Omakehua

Kirjan kirjoittamiseen liittyy aikamoisen vaivannäön lisäksi myös joukko hyviä kokemuksia. Oli tosi hienoa löytää ensimmäisen kerran oma nimensä kirjaston tietokannasta ja käydä bongaamassa työnsä tulos kirjakaupan hyllystä. Maltoin sentään olla järjestämättä spontaania signeeraustilaisuutta. Tänään on taas yksi etappi elämässä ohitettu: löysin oman nimeni Amazon.comista! Olen siellä tosin vasta osana suurempaa kirjoittajajoukkoa (kirja oli siis Professional Mobile Technologies), mutta ehkäpä vielä joskus näyn siellä myös ikiomalla kirjallani.

Viikonlopun sääshow

Myrskybongarien postituslistalla lupaillaan viikonlopuksi jännittävää säätä tavalla tai toisella. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että lauantain tienoilla on tulossa myrskyisiä pohjoistuulia ja lumisadetta. Jos kuitenkin käy niin, että taivas onkin kirkas, tarjolla olisi revontulia. Auringossa on tällä hetkellä käynnissä poikkeuksellisen isoja myllerryksiä ja juuri liikkeelle lähteneistä X-luokan purkauksista lienee tiedossa kirkkaita reposia. [spaceweather.com]

Leluissa piisaa

Tilastokeskus tutki suomalaisten kotitalouksien laitevalikoimaa. Isosti uutisoitu asia oli, että Internet-yhteys on useammassa kodissa (45%) kuin satelliitti- tai kaapeli-tv (42%). Mutta prosenteista näkee muutakin mielenkiintoista: joka viidennessä kodissa on jo laajakuva-tv ja DVD-soitin, ja miltei yhtä monella on laajakaistainen nettiyhteys ja digikamera. Meillä ei ole edes vielä sitä laajakuvatelkkaria! Täytyy tehdä nopeasti jotain pysyäksemme mukana varustelukilpailussa.

3 minuutin filosofi

Liitynpä taas yhteen blogeja kiertävään vitsaukseen: etiikkaa kolmessa minuutissa. Tulokseni näyttävät aluksi aika hyviltä…

Mielipiteitäsi lähimpänä oleva filosofi on Jacques Derrida (1930- ).

Alla 3 lähintä filosofia ja osumisprosentit:

1. Jacques Derrida 72.0%
2. Jacques Lacan 71.0%
3. Arthur Schopenhauer 70.0%

Ajatuksiasi eniten vieroksuu Sören Kierkegaard 48.0%

Derrida ja Lacan, selvä pyy *röyhistää rintaa*… Schopenhauer, joo kyllä varmaan… Vai vieroksuu Kierkegaard ajatuksiani…? Tunnen oloni kovin oppineeksi…Mutta mitäs hittoa tämä on:

Myös seuraavat 3 mielipidevaikuttajaa olivat lähinnä omaa vastaustasi:

1. Kirjailija Kata Kärkkäinen 77.0%
2. Kirjailija Leena Lander 72.0%
3. Kirjailija, pakinoitsija Seppo Ahti 71.0%

Ylpeys on jälleen käynyt lankeemuksen edellä: “Kirjailija Kata Kärkkäinen”! Rienausta! :-D

Talviaika 2003

Täältä tietoa talviaikaan siirtymisestä vuonna 2005

Vilkaisu tuonne oikean marginaalin luetuimpien sivujen listaan yllätti. Ykkösenä komeili vuosi sitten kirjoitettu juttu “Talviaika“. Viittauslogia katselemalla kävi ilmi, että tuo sivu tulee Googlen hakutuloksissa listan ensimmäisenä hakusanalla “talviaika”. Ja sattuneesta syystä väki on alkanut nyt etsiskellä tietoa siitä, milloin niitä kelloja pitäisi alkaa siirtämään.

Joten Pinseri suorittaa taas julkista palvelua: vuonna 2003 talviaikaan siirrytään lauantain 25.10. ja sunnuntain 26.10. välisenä yönä kello 4, jolloin kelloja käännetään siis tunnilla taaksepäin. Tämä tarkoittaa sitä, että kun kesäaika päättyy, aurinko nousee aamulla aikaisemmin, mutta vastaavasti pimeä saapuu niin ikään tuntia aikaisemmin. Mikä on syvältä, näin henkilökohtaisena huomiona lisättäköön. Ja siihen on enää vajaa viikko.

Talviaikaan siirrytään koko EU:ssa samaan aikaan, eli lokakuun viimeisenä sunnuntaina. Takaisin kesäaikaan palataan maaliskuun viimeisenä sunnuntaina. Myös USA:ssa siirrytään talviaikaan ensi sunnuntaina (sikäläiset palaavat kesäaikaan kuitenkin viikkoa EU:ta myöhemmin). Kesä- ja talviaika ovat nykyään yleinen tapa maapallolla. Noin 70 valtiossa rukataan kelloja kahdesti vuodessa.

Poikkeuksia ovat lähinnä päiväntasaajan lähellä sijaitsevat maat (jossa kesäajasta ei olisi juurikaan iloa) ja Japani. On myös alueita, jotka eivät noudata kesäaikaa, esimerkiksi Arizonan osavaltio USA:ssa. Eteläisellä pallonpuoliskollahan kelloja siirretään toisinpäin: siellä kesäaikaan siirrytään näin syksyisin. Jordania pysyy kesäajassa vuoden ympäri (hurraa!). [lähde: webexhibits]

Kuuraparta kävi kylässä

Aamulla herätessä ulkona odotti valkoisella kuorrutettu maisema. Lämpömittariin oli tallentunut tämän talvikauden kylmyysennätys: -6,5 astetta. Puolenpäivän lähestyessä huurre kuitenkin katosi lämpötilan kivutessa taas plussan puolelle. Onneksi Pinserimobiili ehti saada talvirenkaat alle jo viime viikon aikana.

Nyt onkin hyvä aika alkaa muistella kesähelteitä ja ukkosia. Tapio Tuomi Ilmatieteen laitokselta on valmistanut tilastojen perusteella virallisen salamakartan. Karttakuvat perustuvat uuden, 1998 käyttöön otetun paikantimen tekemiin tilastoihin. Tuossa on havaittavissa hieman eroja vanhempaan, ukkospäiviä tilastoineeseen karttaan (josta väritin aikoinaan hieman havainnollisemman version). Myrskybongarin parhaat lomakohteet sijaitsevatkin Hämeenlinnasta Järvi-Suomea kohti ulottuvalla akselilla. Ja eikös vain Kangasalan tienoilla köllöttele vihreä salamaton kohta punaisen leiskunnan keskellä. Arvasin!

Älykäs keskusteluohjelma

Merten muistutti mieleeni, että pitääkin taas alkaa kuunnella Radio Helsinkiä. Erityisen paljon pidän älykkäästä ja hauskasta keskusteluohjelmasta Tukevasti ilmassa, jossa juttelevat riemastuttavaan tapaansa Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander. Uusintakoosteita tiedän kuulleeni autoradiosta ainakin lauantaisin, mutta kuka osaa kertoa mihin aikaan ne tulevat?