltaa tuimissa puuskissa, myrskybongareilta tulvii tuulidataa ja tilannetietoa, ja Totti ei viihdy pihalla minuuttiakaan. Iltapäivällä lämpötila tippui tunnissa suojasäästä kipakkaan pakkaseen.

Kovalla tuulella keittiömme kaapissa asuva kummitus herää eloon ja alkaa paukuttaa seinää niin että koko talo kaikuu. Tai ainakin melkein… Oikeasti syypäänä on samaisen kaapin kohdalle ulkoseinään kiinnitetty korkean varren päässä oleva satelliittiantenni (ks. kuva).

Tuulenpuuskat saavat lautasen heilumaan edestakaisin ja varren hakkaamaan seinäkiinnikkeitä vasten. Tuloksena samanlainen ääni kuin joku hakkaisi tietään ulos kaapista. Voit kuvitella ihmettelyämme vuosi sitten ensimmäisten muuton jälkeisten myrskytuulten aikaan…

Toivon mukaan lautanen on kuitenkin tarpeeksi jämäkästi kiinni (kävin juuri kurkistelemassa ikkunasta) eikä tuuli vie sitä mennessään. Ainakin satelliitista tuleva TV-lähetys näkyy edelleen pätkimättä ja signaalimittari näyttää vihreää. Sähkötkin ovat ainakin tähän mennessä pysyneet päällä koko ajan vaikka Pirkanmaan seutu tuntuukin olevan siinä suhteessa kovin myrskyherkkää.

Top-listaa

Kirjoittaja Sami, 21.12.2002

Lupailin aiemmin uutta, entistä tarkempaa blogien top-listaa. Testiversio löytyykin nyt osoitteesta http://www.pinseri.com/bloglist/top.cgi. Miten lista sitten eroaa aiemmasta?

Jatkuu alasivulla »

Pimeyden ytimessä

Kirjoittaja Sami, 20.12.2002

Ensi yönä, 21.12. kello 3.14 on talvipäivänseisaus. Päivä on silloin pohjoisessa lyhyimmillään - aurinko nousee eteläisessä Suomessa puoli kymmenen maissa aamulla ja laskee heti kolmen jälkeen. Pohjoisessa on vielä pimeämpää. Pientä valonpilkahdusta tarjoaa eilen maksimissaan ollut täysikuu.

Tästä eteenpäin päivät alkavatkin taas pidentyä ja pian valoisat illat ovat taas seuranamme (jippii!).

Elonmerkkejä

Kirjoittaja Sami, 20.12.2002

Viikko on hurahtanut ohi kuin siivillä, lomaillessa, koiran kanssa leikkiessä ja uusia leluja viritellessä. Päivät tuntuvat lyhyiltä, mutta sitähän ne kyllä ovatkin. :-)

Matlikselta tuli linkki Särkänniemen ensi kesän uutuuslaitteen “traileriin”. Lähiaikoina Pinserissä: joukko uusia blogeja listalle, uusi täsmällisempi top-lista, hands-on-kokemuksia kamerakännykästä ja paljon muutakin.


Tämä linkki on ansa roskapostittajille.