Salamoista

Itä-Suomessa salamatkin ovat isompia. Kuopiossa “maanalainen salama” väläytteli punaisia tulipalloja, kaivoi 40-metrisen ojan, katkoi puita, hajotti kiviä ja pirstoi kallioita. Eikä ollut edes ensimmäinen kerta tuossa paikassa, raportoi Savon Sanomat.

Maanantain merkillisiä

Komediasarja, jota tuskin tullaan näkemään televisiossa, onneksi: “#!/usr/bin/perl“. Tekeillä olevat käsikirjoitukset todistavat sen, että jos ei ole huumorintajua, ei pidä edes yrittää…

Ja merkillisissä aihepiireissä pysyäksemme: “Rejected“, yksi kipeimpiä näkemiäni lyhytelokuvia. Pari varoitusta paikallaan: tämän katsominen vaatii Windows Media Playerin, laajakaistayhteyden ja kieroutuneen huumorintajun.

Pelin säännöt

Olen tolkuttoman kyllästynyt hakemaan töitä suomalaisilta työnantajilta. Viimeisin varoittava esimerkki on Apali Oy, joka etsi toimitussihteeriä. Paikka oli auki, ja päätin lähettää hakemuksen, koska työ vaikutti kiinnostavalta. Soitin firmaan, jossa kerrottiin yrityksen painottavan “hyvää visuaalista silmää, erityisesti Quarkin käyttötaitoa ja vahvaa suomea sekä englantia”. Jees, sehän olen minä, ajattelin hyvällä syyllä. Mukavan kuuloinen ihminen puhelimessa sanoi vielä, että hakemuksen saa mieluusti lähettää sähköpostitse.
Continue reading

Hiljainen kesäpäivä

Liekehtivä linja-auto (klikkaamalla suuremmaksi) Takana hiljainen kesäpäivä, eikä vastaan ole tullut oikein mitään mielenkiintoista blogattavaa. Niinpä tämän illan juttu koostuu yhden kuvan valokuvareportaasista keskustorin savuavasta linja-autosta.