Google Chrome: ensivaikutelmia

Google julkaisi tänään oman selaimensa, Google Chromen. Ja pitihän sitä toki kokeilla kun kaikki muutkin. Chromen voi imuroida osoitteesta www.google.com/chrome. Ohjelma on saatavissa tällä hetkellä vain Windowsille, mutta toivotaan että saavat pian aikaiseksi myös Mac-version.

Ihan ensimmäiseksi huomaa nopeuden. Sivut pomppivat näkyviin nopeasti ja selain tuntuu muutenkin pirteältä. Chromessa onkin kuuleman mukaan nopeutettu Javascriptin suoritusta, joten nykyaikaisten verkkosivujen pitäisi toimia ripeästi. 

Uutta selaimessa on se, että verkkosivut ja -palvelut uppoavat entistä paremmin käyttöjärjestelmään. Verkkopalvelun voi lisätä vaikkapa Käynnistä-valikkoon, josta se aukeaa omassa ikkunassaan. Koneen käyttäjän ei tarvitse enää tietää, käyttääkö hän koneelleen asennettuja ohjelmia vai verkossa sijaitsevia verkkopalveluita – molemmat näyttävät ja toimivat samoin.

Testailu jatkuu ja raportoin myöhemmin lisää Chrome-uutisia. Jos pystyt lukemaan tämän tekstin, tiedämme että WordPressillä bloggaus toimii oikein Chromessa :-)

14 thoughts on “Google Chrome: ensivaikutelmia

  1. Jostain syysta kaikki tapahtuu kuin siirappia valuttaisi pakkasella. Sivujen lataaminen kestää 5-10 kertaa kauemmin kuin IE8 Beta 2:lla. Mikä vikhana?

  2. Tuo googlen selaimen EULA (end user license) on käytännössä täysin sama kuin muissakin Googlen palveluissa. Ja toiseksi tuon EULA:n voi kiertää kääntämällä selaimen itse lähdekoodista (jonka google tarjoaa webbisivuillaan), joka taas on BSD end user llicense agreementin alainen. Eli käytännössä EULA koskee vain googlen kääntämää binääriä.

  3. FYI: Siltä varalta että kromatun beta:n innokkaat kokeilut tökkäävät jollakulla heti alkuunsa vikailmoitukseen “”The application failed to initialize properly (0x00000005).” niin todennäköinen syypää löytyy symantec:n tietoturvatuotteista: http://code.google.com/p/chromium/issues/detail?id=38#c26

    Keskustelussa esitetty pikafiksi toimii vaikkei sitä suositella avoimesti.

  4. Selain soittelee ihan liian usein kotiin mun makuuni. En muistanut tehdä että tekeekö se niin myös incognito tilassa. Eli siis jos pistät incogniton päälle niin ehdotteleeko chrome osoiteriville jotain hakutuloksia? Jos ehdottelee niin et olekaan niin incognito kuin luulit :)

  5. Tuo Chromen pahalta kuulostava Eula-pykälä on poistumassa viimeisimpien tietojen mukaan. Kotiinsoitto-ominaisuudet varmaankin selittyvät haku/osoitekentän dynaamiikalla.

    Onhan se Chrome “ihan kiva” mutta Firefoxin pluginit ja add-onit kääntävät vaa’an ainakin toistaiseksi sen puolelle.

  6. Official Google Blog kirjoittaa:

    “We’re sorry we overlooked this, but we’ve fixed it now, and you can read the updated Google Chrome terms of service. If you’re into the fine print, here’s the revised text of Section 11:

    11. Content license from you
    11.1 You retain copyright and any other rights you already hold in Content which you submit, post or display on or through, the Services.

    And that’s all. Period. End of section.”

  7. Sellainen hommelihihan tuossa omnibarissa on, että kun se lähettelee kotipesäänsä näppäimen painalluksia, niin esimerkiksi suojatusta hakemistosta kuvan hakemalla mitä luultavimmin ko. kuva menee googlen indexiin. Näinhän ei pitäisi olla, koska hakemisto on suojattu ja robotit eivät sinne osaa.

  8. Ja vielä sellainen lisäys, että se URL pitää kirjoittaa tietty omnibariin.

  9. Suojatusta, as in obfuskoidusta? Jos kuvat haluaa pitää piilossa, on ehkä syytä silloin laittaa salasanasuojaus tms.

  10. Ei kai “Options -Indexes” ole minkään tason suojaus?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *