Huawei E220, tuttavallisemmin Mokkula

Pinserin lelutestissä: Huawei E220 -mokkula

Kaikki taisi alkaa siitä, kun kiroilin jälleen kerran neuvotteluhuoneita joissa WLAN ei kuulu ja kaikki verkkopiuhat olivat käytössä. Tai sitten siitä, kun mietin miten tullaan toimeen jos laajakaistamme katkeaa ja korjaus kestää viikkokausia. Oli miten oli, pari kuukautta sitten huomasin olevani mokkulan ja langattoman laajakaistan onnellinen omistaja.

Mikä siis on tämä mokkula josta kaikki nykyisin puhuvat? Kyseessä on pienikokoinen tietokoneen usb-pistokkeeseen liitettävä modeemi joka kytkeytyy 3G-matkapuhelinverkkoon. Laitetta mainiosti kuvaava nimi “mokkula” on itse asiassa DNA-operaattorin yksinoikeus – muut operaattorit kutsuvat samaa vekotinta tylsästi usb-modeemiksi.

Vaihtelevista nimistään huolimatta kaikkien operaattorien myymä mokkula on sama laite, eli Huawei E220. Kuoriin printattu logo vaihtelee – minulla on Saunalahden versio, jossa ei ole vaivauduttu piilottamaan valmistajan logoa. Ihan viime aikoina on tullut myyntiin muunkinnäköisiä laitteita, mutta tässä lelutestissä keskitytään siis mokkulaan, jota saa ainakin Elisalta, Soneralta ja DNA:lta (Saunalahdella on nykyään valikoimissa hieman erinäköisiä laitteita).

Käyttöönotto

Mokkula ei pelota monimutkaisuudella. Sen ulkokuoressa on yksi merkkivalo, joka vilkkuu laitteen etsiessä yhteyttä tai palaa tasaisesti yhteyden ollessa auki. Mukana tulee kaksi usb-johtoa, lyhyempi (kuvassa) on tarkoitettu normaalikäyttöön ja pidempi tuplajohto niihin tilanteisiin kun sähkö ei tunnu riittävän. Kyljessä on pikkuriikkinen luukku, josta työnnetään sisään sim-kortti.

Kun mokkulan liittää Windows-tietokoneeseen, se asentaa itse kaikki tarvittavat ajurit ja käynnistää yhteydenhallintaohjelman. Internetiin kytkeydytään painamalla ohjelman ikkunasta “Connect”-painiketta (ohjelma kysyy liittymäsi pin-koodin jos olet niin määritellyt). Juuri niin helppoa kuin mainoksessa luvataan.

Macissa ajurit eivät asennu suoraan, vaan ne täytyy ensin asentaa. Linkki ajureihin ja hyvät kuvitetut ohjeet löytyvät Ev’s tech thought of the day -blogista (ohjeissa puhutaan APN:stä – Saunalahdella se on “internet.saunalahti” ja Soneralla sekä Elisalla “internet”). Linuxissa en ole mokkulaa vielä kokeillut, mutta sanovat sen toimivan sielläkin mainiosti. Joku asiasta enemmän tietävä voinee laittaa kommentteihin linkin ohjeisiin?

Kun mokkula on saatu kiinni tietokoneeseen ja yhteys avattua, tiedonsiirron nopeusluokan näkee tarkastelemalla merkkivalon väriä. Sinivihreä tarkoittaa että yhteys on HSDPA eli nopein mahdollinen. Jos valo palaa sinisenä, käytössä on vain “tavallinen” 3G-yhteys jonka maksiminopeus on 384 kbps. Vihreä valo tarkoittaa että olet joutunut 3G-alueen ulkopuolelle ja käytössä on GPRS/EDGE-yhteys. Mokkula osaa vaihtaa nopeutta kuuluvuuden mukaan, joten esimerkiksi junassa tai autossa yhteyden laatu saattaa vaihdella tiuhaan tahtiin (ja olla välillä poikki).

Toiminta käytännössä

Minä ostin mokkulani kaveriksi Saunalahden 1M Datapaketin, joka tarjoaa nimensä mukaisesti maksimissaan megaisen laajakaistan. Nopeus vastaakin melko lailla luvattua, jos ollaan HSDPA-alueella (sinivihreä). Tyypillinen tiedonlatausnopeus on silloin noin 900 kbps. Internetin käyttö mokkulan yli tuntuu samalta kuin laajakaistankin kanssa – ainoana erona ehkä hienoinen viive aina tiedonsiirron alkaessa (mokkula ei ole siis välttämättä verkkopelaajalle hyvä vaihtoehto).

3G-verkkojen peitto ei ole aina paras mahdollinen, vaan yhteys saattaa tippua rakennuksien sisätiloissa GPRS:ksi (vihreä) jopa keskellä pääkaupunkiseutua. Useimmiten kuitenkin mokkula toimii kiltisti suurilla nopeuksilla ja surffailu sujuu ongelmitta.

Yhteys pysyy auki kohtalaisen hyvin. Pätkimistä saattaa esiintyä pidempien istuntojen aikana – esim. Tampere-Helsinki junamatkalla voi odottaa paria yhteyden katkeamista, neukkarissa istuessa taas yhteys pysyy auki ongelmitta tuntikausia.

Käyttömukavuus

Mokkula on ulkonäöltään nätti, mutta valitettavasti sen muoto on muuten kömpelö. Kuten kuvastakin näet, se roikkuu kaapelin päässä siten että laitteelle on vaikea löytää luontevaa käyttöä silloin kun pitää tietokonetta sylissä. Paketissa tuli mukana karhutarra, jonka avulla mokkulan saa pysymään läppärin kannessa kiinni (jos haluaa liimata tarroja tietokoneeseensa). Ko. tarran kanssa askarrellessa sain muuten huomata että Thinkpadien kuoret on tehty sellaisesta avaruusajan materiaalista johon karhutarra ei tartu edes pikaliimalla!

Mokkula saa tarvitsemansa sähkön tietokoneesta usb-johtoa pitkin. Jos sattuu käymään niin että tietokoneen antama virta ei riitä, mukana tulee haaroitettu johto jonka voi kytkeä kahteen usb-pistokkeeseen (tuplavirta).

Kuka hyötyy mokkulasta?

Kenelle mokkulaa voisi sitten suositella? Palaverista toiseen juokseva liikehenkilö tai muuten vain kaupungilla liikuskeleva nettiaktiivi hyötyy paljon mokkulasta. Paljon hehkutetut avoimet WLAN-verkot loistavat poissaolollaan ainakin niissä paikoissa joissa minä kuljen, joten mokkulan avulla saa varman nettiyhteyden ollessaan kodin ja toimiston ulkopuolella.

Tosin, myös Bluetooth-yhteydellä varustetulla kännykällä saa nettiyhteyden tietokoneeseensa. Jos kännykkä on tarpeeksi uutta mallia, yhteyden nopeuskaan ei häviä mokkulalle. Kännykkään verrattuna mokkulan etuna on kuitenkin hieman halvempi hinta ja virransyöttö tietokoneesta. Mokkulaa ei tarvitse ladata.

Langaton laajakaista voi olla monelle myös mainio vaihtoehto kodin laajakaistaliittymäksi. Hämmästyttävää kyllä, monissa paikoissa langaton laajakaista on edullisempi kuin vastaavan nopeuksinen perinteinen laajakaistayhteys! ADSL-yhteys on kuitenkin vielä hieman varmempi toiminnaltaan, joten ainakaan meillä ei vaihdeta langattomaan. Mutta kiinnostuneita löytyy varmasti, etenkin niillä seuduilla jossa langaton laajakaista on 25% langallista edullisempi.

Mokkulayhteys useammalle koneelle

Mokkulan yhteys toimii normaalisti vain siinä tietokoneessa johon laite on kiinnitetty. Yhteys on kuitenkin mahdollista jakaa, joko käyttäen Windowsista tai Macista löytyvää Internet Connection Sharing -toimintoa, tai tarkoitusta varten tehdyllä 3G-reitittimellä.

Jutun alussa kerroin kuinka alkusysäyksenä mokkulan hankkimiselle oli pelkoni laajakaistayhteyden katkeamisesta. Pelko ei ollut aiheeton, sillä varayhteys pääsi tulikokeeseen jokunen viikko sitten laajakaistamme pätkiessä.

Ostin aikoinaan Verkkokaupasta mokkulan kaveriksi D-linkin DIR-451 -reititin/tukiaseman. Kyseessä on tavallisen näköinen WLAN-tukiasema joka sisältää kaikki tavanomaiset reitittimen ominaisuudet: palomuurin, NAT:n jne. Erikoisen siitä tekee kuitenkin tuki 3G-modeemeille: D-linkin takaa löytyy PCMCIA- ja usb-liittimet, joihin voi kiinnittää 3G-modeemin. Tämän jälkeen tukiasema avaa automaattisesti yhteyden langattomaan laajakaistaan ja muodostaa ympärilleen WLAN-verkon jota kautta kaikki paikalla olevat pääsevät nettiin.

Kun nettiyhteytemme olivat taannoin heikossa kunnossa, asettelin DIR-451:n olohuoneen nurkkaan ja kytkin sen usb-liittimeen mokkulan. Tämän jälkeen pystyimme surffailemaan kotona aivan kuten ennenkin, yhteys tosin kulki ilmateitse langan sijasta (ja oli 8-megaisen sijasta vain 1-megainen). Ratkaisu osoittautui erittäin toimivaksi.

3G-modeemi yhdistettynä sopivaan reitittimeen onkin erinomainen ratkaisu jos halutaan pystyttää internet-yhteys usealle käyttäjälle sellaisessa paikassa missä sitä ei normaalisti ole: esim. mökillä, festareilla tai vaikkapa neuvotteluhuoneessa. Käytännössä tämä on sama asia kuin aiemmin esittelemäni Joikuspot, mutta toimii laitteistopohjaisena ratkaisuna todennäköisesti hieman nopeammin ja luotettavammin.

Yhteenvetona

Mokkula on mainio vekotin paljon liikkuvalle netin käyttäjälle tai sellaiselle joka etsiskelee kotiinsa vaihtoehtoa ADSL-yhteydelle. Yleisesti ottaen nettisurffailu sujuu mokkulan ja tarpeeksi nopean langattoman laajakaistan kanssa hyvin eikä juuri eroa kiinteän laajakaistan käyttämisestä. Mokkula ei ole kuitenkaan ainoa vaihtoehto langattomalle internetille: nykyiset kännykät kytkeytyvät tietokoneeseen langattomasti ja tarjoavat samoja ominaisuuksia, tosin hieman kalliimmalla hinnalla.

Pinserin lelutestit on uusi sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista teknisistä vimpaimista. Testisarja alkoi pari viikkoa sitten Macbook Air -testillä. Lähiaikoina testissä mm. Philips LivingColors, Nokia N810 ja Axbo-herätyskello. Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.

MacBook Air

Pinserin lelutestissä: MacBook Air 1,6 GHz 80G kovalevyllä

My new Air

Pitkän ja piinaavan odotuksen jälkeen kuljetusfirma toi eilen paketin jota olin odottanut kuin joulua: tilaamani MacBook Air saapui viimeinkin. Olin pohdiskellut uuden kannettavan ostamista jo pitkään sillä halusin pyhittää vanhentuvan duunikoneen puhtaasti työasioille. Tarvitsin kunnollisen vapaa-ajan surffailuläppärin.

Tähän tarkoitukseen Air sopiikin loistavasti. Kone painaa puolet siitä mitä perinteiset kannettavat tietokoneet ja on ohuudessaan oikein mukavasti sylissä tai sohvalla pidettävä. Toisin kuin monissa muissa ultrakevyissä kannettavissa, Airissa ei ole kuitenkaan tehty kompromisseja näytön tai näppäimistön suhteen: näytön koko ja resoluutio ovat vastaavat kuin missä tahansa muussa koneessa ja näppäimistö on täysikokoinen.

Air on tehty alumiinista, joten ohuudestaan huolimatta se on täysin jäykkä eikä natise tai anna myöten kovemmassakaan käsittelyssä. Koneen ulkopuoli on sileä eikä siellä ole kuin yksi pistoke virtajohdolle ja luukku jonka alta paljastuvat kuuloke-, USB- ja monitoripistokkeet. Kaikki muu on saanut jäädä. Mukana tullut muuntaja on likimain samanlainen kuin mikä tulee iPodin mukana ja johdon toinen pää kiinnittyy koneeseen magneettipistokkeen avulla (ideana on se, että pistoke lähtee helposti irti jos joku on kompastumassa johtoon).

Applen tapa rakentaa tietokoneensa on aina vedonnut minuun. Koneet ovat täynnä miellyttäviä yksityiskohtia ja kaikki asiat on viimeistelty huolella. Luukut aukenevat täsmällisesti, merkkivalot sulautuvat ympäristöönsä ja ruudun kirkkaus ja valaistu näppäimistö mukailee ympäristön valaistusta. Uutuutena muihin MacBookeihin verrattuna Airissa ovat funktionäppäimet joihin on merkitty toimintojen kuvat. Hyödyllistä tällaiselle MacBook-noviisille.

On koneesta löytynyt jo pari huonoakin puolta: se kuumenee herkästi jos koneella ajaa vähänkin raskaampia ohjelmia. Esimerkiksi Scrabulousin pelaaminen Firefoxilla saa tuulettimen käynnistymään jo minuutin kuluttua. Kun koneen alapintakin on alumiinia, se myös johtaa lämpöä tehokkaasti eli sylissä konetta pitävä saattaa kohdata ikävän yllätyksen. Kone tosin myös jäähtyy nopeasti. Tuuletinaukkojen sijainti takana pohjassa on huono juttu jos konetta haluaa pitää pehmeällä alustalla. Silloin aukot tukkeutuvat ja kone alkaa pian taas kuumenemaan.

Muuten niin erinomaisesta näppäimistöstä on päässyt unohtumaan PgUp- ja PgDn-näppäimet. Niiden korvikkeena on tosin näppärä kahdella sormella tapahtuva ohjainlevyskrollaus ja siihen totuttuaan skrollaus sujuu ohjainlevylläkin näppärästi. Airin ohjainlevy osaa myös iPhonesta tuttuja nipistyksiä ja pyörityksiä, mutta ainakin itselläni ne ovat jääneet melko vähälle käytölle. Kolmen sormen sivunvaihtokaan ei toimi Firefoxissa joten sitä ei tule käytettyä.

Airia ei ole suunniteltu ainoaksi tietokoneeksi. Sen kovalevy on pienikokoinen ja hidas, eikä siinä ole yhtä USB-pistoketta lukuunottamatta liittimiä lisälaitteille. Muistia on kaksi gigatavua ja sillä hyvä – konetta ei nimittäin voi avata eikä akkua, muistia tai kovalevyä voi siten vaihtaa parempiin. Prosessoritehokin on Applen mittakaavassa vaatimaton (vaikka onkin nopea). Ideana on nimenomaan tarjota käyttökelpoinen kone sohvasurffailuun tai matkalle mukaan otettavaksi. Paketissa on vain se mitä tarvitaan eikä mitään ylimääräistä. Ja tämähän sopii minulle erinomaisesti.

Ei pidä käsittää kuitenkaan väärin: Airin ominaisuudet ovat enemmän kuin riittäviä. Kaksi gigatavua muistia riittää tällä hetkellä Macissa normaalikäyttöön oikein mainiosti. Akku kestää tavallista käyttöä viitisen tuntia (kolme tuntia jos katselee paljon Youtubea tai pitää näytön kirkkautta maksimissa). Kovalevyäkin on 80 gigatavua, joka riittää jos pitää musiikit, videot ja valokuvat serverillä ja käyttää niitä verkon yli.

Seuraavaksi vuorossa onkin ohjelmien etsiminen ja asentelu. Vihjeitä oleellisista Mac-ohjelmista otetaan vastaan! Kirjoita omat suosituksesi kommentteihin. Tämän postauksen kirjoittamisessa kokeilin MarsEdit-nimistä ohjelmaa (enpä kirjoittanutkaan, sillä Pinseri ei näemmä toimi nykyisin yhdenkään iso-8859-1:ää käyttäväksi konfiguroidun blogikirjoitusohjelman kanssa – jossain on jotain rikki).

Pinserin lelutestit on uusi sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista teknisistä vimpaimista. Lähiaikoina testissä mm. Nokia N810, mokkula ja Axbo-herätyskello. Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.