Ei se ihan niin helppoa ollutkaan

Viimeöiseen Messenger-kehuun liittyen täytyy valottaa myös asian varjopuolta. Microsofthan ei olisi Microsoft, ellei uusiin hienouksiin liittyisi myös jotain hämminkiä. MSN Messenger 6:n asentamisen jälkeen Windowsini oli alkanut käyttäytyä hieman erikoisesti. Messenger heitti silloin tällöin minua ulos väittäen, että olen kirjautunut sisään jostain muualta. Mitä hittoa? Oliko jollain minun tunnukseni käytössä?

Hieman asiaa tutkittuani kävi ilmi, että tähän Windows XP:hen on itse asiassa mahdollista asentaa tietämättään kaksi Microsoftin pikaviestinohjelmaa. Käyttöjärjestelmän mukana asentuu automaattisesti Windows Messenger, mutta tämä äskettäin asentamani videochatteja tukeva ohjelma onkin MSN Messenger.

Molemmat ohjelmat käyttävät samaa pikaviestinjärjestelmää, samoja käyttäjätunnuksia ja samoja salasanoja. Samat kaverilistat näkyvät molemmissa ohjelmissa. Ja molemmat käynnistyvät automaattisesti kun Windowsin käynnistää. Ja tästä seuraa sitten se ongelma: samalla käyttäjätunnuksella ei voi olla kahdesti sisällä. Ohjelmat alkavat kilpailla toistensa kanssa.

Tämä ongelma koskee vain Windows XP -käyttäjiä, sillä vanhempiin Windowseihin ei ole edes tarjolla Windows Messengeriä. Siellä jokainen käyttää MSN:ää.

Noh, ongelmaan lienee helppo ratkaisu, otetaan vanhempi ja huonompi pois! Valitettavasti homma ei menekään ihan näin helposti – molemmissa ohjelmissa on nimittäin puolensa.

  1. Windows Messenger saattaa olla ominaisuuksiltaan vanhanaikaisempi, mutta se on myös olennainen osa käyttöjärjestelmän sisäistä toimintaa. Remote Assistance, Whiteboard, sovellusten jakaminen ja vastaavat teknologiat vaativat toimiakseen tämän. Lisäksi ohjelma pysyy koneessa kuin täi tervassa: sen poistaminen vaatii suoranaista häkkeröintiä.
  2. MSN Messenger sisältää joukon lisäominaisuuksia, näkyvimpinä edellisessä jutussa kehumani videochattiominaisuudet.

Nettiä tutkittuani kokosin kasaan ohjeet erilaisista ongelmanratkaisuohjeista ja laitan ne nyt tähän siltä varalta että niistä olisi hyötyä jollekin muullekin.

Vaihtoehtoja ovat:

  • Poista MSN Messenger ja palaa käyttämään Windows Messengeriä. Tämä on helpoin vaihtoehto. MSN Messengerin voi poistaa helposti ohjauspaneelin toiminnoilla. Sen jälkeen vanha Windows Messenger toimii taas normaalisti. Videochatit, valokuvien siirrot ynnä muut hienoudet jäävät kuitenkin sitten kokematta. Apple-käyttäjät nauravat ilkeää pilkkanaurua ;-)
  • Käytä MSN Messengeriä ja pyri vaientamaan Windows Messenger. Tämä on vaihtoehto jota olen itse päättänyt kokeilla. Tarkoitus on siis jättää Windows Messenger koneeseen, mutta pyrkiä estämään sen tahaton käynnistyminen niin ettei se haittaa MSN Messengerin toimintaa. Kävin poistamassa Windows Messengerin puolella rastin “käynnistä Windowsin yhteydessä”. Kytkin Windows Messenger -tuen pois päältä Outlookissa. Olen tietoinen siitä, että jos ongelmia tulee, ratkaisuna on jostain syystä käynnistyneen Windows Messengerin sammuttaminen. Opettelin tunnistamaan ohjelmien erot.
  • Käytä MSN ja Windows Messengereissä eri käyttäjätunnuksia. Helppo vaihtoehto johon ei liity ohjelmien poistamista. Lisäetuna tuplaidentiteetti jolla voit hauskuuttaa kavereitasi. Haittapuolena on tosin se, että keskustelukumppanisi eivät aina tiedä kummalle persoonallesi puhua.
  • Käytä MSN Messengeriä ja poista Windows Messenger. Ratkaisee yhtäaikaisten ohjelmien ongelman tehokkaasti. Tämä on kuitenkin radikaali toimenpide, johon sisältyy rekisterin ja policyiden editointia, eli suositellaan vain rohkeille häkkereille. Lopputuloksena on Windows, jossa jotkin Windows Messengerin tarjoamat toiminnot (Remote Assistance, Whiteboard, sovellusjako) ovat käyttökelvottomia. Huonolla tuurilla / mokailulla voi saada aikaan isompaakin vahinkoa. Microsoftilla on ohjeet tämän tekemisestä.
  • Heitä koko Windows-masiinalla vesilintua, osta Powerbook ja iSight. Tehokas, houkutteleva ja elegantti ratkaisu, tosin silloin videoyhteydenpito Microsoft-maailman Messenger-kavereihin ei enää onnistu. “Perinteisen” Messengerin saa toki Maciinkin. Lompakkokin saattaa sanoa vastalauseensa.

Täytynee ehkä ottaa hieman takaisin puheitaan asioiden laita-vain-töpseli-seinään helppoudesta.

9 thoughts on “Ei se ihan niin helppoa ollutkaan

  1. Windows Messengerin saa helpoiten poistettua XP antispy-ohjelmalla. http://www.xp-antispy.de.poistettu/

    [Toim. huom. rikoin ylläolevan urlin koska alempana varoiteltiin ko. ohjelman mukana tulevan pöpöjä koneeseen. Jos haluat kokeilla ohjelmaa omalla vastuullasi, poista käsin yllänäkyvästä osoitteesta .de jälkeinen osa. -samik]

    Ohjelmassa on myös monia muita hyödyllisiä toimintoja “vainoharhaiselle” XP:n käyttäjälle.
    suosittelen.

  2. Jep, tuo on yleinen ongelma. Ja toinen, ei niin merkittävä ongelma on ku kysyt joltai löytyykö MSN messengeriä, niin usein vastaus on “ei” vaikka vastaava löytyyki koneelta :p

  3. Itse olen kyllästynyt pitämään Microsoftin ohjelmia aina ajantasalla (tietoturvareikiä riittää), joten ostin viime viikolla ensimmäisen Apple tietokoneeni (PowerBook). Kolmatta päivää OS X 10.2:n käyttäjänä en voi kun ihmetellä koneen ja käyttiksen helppoutta ja luotettavuutta… Tottakai PC:n puolellakin on omat hyötynsä, joten en myy PC:tä ainakaan toistaiseksi pois, mutta ensisijaisesti olen jatkossa Apple-käyttäjä :-)

  4. Menee hermot noihin mikki$oftan *paskoihin*! Olisipa rahaa niin hakisin kyllä Applen ja heittäisin sitä vesilintua CP:llä.. anteeksi PC:llä!

  5. Poistaaksesi Windowsin mukana tulleen Messengerin on tehtävä seuraavia muutoksia.
    avaa oma tietokone ja edelleen sieltä C:\Windows\inf kansio. inf kansio on piilotettu joten helpoin tapa päästä käsiksi sinne on kirjoittaa oma tietokone ikkunassa osoiteriville koko hakemistopolku.. etsi tiedosto sysoc.inf ja avaa se vaikkapa notepadiin etsi sieltä rivi,

    msmsgs=msgrocm.dll,OcEntry,msmsgs.inf,hide,7

    Ota rivin lopusta sana “hide” pois, Huom! älä poista mitään muuta kuin sana, jätä pilkut paikoilleen. Rivin tulisi siis näyttää tältä:

    msmsgs=msgrocm.dll,OcEntry,msmsgs.inf,,7

    Tallenna tekemäsi muutokset, sulje notepad ja mene Lisää/Poista sovelluksiin ja sieltä lisää/poista Windowsin osia. listan alimpana näkyy nyt 2. messenger kuvaketta. klikkaa molemmat pois ja voilâ! olet onnistuneesti poistanut windows-messengerin aivan itse ja ilman typeriä apuohjelmia ;-)

  6. Varoitus!! Viesti ylempänä:

    Windows Messengerin saa helpoiten poistettua XP antispy-ohjelmalla.

    Ohjelmassa on myös monia muita hyödyllisiä toimintoja “vainoharhaiselle” XP:n käyttäjälle.
    suosittelen.

    sisältää dialerin!!! Antivir nappasi kiinni.

  7. Kiitos varoituksesta. Rikoin varmuuden vuoksi osoitteen, niin että ohjelman imuroimiseksi joutuu näkemään vähän vaivaa.

  8. Miten laitan Sen meseengerin Helposti minun koneeseen koska haluan jutella kamujen kanssa siellä..?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *