Turku on lahjoittanut maailmalle muun muassa kirjailija Jarkko Laineen ja Kekkonen-rockin, mutta Rovaniemellä kuljettaneen nyt silti suut mutrussa. Suomi (eli käytännössä Tanja Saarela) ehdottaa pelkästään Turkua Euroopan vuoden 2011 kulttuuripääkaupungiksi.
Category Archives: Pinseri
Viinajärvi
Jos kaikki Suomen järvet viinaksi muuttuisi… Noh, Puolassa kävi näin. Tislaamon toimintahäiriö muutti Bracholinskie-järven 30% vodkaksi. Paikallisten maanviljelijöiden vaimot ovat kauhuissaan.
WidSets
Blogisti myöntää virheensä!
Kahvi oli mennä väärään kurkkuun, kun luin tämän päivän Aamulehdestä Jyrki Lehtolan kolumnin “Kolumnisti myöntää virheensä!”. Blogeja sarkastisesti hammastellut kirjoittaja toteaa, että “blogosfääristä löytyy sivistyksen ja nopean reagoinnin liittoja, joihin harvoin törmää valtamediassa.”
Voihan tuo olla ironiaa, mutta myönnän, että tämä lause oli saada minut tolaltani: “… blogien asennemaailmassa energia yhdistyy laajaan ja kosmopoliittiseen sivistykseen Suomessa harvinaisella tavalla.” Jestamandeera, ehkä Lehtola onkin humoristi eikä ääliö, kuten olen luullut.
Norjalaismeteoriitti raportoitua pienempi
SpaceWeather.com raportoi, että aiemmin mainitsemamme norjalaismeteoriitti ei ollutkaan ihan Hiroshima-luokan pamaus, vaan n. 50 kertaa pienempi tussahdus – sellainen, joita sataa maan päälle n. kerran kuukaudessa. Lehtileikkeessä näytettyyn kuvaan osumakohdasta suhtaudutaan niin ikään epäillen.
Köh
Keskittymiskyvyttömyyden kourissa tuli taas vetelehdittyä youtubessa. Kuka olisi uskonut, että Let’s Dance -video kestää näinkin hyvin aikaa? No, ehkä sen sienipilven olisi voinut jättää pois… Lisää globalisaatiolinkkejä: tupakkatauko. Köh.
Google Earth
Google Earthista on julkaistu uusi versio (4 beta). Lisäksi Earth on saatavissa nyt myös Linuxille.
Falling Sand Game
– peli, joka on kuin Zen-puutarha. Varoitus: erittäin addiktoiva.
Meteoriitin osumakohta
Jasmo kaipasi edellisen jutun kommenteissa valokuvaa norjalaismeteoriitin osumakohdasta. Norjalaislehdestä löytyy valokuva. Ei näytä ihan Hiroshiman pommin jäljeltä tosin…
Norjalaismeteoriitti
Aftenposten: Record meteorite hit Norway
– Pohjois-Norjaan, lähelle käsivarren Lappia, putosi viime keskiviikkona suuri meteoriitti. Aftenposten-lehden jutun mukaan meteoriitin osumasta aiheutunut räjähdys vastasi Hiroshiman atomipommia.