Kesäaika 2008

Tajusinpa tässä juuri äsken että ensi yönä alkaa taas kesäaika. Muistakaa siis vääntää kelloja tunnilla eteenpäin ettei tule hassuja yllätyksiä myöhemmin.

Osanottoni kaikille niille joiden elämää kesäaikaan siirtyminen sotkee – minä tapani mukaan riemuitsen täysillä valoisten iltojen saapumisesta!

Uuden Blogilistan betaversio julkaistu

Blogilistan uudet omistajat ovat olleet ahkerina edelliskuukausien aikana ja työn tulokset muuttuvat koko ajan näkyvämmiksi.

Tänään julkaistiin uuden Blogilistan betaversio, joka sisältää joukon näppäriä ominaisuuksia. Haku blogien sisällöstä on tehnyt paluun ja blogeista tallentuu muutenkin paljon uutta sisältöä aina omistajatiedoista uusien kirjoitusten otsikoihin. Blogilistan kehitysblogi tietää kertoa lisää.

Uutta listaa pääsee testaamaan pyytämällä itselleen testaajakutsun Blogilistan beta-sivuilta. Toimi kuitenkin nopeasti, sillä mukaan pääsee vain rajattu joukko…

Ominaisuuksien kasvu ei pääty tähän, sillä satun tietämään että rakenteilla on vielä monenlaista muutakin kivaa. :-)

Blogilistalaiset haluavat paljon kommentteja betaversiosta, mutta myös kaikenlaiset kehitysehdotukset ovat oikein tervetulleita. Paras tapa lähettää ehdotuksia on laittaa niitä Blogilistan kehitysblogin kommentteihin tai osoitteeseen info@blogilista.fi.

Minikaupunki

MyMiniCity on peli, jossa rakennetaan kaupunkeja. Se ei ole kuitenkaan mikään perinteinen Simcityn tapainen peli, sillä minicityt elävät ja kasvavat verkkoliikenteestä. Uusi kaupunki kasvaa sitä isommaksi mitä enemmän siellä käy vierailijoita. Kaupunki saa myös oman osoitteensa, jolloin siihen voi linkittää. Ja mitä enemmän kaupunkiin johtaa linkkejä, sitä nopeammin siitä tulee kukoistava suurkaupunki.

image

Isoo-Pinserin kaupunki odottaakin nyt vierailuasi osoitteessa http://isoo-pinseri.myminicity.com/. Ajan myötä sinnekin kasvanee pilvenpiirtäjiä, kuten esimerkiksi Kekkoseen.

Journalismia vai viihdettä?

Isot sanomalehdet tietävät mainiosti, miten saada paljon linkityksiä blogeista – kirjoitetaan bloggaamisesta, niin pakkohan sitä on valveutuneiden kirjoittajien kommentoida. Kari Haakana on koonnut listaa vastauksista HS:n juttuun, jossa luodataan kansalaisjournalismin ja viihteen suhdetta.

Kiva, että asiasta syntyy keskustelu, mutta mutta … Kansalaisjournalismi on käsite, joka pitäisi määritellä kunnolla ennen kuin tosissaan voi alkaa pohtia blogien vaikuttavuutta kansalaisjournalismin saralla.

Kansalaisjournalismin ideaali on pitkälti valtamedian konstruktio (vähän samalla tavalla kuin kansa on eliitin konstruktio?). Median on itse luotuihin odotuksiin “kansalaisjournalimista” sitä helpompi pettyä, mitä vähemmän esimerkiksi blogit muistuttavat perinteistä mediaa. Samalla jää helposti huomiotta, ettei blogien ehkä ole tarkoitus kilpailla kaikenkattavina uutissaitteina perinteisen median kanssa. Pikemmin voisi ajatella erilaisten julkaisutapojen täydentävän toisiaan.

Mahtaako blogien painoarvo edes erityisesti olla journalismissa? Mielestäni kiinnostava tapa kirjoittaa ei välttämättä journalismimäärittelyitä kaipaa. Tosin kuulun kyllä edelleen niihin, joiden mielestä journalismi on ammatti eikä harrastus – mutta taidan olla jäämässä vähemmistöön, kun katselen esimerkiksi Bonnierin journalistipalkinnon uusia jakoperusteita tai niitä “journalistisia kriteereitä”, joilla kaupallinen viihde pääosin toimitetaan.