Kenen blogin haluaisit lukea?

Blogeissa kulkee meemi, jossa kysellään kenen blogin haluaisit lukea. Kukaan ei ole tainnut haastaa minua mukaan ketjuun, mutta vastaan kuitenkin: haluaisin lukea Tarja Halosen blogia.

Saman toivomuksen esitin jo marraskuussa Halosen presidentinvaalien kampanjatoimistolle. Ajatus ei kuitenkaan sytyttänyt tulta. Vuoden vaihduttua voi kai tunnustaa, että sen mittaan ehdin toivoa Haloselta paria muutakin asiaa, jotka eivät toteutuneet.

Puolisalaa toivoin kutsua linnaan Samin puolison ominaisuudessa. Syynä oli sukellus.fi:n tiedotustoiminta tsunamikatastrofissa. Se hakkasi mennen tullen valtiolliset viritykset. Valtion tiedonjulkistamispalkinto olikin varsin ansaittu tunnustus. Linnankutsua sen sijaan ei tullut. Myönnän olleeni hieman hapan.

Toivoin myös Haloselta, että hän olisi jättänyt vahvistamatta uuden tekijänoikeuslain. Presidentti kuitenkin kiikutettiin allekirjoittamaan sitä suoraan lentokentältä. Keskustelu jatkuu, saa nähdä saammeko pikapuoliin ensimmäiset sananvapauden marttyyrit.

Pettynein olen kuitenkin ollut Haloseen sen takia, että hän huomasi ottaa uudenlaisen syrjäytymisen ja toivottoman rakenteelliseksi muuttuneen työttömyyden erityiseksi huolenaiheekseen vasta neljä päivää ennen presidentinvaalien ennakkoäänestyksen alkua. Melkoista hurskastelua.

Windowsin tietoturva-aukko osoittautumassa erittäin pahaksi

Uusi vuosi alkaa tietokoneiden maailmassa jälleen kerran uudella turvallisuusaukolla. Windowsista löytynyt WMF-kuviin liittyvä tietoturva-aukko on osoittautunut niin pahaksi kuin pelättiinkin: aukkoa hyödyntäviä matoja ja troijalaisia on alkanut ilmestyä pilvin pimein. Microsoft ei ole julkistanut vieläkään korjausta aukkoon.

Tavallisen Windows-käyttäjän kannalta ongelma on paha: Koneelleen voi saada haittaohjelmia pelkästään surffailemalla verkossa tai lukemalla sähköposteja.

Ongelma piilee WMF-muotoisissa kuvatiedostoissa – vähän aikaa sitten huomattiin, että kuvatiedosto voidaan rikkoa siten, että pelkkä kuvan katsominen mahdollistaa ylimääräisten ohjelmien ujuttamisen tietokoneelle käyttäjän tietämättä. Viime päivien aikana ilkeämieliset tahot ovat alkaneet käyttää tätä ominaisuutta hyväkseen haittaohjelmien levityksessä.

Pilaantuneita kuvia voi tulla vastaan verkkosivuilla, sähköposteissa tai chateissa. Selaimen vaihtaminen ei auta. Jos kuva tallennetaan kovalevylle katsomatta sitä, kuvan sisältämä haittaohjelma saattaa silti aktivoitua, vaikkapa silloin kun Google Desktopin kaltainen hakuohjelma avaa sen. Esimerkiksi käyntiin jätetty sähköpostiohjelma saattaa ladata kuvia tietokoneelle käyttäjän käsin koskematta! Kertakaikkiaan hankala tilanne siis.

Tämä ongelma ei koske Macintosh- ja Linux-käyttäjiä.

Onneksi verkosta löytyy nyt ensiapuna hätäkorjauksia tietoturva-aukon korjaamiseen. Näiden asentamista suositellaan kaikille Windows 2000- ja XP-käyttäjille (katso esimerkiksi Viestintäviraston tiedotteet). Lue eteenpäin ja näet kirjoittamani suomenkieliset ohjeet korjausten asentamisesta.
Continue reading