Ei se ihan niin helppoa ollutkaan

Viimeöiseen Messenger-kehuun liittyen täytyy valottaa myös asian varjopuolta. Microsofthan ei olisi Microsoft, ellei uusiin hienouksiin liittyisi myös jotain hämminkiä. MSN Messenger 6:n asentamisen jälkeen Windowsini oli alkanut käyttäytyä hieman erikoisesti. Messenger heitti silloin tällöin minua ulos väittäen, että olen kirjautunut sisään jostain muualta. Mitä hittoa? Oliko jollain minun tunnukseni käytössä?
Continue reading

Videochatit tulevat

bileitä ja koiria Suositusta pikaviestinohjelmasta MSN Messengeristä ilmestyi uusi versio, järjestysnumeroltaan kuutonen. Aivan kuten vähän aikaa sitten uudistunut Applen iChat, myös tämä sisältää nyt mahdollisuuden kuvan ja äänen helppoon siirtämiseen.

Tuomolla sattui olemaan kotona vastaostettu webcam ja meillä molemmilla uusi Messenger käynnissä, joten täytyihän uutta teknologiaa kokeilla! Ja tietysti sitä kokeiltiin ensin Tärkeisiin Asioihin, eli koiranpentujen esittelyyn. Saimme katsoa ruudulta livekuvaa Neo-koiranpennusta ja hämmästellä miten iso se jo on.
Continue reading

Harry on perillä

Kirjapaketti ehti sittenkin Amazonin lupaamassa aikataulussa meille, vaikka välillä alkoikin jo epäilyttää. Eli Harry Potter and the Order of the Phoenix saapui perjantai-aamuna kotiovelle tuotuna (meillä on supermukavia postinkantajia!) ja luku-urakka on nyt aloitettu. Kirja tempaisi mukaansa heti alusta pitäen taattuun harrypottermaiseen tyyliin – lisää (spoilerittomia) arvosteluita tiedossa myöhemmin.

“Hauskanpitoa” digiboxin kanssa

Ajastin tässä eräänä päivänä ensimmäistä kertaa videonauhurin nauhoittamaan ohjelmaa digiboxista. Siinä missä nykyaikaisella videonauhurilla ajastuksien ohjelmointi sujuu perinteisessä analogiympäristössä kivuttomasti, digiboxin kanssa toimiessa homma ei olekaan ihan yhtä helppoa. Ympäristönä siis Nokian perusdigiboxi ja nykyaikainen kuvaruutunäytöllä varustettu videonauhuri, kytkettynä toisiinsa ja televisioon mukana tulleiden ohjeiden mukaisesti.

Tässä ohjeita siltä varalta että joku muukin haluaa joskus seikkailla ajastuksien jännittävässä maailmassa:

  1. Ajasta haluamasi ohjelmat digiboxiin. Muista lisätä loppuun reilusti ohjelmien myöhästymisvaraa, sillä videonauhurin käyttämät PDC-varmistustoiminnot eivät toimi digiboxin kanssa. Showview-koodeista ei ole myöskään tässä apua.
  2. Jos videonauhurisi käyttää kuvaruutuohjelmointia, pohdiskele miten saat videonauhurin kuvan näkymään ohjelmointia varten silloin kun nauha ei ole liikkeellä. Ratkaisu: laita kasetilta pyörimään ihan mitä tahansa ohjelmaa, jolloin saat digiboxin vaihtumaan videokanavalle ja näet videoiden kuvaruutunäytön.
  3. Ohjelmoi videonauhuriin samat ajastukset kuin digiboxiin. Muista kuitenkin, että videonauhurissa jokaisen ohjelman äänitettäväksi kanavaksi laitetaan EXT (tunnetaan myös nimillä AV tai 0, eli nolla) eikä se mitä lehdessä sanotaan. Muista laittaa myös videonauhurin puolelle myöhästymisvarat ohjelmien perään. Lunttaa digiboxin kuvaruutunäytöstä aiemmin ohjelmoimasi alku- ja loppuajat jos olit jo unohtanut ne. Kun televisioruudussa on päällekkäin kahden eri laitteen kuvaruutunäytöt, kutsu paikalle humanisti ja kehaise olevasi videonauhurihäkkeröinnin kruunaamaton kuningas.
  4. Pysäytä pyörimässä ollut nauha ja kelaa se takaisin tyhjän kohdan alkuun.
  5. Varmista että digiboxin ja videonauhurin kello ovat samassa ajassa. Nykyaikaiset laitteet onneksi huolehtivat tästä itse.
  6. Kytke videonauhuri ajastintilaan.
  7. Kytke digiboxi ajastintilaan katkaisemalla siitä virta.
  8. Teroita kaikille perheenjäsenille (ja itsellesi), että jos joku haluaa katsoa digiohjelmia, katselu tulee lopettaa ennen ajastettavan ohjelman alkua. Digiboxi tulee muistaa laittaa takaisin ajastintilaan (sammuttaa).
  9. Älä koske digiboxiin silloin kun videonauhuri nauhoittaa ohjelmaa (eli älä kuvittelekaan katsovasi toista digikanavaa samaan aikaan). Voit kyllä katsella perinteisiä analogikanavia television kautta – muista luntata manuaalista, miten saat digiboxin vapauttamaan television pois AV-kanavalta että voit kääntää televisiosi jollekin muulle kanavalle.
  10. Surffaile verkosta kateellisena amerikkalaisten saatavilla olevia hienouksia, haaveile siitä päivästä jolloin tännekin saadaan kovalevynauhurilla varustettuja digiboxeja ja mieti, ostaisiko joku käytetyn videonauhurin.

Hankalaa, muttei mahdotonta. Ennustan kuitenkin että tulemme kohtaamaan monia turhautuneita suomalaisia heidän huomatessaan digiboxiajastusten vaativan lisäponnistelua aiempaan verrattuna, että kiinnostus kovalevyllisiä digiboxeja kohtaan tulee kasvamaan kovasti ja että pian käytettyjä videonauhureita saa halvalla.

Pian tuon jälkeen kohtaamme ensimmäiset analogianostalgikot, jotka kertovat miten paljon paremmalta TV-ohjelmat näyttävät videokasetille nauhoitettuna, verrattuna steriileihin digitaalinauhoituksiin.

Wikisanakirja

Wikipediasta, wikin avulla toteutettavasta tietosanakirjasta olen hehkuttanut jo ennenkin.

Mutta tänään törmäsin toiseenkin mielenkiintoiseen projektiin: Wiktionaryyn, jonka tarkoituksena on koota maailman kaikkien kielten sanakirja. Nyt on taas tilaisuus tehdä vähän yhteisen hyvän eteen: käy kääntämässä pari sanaa suomenkielelle. Ettekös te kaikki jo osaa käyttää wikiä kuin vanhat tekijät? :-)

Ja jos joku on sitä mieltä, että tietosanakirja johon kuka tahansa voi kirjoittaa on yhtä tyhjän kanssa, on hänellekin tehty jotain kivaa: Nupedia on yhteisöllisesti tehtävä julkinen tietosanakirja, jossa kunkin julkaistavan artikkelin tarkistaa ennen julkaisemista yksi tai useampia alan asiantuntijoita.

Oletteko muuten huomanneet, että BlogiWikiinkin on alkanut kasvaa uusia tietolähteitä: Pop-kulttuurin Wiki käsittelee meitä ympäröivää populäärikulttuuria.

Kaikkien käännöskukkasten äiti

Lasten tuokiokuva lämmikkö. Huomio: Vain käyttää oikeassa valvonnassa. Ei saa tulin lähellä. Katsokaa tuotteen tarkkaavaisuuden ohjesääntö ja pidä huolta että pelata turvallisesti.

Jaa että mitä? Luulen, että tämän vuoden ehdottomasti paskin manuaali ja käännöskukkasten kuningas on löytynyt… ja vieläpä Kangasalta! Tuo allas täytynee käydä ostamassa ihan kannatuksen vuoksi :-)
[tnx Lunael]

Lopultakin!

From: orders@amazon.co.uk
Date: Tue, 24 Jun 2003 23:39:53 GMT

We thought you would like to know that the following item has been 
sent to:

	Sami Koykka
	Kangasala 
	Finland

using International Mail.

Your order #202-123456-123456 (received 21 May 2003, 22:16 BST)
-------------------------------------------------------------------------
Ordered  Title                          Price  Dispatched  Subtotal  
-------------------------------------------------------------------------
1        Harry Potter and the Order of  9.17 GBP   1       9.17 GBP 
         Sold by Amazon International Sales, Inc. 

-------------------------------------------------------------------
                                  Subtotal Including VAT:  9.17 GBP
                          Delivery Charges Including VAT:  1.07 GBP
                                     Total Including VAT:  10.24 GBP
                                           VAT 8.00 GBP%:  0.76 GBP

Nyt jännitetään ehtiikö kirja viikonlopuksi. Te, jotka olette jo ehtineet lukea kirjan, ei spoilereita tai Pinseri puraisee! 10,24 puntaa on muuten n. 15 € joten odottaminen palkittiin ihan mukavalla säästöllä verrattuna täkäläisten kirjakauppojen pyytämään 30 € hintaan.

PS. Jos aiot itse ostaa Potterin Amazonista, tee se tämän linkin kautta niin tienaat Pinserillekin pienen provision :-)

Kesän HYPE-sanonnat!

“Vuotaa kuin presidentin kanslia”
“Lähti kuin Anneli Kesärannasta”
“Tää tuli yllätyksenä kuin Mannisen muistiot”
“Niin totta kuin voi olla”
“Pitkä kuin Jäätteenmäen ura”
“Salainen kuin Annelin faksi”
“Tyssäs kuin Annelin matka Thessalonikiin”
(kiitos taas Tome)

Bill Gates, näin pääset eroon veloistasi

Microsoftin perustaja Bill Gates kertoo saavansa spammia kuten me kaikki muutkin:

Like almost everyone, I receive a lot of spam every day, much of it offering to help me get out of debt or get rich quick. It’s ridiculous.

Nähtävästi Microsoftillakin aletaan saada tarpeekseen spammista, sillä Gates lupaa kolumnissaan ja tiedotteessaan firmansa alkavan taistella entistä aktiivisemmin roskapostia vastaan. Hyvä niin. Toivottavasti saavat aikaan myös tuloksia.

Minä olen tosin Popfilen myötä saanut siivottua roskapostiongelman tehokkaasti maton alle. Ohjelman osumatarkkuus on 97%, eli roskaa pääsee harvoin tärkeiden postien laatikkooni asti. Tosin spammi saapuu edelleen kovalevylleni, vaikka en sitä näekään, eli kaistaa ja resursseja kuluu hukkaan. Lisäksi roskapostit vaanivat minua jos käyn lukemassa postejani vaikkapa kännykällä.

Netissä liikkuva roskaposti vie nykyään jo suuren osan yhteisestä verkkokapasiteetista. Jos roskapostin määrää saataisiin vähennettyä, tarkoittaisi se sitä että verkkokapasiteettia vapautuisi muuhun käyttöön ilman uuden kaapelin vetämistä. Ja sehän taas tarkoittaisi nopeampaa Internettiä meille kaikille. Puhumattakaan siitä tyydytyksestä mitä moni kokisi nähdessään röyhkeiden penispumppumainostajien ja huijarien joutuessa vastuuseen tekosistaan.

Nyt tiedän

Tiesitkö että…

Post-it -tarralaput keksi 3M-yhtiön Spencer Sylver 1980 kehittäessään sattumalta lähes tehottoman liiman.
Kirahvi pystyy puhdistamaan korvansa puolimetrisellä kielellään.
Tri Kellogs kehitti Corn Flakesit lääkkeeksi masturbointia vastaan.

Nämä faktat ja kasoittain lisää löytyy Tietokilpailun knoppeja -sivulta. [tnx Tome]