Arkisto: November, 2002

Kuumia koneita

Kirjoittaja Sami, 22.11.2002

Kasan Jussi löysi The Registeristä kiemurtelua aiheuttavan jutun: kannettava tietokone poltti tutkijan munat. Hyvät lukijat, voin vakuuttaa teille että näin voi käydä:

Jatkuu alasivulla »

Conch Republic

Kirjoittaja Sami, 22.11.2002

Conch Republic on yksi maailman tuoreimpia valtioita. Vuonna 1982 USA:n rajaviranomaiset pystyttivät Miamista Key Westiin kulkevalle US1-valtatielle tiesulun saadakseen kiinni laittomia siirtolaisia. Samainen tie sattuu olemaan ainoa tie, jota pitkin pääsee Key Westiin, joten paikallisten asukkaiden täytyi todistaa kansalaisuutensa päästäkseen jatkamaan matkaa kotiinsa.

Keywestiläiset eivät katsoneet asiaa hyvällä vaan ilmoittivat eroavansa Yhdysvalloista ja julistautuvansa itsenäisiksi 23.4.1982. Kapinaa ei kestänyt kuitenkaan kuin minuutin ajan, jonka jälkeen uusi valtio, Conchin tasavalta, antautui paikalliselle USA:n armeijan laivastotukikohdalle, vaatien samalla miljardin dollarin ulkomaanapua ja sotakorvauksia valloituksen aiheuttamien vaurioiden korjaamiseksi.

Jatkuu alasivulla »

HTPC

Kirjoittaja Sami, 22.11.2002

Aiemmin visioimani bisnesidea on (tietenkin) keksitty jo ennenkin. Sillä on jopa nimi: HTPC. Tämä ei ollut yllätys: kaikki on jo keksitty jossain muualla.

Daypop on tullut takaisin

Kirjoittaja Sami, 22.11.2002

Daypop on taas netissä. Ja sieltä löytyikin kaikenlaista hauskaa, kuten testi jolla voit katsoa erotatko feikkikuvan aidosta.

Uusia eliöitä

Kirjoittaja Sami, 22.11.2002

Bioteknologiayritys pyrkii kehittämään uuden elämänmuodon, jonka avulla voidaan tehdä vaihtoehtoisia energialähteitä. Mielenkiintoista, mutta ei voi olla herättämättä myös hieman paranoideja ajatuksia. Teemaan sopivaa luettavaa: Greg Bear, Veren musiikkia (Blood Music).

Microsoft

Kirjoittaja Sami, 22.11.2002

Microsoft on (jälleen kerran) löytänyt Windowsista bugin. Viallinen ActiveX-kontrolli mahdollistaa sen, että hyökkääjä voi ajaa koneellasi mitä tahansa ohjelmia. Kontrollin korvaaminen ehjällä ei kuitenkaan pelasta tilannetta, sillä pahikset voivat vaihtaa kontrollin takaisin bugiseksi sijoittamalla WWW-sivuilleen samaisen kontrollin ja pakottamalla selaimen lataamaan sen korjatun päälle. Toinen vaihtoehto on lähettää HTML-muotoinen sähköposti, joka pakottaa kontrollin päivittymiseen. Tämä on mahdollista, koska selaimesi todennäköisesti luottaa siihen että kyseessä on Microsoftin allekirjoituksella varustettu kontrolli, ja sen päivitys ilman eri lupaa sallitaan.

Tämä ei ole vielä erityisen hämmästyttävää. Bugeja löytyy jatkuvasti. Hymyn kirvoitti kuitenkin huulille Microsoftin korjausohje: Jos olet joskus klikannut selaimessasi “luota aina sisältöön, jonka allekirjoittajana on Microsoft”, sinun pitäisi nyt poistaa Microsoft luotettavien ohjelmistotoimittajien listalta.

Lisää asiasta Slashdotissa. Lue myös Microsoftin tiedote. Korjauspaketti (joka ei nyt siis välttämättä auta mitään) löytyy niin ikään Microsoftin sivuilta.

Mac- ja Linux-käyttäjät voivat tässä vaiheessa jatkaa pilkkanauruaan ;-)

Radio uudistuu

Kirjoittaja Sami, 21.11.2002

YLE:n tulevasta radiouudistuksesta on puhuttu jonkin verran jo Pinserissäkin, etupäässä jo etukäteen kaivaten lopetettavia ohjelmia. Nyt Yleisradio osallistuu keskusteluun julkaisemalla joukon FAQ:ita uusista kanavista. Yleinen FAQ kertoo uudistuksesta yleisesti ja vastaa myös paljon pinnalla olleeseen kysymykseen siitä, miksi niin monia ohjelmia ollaan lopettamassa:

“YLE tähtää siihen, että ohjelmista osattaisiin luopua silloin kun niitä vielä jäädään kaipaamaan - ettei tottumuksen voimalla jatkettaisi niin kauan, että sekä tekijöiden että yleisön kiinnostus olisi kokonaan kadonnut.”

Sinänsä ihan hyvin muotoiltu perustelu. Nyt täytyy toivoa, että tilalle tulevat uutuudet tosiaan pystyvät lunastamaan lupauksensa. Mitä uutta sitten on tarjolla?

Jatkuu alasivulla »

Väsynyttä huumoria

Kirjoittaja Sami, 19.11.2002

Oletko koskaan lapsena (tai aikuisena) ollut niin väsynyt että et jaksa oikein tehdä muuta kuin kertoa tai kuunnella huonoja vitsejä ja hihittää kaikki jäsenet vetelinä? Väsyneestä huumorista löytyy monia kokoelmia ja tämä edustaa niitä kunnialla.

Rannekellofriikki nostaa päätään

Kirjoittaja Sami, 19.11.2002

Ne, jotka tuntevat minut, tietävät että saatan olla välillä erittäin paatunut nörtti. Sen huomaa mm. rannekellovalinnoistani. Ennen nykyistä kelloani rannettani koristi tietokoneesta langattomasti tietoa siirtävä Timex Datalink. Kaikki sai alkunsa jo 1977, jolloin sain ensimmäisen digitaalikelloni. Silloin kun ranteeni ei ole tietotekniikalla ladattu, ainoa oikea valita on tietysti Mikki Hiiri -kello.

Mutta nyt näyttää siltä, että jälleen täytyy alkaa haaveilla jostain uudesta: Palm Pilot ranteessa. Kun ei sitä Linux-kelloakaan oikein tahdo kaupoista löytyä. Kamerakellostakin haaveilu on jo vanhanaikaista, kun kamerat ovat nykyään kännykässä.

Pilvet peittivät meteorit

Kirjoittaja Sami, 18.11.2002

Taisivat jäädä Leonidit tänä vuonna näkymättä… ainakin jos on säätiedotukseen uskominen. Innokkaimmat voivat bongailla reikiä pilvipeitteessä varhain huomisaamulla.

Kipeitä linkkejä

Kirjoittaja Sami, 18.11.2002

Pari kipeää linkkiä surkean marraskuun kunniaksi. Miltä kuulostaisi naisnaamari tai keinuhevospotta?

Maailman helpoin tietovisa

Kirjoittaja Sami, 18.11.2002

Haluat ehkä miljonääriksi, tai edes olla heikoin lenkki, mutta kumpikaan ei tunnu luonnistuvan. Ei hätää. Tässä maailman helpoin tietovisa. Englanninkielen taito on tosin välttämätön.

1) How long did the Hundred Years War last?
2) Which country makes Panama hats?
3) From which animal do we get catgut?
4) In which month do Russians celebrate the October Revolution?
5) What is a camel’s hair brush made of?
6) The Canary Islands in the Pacific are named after what animal?
7) What was King George VI’s first name?
8) What color is a purple finch?
9) Where are Chinese gooseberries from?

Lue lisää niin näet oikeat vastaukset. Vähintään neljällä oikealla vastauksella saat jättää kommentin. :-)

Jatkuu alasivulla »

Refleksitesti

Kirjoittaja Sami, 18.11.2002

Mittaa refleksiesi nopeus (via Tangotunneli). Minulla refleksit liikkuvat 0,33 ja 0,31 sekunnin välissä. Tässä ajassa 45 km/h nopeudella liikkuva auto kulkee eteenpäin n. neljä metriä. Täytyypä olla varovainen auton rattiin joutuessaan.

Radiota ja TV:tä

Kirjoittaja Sami, 18.11.2002

YLEn Arjen historia on hauska sarja menneiden aikojen arkipäivästä. Ohjelmaan liittyy myös saitti, joka tarjosi mielenkiintoista surffailtavaa useaksi toviksi.

Pekka Saurin Yölinjan viimeinen jakso alkaa näinä hetkinä. Saapa nähdä, tarjoaako viimeinen lähetys erikoisia kuuntelukokemuksia. Sunnuntaiyöt ovat perinteisesti olleet unetonta aikaa viikonlopun hajottaman vuorokausirytmin ansiosta ja Yölinja on tarjonnut viihdettä unta odotellessa. Harmi vain, että mielenkiintoiset ohjelmat rajoittuvat sunnuntai-iltaan. Haluaisin kuunnella öisin unta odotellessa enemmänkin mielenkiintoisia puheohjelmia enkä iänikuista purkitettua musiikkia täplitettynä yössä olevan juontajan mitäänsanomattomilla välikommenteilla. Onneksi Tampereella öisin kuuluva Capital FM paikkaa tätä aukkoa. Toivottavasti suuri radiouudistus tuo parannusta tähän tilanteeseen…

Inhottavin kuukausi

Kirjoittaja Sami, 17.11.2002

Syksy on tähän mennessä ollut miellyttävän poikkeuksellinen: lumi tuli aikaisin ja pikkupakkanen on pitänyt paikat nättinä. Tänään on sitten ollutkin sellainen perinteinen marraskuinen päivä: harmaata, märkää ja inhottavaa, ja iltapäivällä ei enää edes harmaata vaan pimeää. Ei ole marraskuu syyttä kuukausista inhottavin. Jos olisin rikkaampi, viettäisin kaikki marraskuut jossain aurinkoisessa ja lämpimässä paikassa.


Tämä linkki on ansa roskapostittajille.