Sivusi ovat tallessa

Googlen välimuisti puhuttaa. Kun Googlen hakurobotti käy sivuja läpi, se tallentaa omaan tietokantaansa myös sivun sisällön. Tätä välimuistissa sijaitsevaa sivua voi katsella esimerkiksi silloin kun alkuperäinen sivu ei ole saatavilla. Mutta välimuistissa olevista sivuista on muuhunkin: ne ovat olemassa vielä jonkin aikaa senkin jälkeen kun alkuperäinen sivu on hävinnyt syystä tai toisesta.

Haluatko lukea nolon tapauksen, joka on jo poistettu alkuperäisiltä sivuilta? Onko sivu muuttunut salasanasuojatuksi? Tai onko se kenties päässyt katoamaan kovalevyn rikkouduttua? Kaikissa näissä tapauksissa sivu saattaa vielä löytyä Googlesta.

Mutta kaikki eivät siitä pidä. News.comin jutussa keskustellaan siitä, rikkooko Googlen välimuisti tekijänoikeuslakia. Monien mielestä ei, mutta asiaa ei ole vielä ratkaistu.

Googlen kuvahakutoiminto ottaa myös kopioita – mutta se kopioi verkosta löytämiään kuvia. Tämä on kuitenkin laillista niin kauan kuin kuvista tallennetaan vain pieniä thumbnail-versioita, juuri tulleen USA:laisen oikeusistuimen päätöksen mukaan.

Tulevaisuus on lähempänä kuin luulemmekaan

USA:n merijalkaväki suunnittelee ottavansa käyttöön taistelurobotin hallitsemaan vihaisia väkijoukkoja, raportoi Honolulu Advertiser.

700-kiloisen kauko-ohjattavan laitteen aseistukseen kuuluu tykkejä, savupommeja ja kameroita.

Eivät ole tainneet katsoa RoboCop-leffaa… Muistellaanpa vain miten kävi ED-209:n kanssa.

Yhdysvaltojen laivasto suunnittelee myös kertakäyttöisten laserkiväärien hankkimista. Aikamoinen scifi-armeija siis.

Linkit löytyivät Jamie Zawinskin mainiosta blogista. Eikä kahta ilman kolmatta: Ed Lu lienee ensimmäinen bloggaaja ulkoavaruudesta.

#joiito drinking game!

(Tämä juttu on kirjoitettu poikkeuksellisesti englanniksi koska aihepiiri kiinnostaa varmaan niitäkin jotka eivät osaa suomea).

The almost one-year-old IRC channel #bloggaajat for Finnish bloggers was more ahead of its time than we originally thought. For last couple of days I’ve been hanging around with a bunch of A-list bloggers on #joiito at irc.freenode.org.

And what fun it is! Especially to see how excited people are about the wonders of IRC and everything related… Channel bots are evolving fast, people are logging to irc from where ever they can and the world starts once again to feel smaller.

Which brings me no other alternative than to present…. the #joiito drinking game! Drink when:

  • Social software is mentioned
  • Killer app is mentioned
  • Blogs and business are mentioned in same sentence (with IRC: drink twice)
  • The channel bot gets new features (which cause heated arguments: drink twice)
  • Somebody ircs from a conference (while giving a speech: drink twice)

More? Continue in the comments…

Uusia termejä

Feeddemon-aggregaattoriAggregator on ohjelma tai palvelu, jonka avulla voi lukea näppärästi kasaa useita blogeja. Sille annetaan joukko RSS-feedejä, joita ohjelma lataa säännöllisin väliajoin. Blogeihin kirjoitetut jutut näkyvät aggregaattorin ikkunassa, vähän kuin sähköpostit omassa ohjelmassaan.

Jos käytössä on useampia aggregaattoreita, esimerkiksi töissä ja kotona, ongelmaksi tulee se, että kotona käytettävä ohjelma ei tiedä mitä blogeja töissä on tullut alettua seuranneeksi. Silloin apuun tulee harmonizer. Se on palvelu, jolta aggregaattorit voivat käydä kysymässä, mitä blogeja käyttäjä seuraa.

Päivän pamauskin on omalla tavallaan aggregaattori. Sitä käyttäessä blogit tosin luetaan niiden WWW-sivuilta, ei millään erityisellä ohjelmalla.

Mutta mitä nämä termit ovat suomeksi?

Ja sitten aasinsillasta varsinaiseen asiaan… BlogiWikilläkin on nyt koekäytössä RSS-feed, osoitteessa https://www.pinseri.com/wiki/rss.cgi. Kuten aina, kommentit ovat tervetulleita!

Voiko olla liian suosittu?

Slashdot-efekti: jokaisen nettisivun pitäjän suurin unelma ja pahin pelko. Se sai alunperin nimensä Slashdotin saitteja kaatavasta vaikutuksesta. Kun jokin linkki mainitaan tämän huippusuositun saitin jutussa, sen kymmenet tuhannet kävijät tietysti klikkaavat linkkiä. Pienen hetken ajan tekstissä mainittu sivusto saa osakseen valtaisan kävijävyöryn. Unelmien täyttymys?
Continue reading

Kotikääntäjät vauhdissa

Jos ei osaa englantia, viidennen Harry Potterin odottelu mahtaa olla tuskaista. Eikä innokasta odottelijaa varmaan lohduta sekään, että myös muissa maissa kärsitään ihan samasta ongelmasta.

Order of the Phoenixin saksankielinen käännös on luvattu marraskuun alkuun mennessä. Innokkaimmat fanit eivät kuitenkaan jaksa odottaa siihen asti, vaan päättivät ottaa käännöstyön omiin käsiinsä. Saitilla harry-auf-deutsch.de rakennetaan yhteisöllisesti omaa versiota kirjan käännöksestä. Kuka tahansa voi rekisteröityä kääntäjäksi ja ottaa itselleen muutaman sivun mittaisen osuuden kirjasta käännettäväksi. Jos kääntäminen ei suju, saitilla voi ilmoittautua myös avustamaan muuten vain, vaikkapa oikolukijaksi.

Käännöksen laatu on tietysti mitä on, mutta tärkeintä tuossakin projektissa lienee hauska yhdessä tekeminen. Ja jos mielessä kävi Harryn seikkailujen ilmainen kopiointi saitilta, se ei valitettavasti onnistu. Alkuperäiskielinen teksti pitää löytyä kääntäjältä itseltään ja käännöksiä pääsevät lukemaan vain ne, jotka ovat osallistuneet projektiin. Reilu peli…

Kesäperjantain kuulumisia

Aurinkoinen ja sopivan lämmin päivä suorastaan kutsui leikkaamaan nurmikon. Tai no, olisin varmasti keksinyt mukavampaakin tekemistä, mutta toista viikkoa leikkaamatta ollut ruohikko alkoi muistuttaa peltoniittyä ja Harry Potterkin tuli jo luettua (Riitta lukee sitä nyt – ei edelleenkään spoilereita!)

Muhkuraista ojanpenkkaa parturoidessa se sitten tapahtui: leikkurin terä haukkasi maaperää ja vääntyi pilalle. &#/”(*!!! Kiroilun ja ihmettelyn jälkeen kävi selväksi, että terä oli vaihdettava. Etsiskelyn jälkeen löytyi paikka josta sai sopivia varateriä ja vieläpä asennuksenkin (omat teränirrotusyritykset pelkkä jakoavain aseenani olivat turhia, mutta luultavasti ohikulkijoille huvittavaa katsottavaa).

Pienkone Timonen palveli erinomaisesti (suosittelen!) ja hauskana lisäbonuksena sai vielä tutustua paikan vahtikoirana työskentelevään kultaiseennoutajaan joka ulkonäkönsä perusteella olisi voinut olla Totin sukulainen.

Nyt on kone entistä ehompi, alla pientä ruohosilppua tekevä laatuterä ja tasaisenvihreät nurmikentät hivelevät silmää. Ja tällekin lomapäivälle tuli keksittyä tekemistä.

Käydään asiaan

Miten luennoista tehdään mielenkiintoisia: M.J. Dominuksen Conference Presentation Judo sekä selitykset. Suorastaan oleellista luettavaa kaikille meille jotka kiusaamme ihmisiä luennoimalla. Ohjeet on suunnattu erityisesti konferensseissa puhuville, mutta niistä löytyy hyvää asiaa muillekin. Ja vaikka luennointi olisi viimeinen asia maan päällä mitä aikoisit tehdä, käyvät ohjeet vielä hauskasta viihteestäkin. Kiitokset Jarnolle linkin löytämisestä.