Axbo – unirytmin huomioiva herätyskello

Pinserin lelutestissä: Axbo-herätyskello

Axbo-herätyskello

Onko tuttua: herätyskello alkaa pärisemään keskellä syvintä unta. Raa’an herätyksen jälkeen tunnet olosi nuutuneeksi koko loppupäivän eikä mistään tahdo tulla mitään. Jonain toisena aamuna taas olet kellon soidessa jo valmiiksi lähestulkoon hereillä – saatatpa raottaa silmiäsi jo pari sekuntia ennen kellon soimista. Pomppaat pirteänä ylös sängystä ja olet energinen koko päivän.

Olisiko mahdollista saada aikaiseksi herätyskello, joka osaa soida juuri silloin kun olet muutenkin liki hereillä? Itävaltalainen Axbo väittää että on – ja myy tällaista kelloa.

Unirytmikellon toiminnan ymmärtäminen vaatii hieman kertausta ihmisen unen vaiheista. Yön aikana unen syvyys vaihtelee kevyen ja syvän unen välillä, yleesä noin 90-100 minuutin jaksoissa. Kevyen unen jaksot, joista on helpompi herätä, toistuvat siis vähän yli puolen tunnin välein – aamuyöstä vielä tiheämmin.

Axbon toiminta perustuu näiden kevyen unien jaksojen ennustamiseen. Kello analysoi untasi ja muuttaa herätysaikaa havaintojensa mukaisesti. Lopputuloksena on siis herätyskello, joka herättää juuri sillä hetkellä kun olisit muutenkin valmis heräämään.

Humpuukia vai totta? Päätin testata asian ja hankin Axbon.

Muutaman kuukauden käytön perusteella voin todeta että mainospuheet eivät ole puppua. Kello tosiaankin tunnistaa unen vaiheet ja osaa herättää kevyestä unesta lähestulkoon joka kerta.

Miten Axbo osaa tunnistaa unen vaiheet? Tähän käytetään itse asiassa hämmästyttävän yksinkertaista teknologiaa. Kello nimittäin tunnistaa unen vaiheet liikkeestä. Kun syvä uni muuttuu kevyeksi uneksi, ihminen alkaa liikkumaan. Hän kääntää kylkeä, vetää peittoa paremmin päälle, oikoo tyynyä tai nytkähtelee muuten vain.

Axbo tunnistaa nämä pienet liikkeet ranteeseen laitettavan, hieman urheilijoiden hikinauhaa muistuttavan liikesensorin avulla. Pehmeästä kankaasta tehty sensori laitetaan nukkumaan mennessä rannekellon tilalle. Sen sisällä on pienikokoinen radiolähetin joka lähettää pienimmästäkin liikahduksesta tiedon Axbolle.

Kello tallentaa tietoa liikkeistä koko yön ajalta. Kun oikea heräämisaika alkaa koittaa, Axbo etsii hetken jolloin olen todennäköisesti kevyessä unessa ja soittaa herätysäänen.

Kun Axboon asetetaan herätysaikaa, se tehdään hieman eri tavalla kuin tavallisessa herätyskellossa. Axboon nimittäin laitetaan herätysajaksi se aika, jolloin on viimeistään pakko herätä. Se hetki, jolloin kello soi on itse asiassa puolen tunnin sisällä ennen tätä aikaa. Jos siis minun täytyy töihin ehtiäkseni herätä viimeistään kello 7:00, laitan tämän ajan Axboon herätysajaksi. Kello herättää minut 6:30 ja 7:00 välillä, silloin kun uneni on kevyimmillään.

Jos sattuu käymään niin että nukun kuin tukki, enkä liikahda milliäkään, Axbo ei kuitenkaan anna minun nukkua pommiin. Viimeisimmällä mahdollisella heräämishetkellä kello soittaa äänekkäästi ja pitää huolen siitä että ehdin ajoissa kuitenkin töihin.

Axbo toimii lupaamallaan tavalla. Kello alkaa soida aamuisin juuri silloin kun olen kevyessä unessa. Monesti käy kuitenkin siten, että herään hieman ennen herätysvälin aikaa, katson kelloa ja tajuan että aivan pian pienikin liikahdus saa kellon soimaan. Olenkin oppinut lojumaan paikallani ihan liikkumatta :-) Axbossa ei ole torkkukytkintä, joten sitten kun kello soi, on noustava ylös tai pommiin nukkuminen on omalla vastuulla.

Axbon ulkonäkö ja viimeistelyn laatu on korkealuokkaista, rohkenisinko sanoa peräti “Applemaista”. Läpikuultava ja sinisellä pehmeästi himmenevällä valolla varustettu näyttö on teknisesti kiehtova. Näytön valon voi sytyttää joko kellon napista tai koskettamalla rannekkeen nappia. Herätysääneksi voi valita erilaisia kännykän soittoääneltä kuulostavia melodioita, esim. rummutusta tai viidakon ääniä.

Muuten niin erikoisen läpinäkyvän näytön hankaluutena on himmeys – Axbo näyttää parhaimmalta jos se on yöpöydällä siten että näytön taakse osuu valoa. Varjoisassa sopukassa sijaitsevan Axbon näytöstä ei saa selvää muuta kuin silloin kun näyttöön on sytyttänyt valon.

Axbo osaa myös soittaa tuutulauluääniä – on mahdollista esimerkiksi nukahtaa puron solinaan (joka vaimenee pois kun kello huomaa että olet nukahtanut). Uusimmassa käyttöjärjestelmäversiossa tulee mukana päiväunitoiminto, jonka avulla voi ottaa juuri oikean mittaiset torkut. Keksin tässä taannoin että päiväunitoimintoa voi käyttää myös torkkukytkimenä. Harmi sinänsä, sillä puolisen tuntia pakkoheräämistä aiemmin nouseminen tiesi kiireettömiä aamuja. Torkkukytkimen kanssa sekin aika tulee käytettyä loikoiluun.

Mukana tulee rannekkeet kahdelle henkilölle sekä laturi, jonka avulla kellon akku pysyy täytenä (Axbo toimii ilman verkkovirtaa 7 vuorokauden ajan).

Axbon voi liittää tietokoneeseen. Laturin johto toimii samalla tietokoneeseen kytkettävänä USB-kaapelina. Kuten aiemmin kerroin, Axbo tallentaa muistiinsa kaiken liikkeen yön ajalta. Liikedatan voi kopioida PC:lle ja tutkia omaa unirytmiään Axbon mukana tulevalla ohjelmistolla.

Klikkaa kuvaa, niin näet suurempana miten nukuin keskiviikon ja torstain välisen (lyhyen) yön. Kellon muistiin mahtuu statistiikkaa noin kuukauden mittaiselta ajalta ja jokaiselta yöltä voi tarkastella unen laatua yksittäisen liikahduksen tasolle asti.

Itse olisin toivonut paketissa kahta USB-kaapelia – on nimittäin hieman hankalaa kaivella sängyn takaa muuntajaan kytkettyä kaapelia aina kun haluaa liittää kellon tietokoneeseen.

Axboja saa Suomessa joko tilaamalla maahantuojan nettisivujen kautta (www.axbo.fi) tai jälleenmyyjien kautta (ks. maahantuojan sivuilta). Ostin omani Herttoniemestä Megahertsin apteekista. Plussaa maahantuojalle tuli siitä, että täkäläinen Axbon hinta toimituskuluineen on muutaman euron tarkkuudella sama kuin axbo.comista tilattaessa. Maahantuojan kautta ostettuna Axbo maksaa 229 euroa (apteekissa oli sama hinta).

Suosittelen Axboa kaikille niille, joille aamuherääminen tuottaa vaikeuksia ja jotka vihaavat sitä kun kello alkaa soida kesken syvintä unta. Jos taas olet jo muutenkin pirteä aamuisin, Axbo on sinulle pikemminkin koriste-esineeksi sopiva design-herätyskello. Nörtit ja nörtinmieliset osaavat arvostaa tietokonekytkentää ja statistiikkaominaisuuksia.

Pinserin lelutestit on sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista teknisistä vimpaimista. Lähitulevaisuudessa testissä mm. Nokia N810, Philips LivingColors ja Spacenavigator. Aiemmin testattu: Macbook Air ja Mokkula. Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.