Otteet kovenevat


Mellakkapoliisi saartoi rauhallisena alkaneen Smash Asem -mielenosoituksen Kiasman edessä. Huomenna lehdet ovat jälleen täynnä näyttäviä ja isoja juttuja tapahtumasta. Pieni pyyntö teille toimittajat: voisiko yksi näkökulma tällä kertaa olla MIKSI mielenosoittajat olivat paikalla. Oman tulkintani esitin jo neljä vuotta sitten. Minusta kehitys on mennyt ainoastaan huonompaan suuntaan. Yhdellä sanalla: eriarvoistuminen.

Päivitys 10.9.: Bloggaajista ainakin Marsunluutorni näyttää osuneen paikalle. Muita bloggaajaraportteja: Niklas Piiparinen, hukkajukka ja Radio Suomen Juha Blomberg. Aiheesta kirjoittaa ja on koonnut linkkejä muun muassa Tapio Laakso.

Tarmo Pekolan galleriassa hyviä kuvia paikan päältä. Flickrissäkin on Asem-kuvia.

HS:n silminnäkijäkertomuksia on valaisevaa lukea.

43 thoughts on “Otteet kovenevat

  1. Odotan edelleen mielenosoituksen puolustajilta vastausta kysymykseeni, että miten luulette tällaisen mielenosoituksen vaikuttavan niiden työläisten oloihin Kiinassa?

    Tapio Laakso esimerkiksi kiertelee taitavasti tämän kysymyksen, koska se ei ole hänen mielestään oleellista. Ilmeisesti oleellista olisi ollut, että poliisi olisi pysynyt pois paikalta ja mielenosoittajat olisivat saaneet rauhassa rikkoa paikkoja.

    Ja vaikka Eipäs-Juupas sanookin, että häntä säälittää yksityisen ja yhteisen omaisuuden palvonta niin tuskin sinäkään haluaisit, että joku mielenosoittajaporukka tulee ikkunasi hajottamaan tai autoasi naarmuttamaan.

    Poliisi toimi mielestäni erittäin hienosti tässä asiassa. Parempi on mennä paikalle ns. ylimitoitelulla miehistöllä kuin alimitoitetulla.

  2. Mielenosoitus vaikuttaa kiinalaisen työläisen oloihin siten, että tavalliset suomalaiset saavat tietää, että joidenkin muiden suomalaisten mielestä kiinalaisten työläisten oloissa on korjaamisen varaa. Ehkä joku saa jopa ajatuksia päähänsä ja toimii omalta osaltaan sopivaksi katsomallaan tavalla asioiden korjaamiseksi. Kun tarpeeksi moni jättää halpatuontanokapineen ostamatta, niin kyllä kauppias ymmärtää toimia.

    Toisinajattelevat ja muutosta kaipaavat on aina leimattu ‘kakaroiksi’, ‘risuparroiksi’, ‘laiskureiksi’ ja ‘riehujiksi’. Eikä siinä mitään vikaa ole. Kertoohan se puhujan saavuttaneen ainakin omasta mielestään jonkinlaisen turvatun aseman yhteiskunnassa. Nuoriso on aina uhka. Jonain päivänä ne tulee kuitenkin meidän tilalle.

    Autot ja ikkunat saadaan aina korjattua, ja vieläpä vakuutusrahoilla. Mutta mitä mieltä on äyrejään mustasukkaisesti vahtiva veronmaksaja? Tuliko katetta? 300 poliisin mobilisoiminen esikuntineen ja lauantai-illan ylityölisineen oli kallis paukku. Ehkä pari teollisuusvartijaa olisi ajanut saman asian. Vaikka hienon näköistähän se oli. Kilpimuuri ihan niinkuin telkkarin legioonilla.

    Kerrataan nyt vielä, että en ole mitenkään lauantai-illan keppanavetoisen mielenilmaisun puolella. En myöskään kannata satojen miesten vahvuisia poliisioperaatioita ostoskeskuksille, vaikka pari ikkunaa säästyisikin ja muutama pikkurikollinen kiinni saataisiin.

  3. Minä olen arvostellut tasan tarkkaan sitä, että poliisin kohteeksi joutui suuri joukko täysin sivullisia ohikulkijoita. Se, että joku ilmoittaa rähisevänsä keskustassa ei voi olla peruste sille, että kuka tahansa keskustassa oleskeleva ihminen voidaan ottaa kiinni rähisijäksi epäiltynä.

    Hyvä, että ainakin tietosuojavaltuutettu reagoi poliisin toimintaan.

  4. Aktivistit onnistuivat mielestäni hyvin saamaan sanomansa läpi, ennen kuin mielenosoitusta oli edes järjestetty. Edellisenä päivänä saatua uutisnäkyvyyttä tuskin voi pitää huomaamattomana. Koko Suomi tiesi, että seuraavana päivänä kello kuusi illalla oli tapahtumassa jotain.

    Jos homma olisi viety rauhallisesti läpi, olisi saatu sympatiat nuorten puolelle ja poliisin toiminta näyttämään naurettavalta ylireagoinnilta. Nyt homma kääntyi niin, ettei sanomaa muisteta ja pääasiana mielenosoituksesta jäivät metallikepit, TV:ssä haastellut risuparrat ja pullot. Varsinkin nämä medianäkyvyyttä saaneet kaverit pitävät mainitsemiani mielikuvia yllä ihan omalla käytöksellään.

    Oikeuttaako se, että autot ja ikkunat saadaan korjattua särkemään ne? Kenen luvalla? Se, että vakuutus korvaa ei ole mikään selitys. Ovatko särkijät valmiit itse maksamaan jotain vai tulisiko yhteiskunta apuun ja hoitaisi homman heidän puolestaan? Veroja kun ei maksella, vaan ollaan puhtaasti saamapuolella, niin tuollainen selitys voi kuulostaa jo ihan loogiselta.

    Vakuutuksissa on omavastuut ja seuraamuksia (mm. bonusmenetys on mahdollinen), jos niihin joutuu turvautumaan. Pahimmillaan omavastuu on niin korkealla, että jonkun massaan hukkuneen aktivistin maalinraapimiset ja ikkunan rikkomiset on vakuutuksenottajan viisainta maksaa kokonaisuudessaan itse. Korjaamisen järjestelyt, sijaisauton hankkiminen, menetetty aika ym. jää kuitenkin vahingon kohteeksi joutuneen kärsittäväksi.

    Koska joku aina maksaa, vaikka se Kelan tuloilla eläessä voi välillä tuntua aivan toiselta, niin kyseiset aktivistit itse sahaavat omaa oksaansa toiminnallaan. Yksityisen omaisuuden tahallisen tärväämisen kohteeksi joutuneet, mahdollisesti jopa sadat ihmiset, pitävät varmasti yllä jo aiemmin mainitsemiani mielikuvia vasemmistovihreistä nuorista, kun kertovat mitä “iloa” näiden toiminnasta on heille ollut. Tähän mennessä olen aika vakuuttunut siitä, että oma mielikuvani heidän yhteiskunnalle antamastaan kokonaispanoksesta on vähintään oikean suuntainen.

  5. Poliisin tiedote tapahtumista. http://www.poliisi.fi/poliisi/helsinki/home.nsf/PFBD/07E9D79EF95F759BC22571E5005EF126

    “Helsingin poliisilaitos sai mielenosoituksesta ilmoituksen perjantaina 8.9. Ilmoituksessa tilaisuuden järjestäjäksi oli merkitty rekisteröimätön yhteisö. Ilmoituksen tehnyt henkilö ei yrityksistä huolimatta suostunut minkäänlaisiin neuvotteluihin poliisin kanssa tapahtuman järjestelyistä. Tämän vuoksi poliisi ei voinut neuvotella järjestäjän kanssa myöskään niistä muutoksista, joita poliisi halusi tehdä tapahtuman suunniteltuun kulkuun. Selvittämättä jäi myös se, miten järjestäjä aikoi huolehtia tapahtuman turvallisuudesta.”

    -> Tästä voi tulkita että tilaisuus oli huonosti järjestetty. Mitäpä muuta poliisi olisi voinut tehdä kun puuttua tapahtumiin ettei tuloksena olisi järjetön ilkivalta?

    “Väkijoukon kokoonnuttua Kiasmalle poliisi pyysi kovaäänisellä mielenosoituksen järjestäjää ilmoittautumaan, jotta järjestäjä ja poliisi voisivat yhdessä sopia mielenosoituksen kulusta ja turvajärjestelyistä. Kukaan ei ilmoittautunut järjestäjäksi, jonka jälkeen poliisi ilmoitti väkijoukolle, että mielenosoitus sallitaan, mutta se tulee järjestää Kiasman alueella.”

    -> Miksi kukaan ei ilmoittautunut? Vastuunpakoilua? Tässä kohtaa ketään ei vielä syytetty mistään ja tilanteen olisi voinut selvittää asiallisesti. Miksi näin ei tehty?

    Kyllä tässä yhteenvetona on että ainoa päämäärä oli riehuminen ja paikkojen hajottaminen. Kauniista sanoista viis. Nyt sitten v*tuttaa kun riehuminen estettiin ja ihmiset vielä kiittelevät poliisin toimintaa.

    Niin se vain on että yhteiskunnan pelisääntöjen mukaan pelaamalla elämä on paljon helpompaa.

  6. “Pedofiilipuolue ehdottomasti sallittava mutta risuparta terroristien toimet murskattava. Mielenkiintoista porukkaa nämä pinserin lukijat.”

    Pedofiilipuolueen kieltäjille ja anarkistien kannattajille on yhteistä juuri se, että demokratia on ihan kivaa niin kauan kuin siitä on hyötyä juuri Minulle ja kavereilleni ja kaikki ovat samaa mieltä kuin Minä.

    Välillä tuntuu, että “moniarvoisuus” on mennyt liian pitkälle, kun demokraattinen päätöksenteko nähdään vain näkemyksenä muiden joukossa ja sen ohittamiseksi aletaan vaatia vaihtoehtoisia “kansalaisvaikuttamisen” keinoja silloin, kun esim. tekee mieli riehua tai piirrellä graffiteja tai kieltää ikäviä mielipiteitä.

  7. Hienoa että poliisi sain näin harjoiteltua kykyjään toimia mielenosoituksissa ja suunnittelu meni hienosti nappiin — jos tarkoitus on aiheuttaa häiriötä niin parempi pysäyttää se ennenkuin se ehtii edes alkaa. Suomessahan on perinteisesti taputettu päähän vasta jälkikäteen. Muutenkin poliisi näytti osaamisensa ja ei taipunut mitenkään ylilyönteihin. Tilanne tuskin tapahtui niin yllättäen ja nopeasti etteikö kukaan, joka oikeasti olisi halunnut, olisi alta päässyt pois. Toimittajat, jotka olivat saarron sisällä, olivat sinne menneet omasta halustaan.

    Suomessa järjestetään ihan asiallisiakin mielenosoituksia säännöllisesti, joiden sanoma tulee perille myös “meille ulkopuolisille”. Jostain syystä näissä tapahtumissa, joissa jo etukäteen kerrotaan että nyt tuhotaan paikkoja, viesti jää kokonaan sivuun ja sen sisältö on mitä epämääräisin. Meidän oman, suomalaisen omaisuuden rikkominen ei vaikuta yhtään mitenkään siihen mitä Kiinassa tai jossain muualla tapahtuu. Jos joku näistä rähisijöistä oikeasti haluaisi vaikuttaa asiaan, hän kirjoittaisi asiasta juttuja lehtiin, boikotoisi kiinalaisia tuotteita jne. ja kenties järjestäisi rauhallisen mielenosoituksen asian tiimoilta.

    Tai jos on pakkomielle rikkoa paikkoja, niin eikö kannattaisi ottaa lentolippu Kiinaan ja mennä vaikuttamaan asiasta paikanpäälle? Ei taida kaverien kantti riittää.

    Jos poliisi keräsi tiedot talteen ottamistaan kavereista, olisi kiva nähdä tilasto siitä kuinka moni näistä tekee ns. rehellistä työtä ja osallistuu tämän maan viemiseen eteenpäin mm. maksamalla veronsa. En yhtään ihmettelisi jos totuus olisi se, että nämä veroja maksavat poliisit paikalla maksaisivat valtaosan mellakoijien elämisestä.

    Suomessahan systeemi jokatapauksessa toimii siten että parin vuoden päästä näiltäkin on teini-ikä mennyt ohi ja mietitään opiskelua kauppakorkeakoulussa ja haetaan Haloselta jakkupukua tai pikkutakkia.. Asunto Espoossa, asuntolaina ja Volvo siintää jo horisontissa.

  8. Vihreillä taitaa olla edessään sama sisäinen keskustelu kuin kommunisteilla aikoinaan: “Hyväksytäänkö väkivalta yhteiskunnallisen muutoksen välineenä?” Äärilaidalla vaikuttavat samat sukunimet kuin 70-luvulla.

    Mikäs on ekv-ehdokas rva Pinserin kanta asiaan?

  9. Laakso ja Lohikoski taisivat tosiaan vaikuttaa jo 70-luvulla. Tänä päivänä on pojanviikarit äänessä. Hyvin on kasvatus mennyt näköjään perille.

    Rouva Pinseri taisi jo mainita ettei hyväksy väkivaltaa, mutta tähän mielenosoitusaiheeseen liittyvä postaus ja syiden hakeminen eivät oikein meikäläistä vakuuta siitä, että ymmärretäänkö siellä lainkaan mistä on kysymys. Eriarvoisuuden poistaminen (ts. tasapäistäminen) ja sekasortoiseksi etukäteen mainostetun mielenosoituksen yhteydessä rauhanomaisesta puhuminen pistävät miettimään, onko kyse sittenkin jonkinasteisesta piilokommunismista. Vihreisiin kun mahtuu muutaman järkihepun (Kasvi, Soininvaara mm.) lisäksi paljon sitä vanhojen taistolaisten jälkipolvea, joiden rauhantahtoisuuteen en luota pätkääkään.

    Juuri tämän vuoksi minä en ole ikinä äänestänyt vihreitä, enkä aio äänestääkään.

  10. Jormanen, toistan uudelleen kantani: en hyväksy väkivaltaa mielenosoituksissa. Vihreiden sotkeminen anarkisteihin on sikäli kummallista, että anarkistien sivuilla sanoudutaan irti puoluetunnuksista ja -toiminnasta.

  11. Vihreät sotketaan anarkisteihin siitä yksinkertaisesta syystä, että vihreistä ei millään saa irti anarkistisen toiminnan kritiikkiä, mutta poliisin toimista ollaan aina välittömästi tekemässä numeroa. Olen itse vihreiden äänestäjä, mutta olisin paljon onnellisempi sellainen, jos kaikki nämä näytelmät eivät olisi niin ennalta käsikirjoitettuja. Kiljupunkkari leikkii anarkiaa, poliisi pistää kiljupunkkarin putkaan, kiljupunkkari on tietysti jonkun vihreiden nuorten jäsenen kaveri, joten vihreät nuoret ovat heti huutamassa poliisivaltiota. Hohhoijaa.

  12. Mielenkiintoista tänä vuonna oli lähes kaikissa kuvissa esiintyvä ilmiö, että yksi punkkari-anarkisti hyökkää poliisin kimppuun ja metrin säteellä on viisi hippikaveria kuvaamassa ja vielä pari bloginpitäjää ja toimittajaa hieman kauempana :) Dokumentaatiosta ei ole ainakaan puute jos oikeusjuttuja viriää.

  13. Kaikkein huvittavinta tästä hommasta tekee se että ne jotka mielenosoittavat “aasialaiset työtä josta saa dollari päivässä” puolesta käyttävät runsaasti juuri näitä aasialaisten “orjien” tekemää euron rihkamaa.

    Tapio Laakso:

    Poliisi tiedotti useissa tiedotusvälineissä “sivulliset, älkää tulko mielenosoituspaikalle”. Ne jotka tulevat mielenosoituspaikalle lasketaan osallistuvan mielenosoitukseen. Poliisilla on helpompi pistää koko porukka nippuun ja riehujat kyllä ilmoittavat itsestään ennemmin tai myöhemmin.

  14. Minähän se näköjään tuossa kuvassa kyselen poliisisediltä, että millä oikeudella katu on suljettu ja miksi ihmisiä pidätetään. Lopuksi taisin raivostua pullojen heittelijöille. Aivan hurja “mellakka” siis tuo ASEM-ilta(kuten poliisi on mediassa väittänyt). Suurin osa paikalla olleista oli täysin sivullisia ihmisiä, vanhuksia, lapsia ja uteliasta lauantai-iltaa viettävää nuorisoa. Toki myös muutama pullojen heittelijä oli eksynyt paikalle, mutta mitään mellakkaan viittaavaa en missään vaiheessa havainnut.

  15. Niin, mitään luvattua mellakkaa ei ollut koska poliisit estivät sen tapahtumisen. On siis aika koomista käyttää tätä poliisin toimien kritisoimiseen. Ehkä ne olivat osin ylimitoitetut, mutta eikö se ole parempi kuin alimitoittaminen? Tuo siviilien sekaan piiloutuminen lienee Hizbollahilta opittu taktiikka.

  16. Matti, olitko itse paikalla? Oliko esim. pidätysbussiin viety 5-vuotias lapsi mielestäsi siviilien sekaan piiloutunut anarkisti? Itse en todellakaan kannata ns. “mellakointia” tai paikkojen rikkomista, mutta poliisien toiminta Smash-Asem-iltana olisi kyllä voinut olla hieman harkitumpaa. Useimmat poliisisedät eivät suostuneet puhumaan sanaakaan hätääntyneille vanhuksille tai lapsille, paniikkikohtauksia tai pulloja päähänsä saaneita ihmisiä ei päästetty pois saartorenkaasta.

  17. Jossain yhteyksissä mainittiin, en muista millä sivustolla sen näin, että kyseinen pikkupoika oli eksynyt isästään ja sen vuoksi hänet siirrettiin turvalliseen paikkaan odottamaan, josko isäukko löytyisi.

  18. Varmasti se on turvallisempi kuin katu, jossa jotkut heittelevät pulloja ja metalliputkia yms.. Vai olisitko sinä antanut lapsen olla siellä kadulla, jos oli kerta isästään eksynyt?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *