Sony-planeetta

Sonyn CD-levyjen rootkit-kopiosuojaus on jo surullisenkuuluisa. Yksi sen ominaisuuksista on, että kun tietokoneella kuunnellaan kopiosuojattua levyä, tietokoneeseen ujutetut ohjelmat ottavat salaa yhteyden Sonyn palvelimelle ja raportoivat levyn kuuntelusta.

Dan Kaminsky teki havainnon: näistä yhteyksistä jää jälki nimipalvelimiin. Hän teki hieman tutkimustyötä ja sai teki sen avulla kartan, josta näkyy missäpäin maailmaa sijaitsevissa tietokoneissa on käytetty rootkit-suojattuja levyjä. Katso itse: Eurooppa, USA, Aasia.

Karttojen perusteella väitteet siitä, että Euroopassa myydyissä levyissä ei olisi ollut tätä suojausta vaikuttavat kovin epäuskottavilta. Kaminskyn mukaan maailmassa on useita miljoonia saastuneita tietokoneita, jotka ovat nyt siis alttiina virushyökkäyksille ja kaatumisille.

Microsoft julkisti tiedon, että seuraavan Windowsin tietoturvapäivityksen yhteydessä Sonyn kopiointisuojausohjelmat poistetaan kaikista tietokoneista. Tosin nyt ei voi olla kysymättä ääneen, että onko tällainen sallittua Suomen tulevan tekijänoikeuslain mukaan?

14 thoughts on “Sony-planeetta

  1. Pingback: SwitchX » Blog Archive » Hupaisaa

  2. Pingback: Olen rikollinen? » Planet Sony

  3. Bitten: minulla toimivat? Saat tosin samat kuvat myös linkitetyn Kaminskyn blogin kautta.

  4. Linkithän viittaavat palvelimeen joka on tavallisesta poikkeavan portin takana. Monet yritysten tai julkisyhteisöjen (yli-innokkaat) palomuurit saattavat estää liikenteen kyseisiin portteihin. Siksi ne eivät siis vaikuta toimivan.

    Todennäköisesti koti-ADSL:n tms. kautta ne toimivat varsin hyvin.

  5. MediaMax / Sunncomm kopiosuojaustekniikat, joita on käytetty jo kauemmin, sisältävät ihan samanlaista vakoiluteknologiaa kuin Sonyn kohuttu XPC rootkit. Näitä käyttävät myös muut levy-yhtiöt, joten kaapistanne löytyy takuuvarmasti myös näitä.

    Lisäksi Sony näyttää ripanneen LAME -encoderin koodia omaan viritykseensä, joten he ovat ainakin innokkaita rikkomaan itse LGPL -lisenssiä, tosin kukapa kooderiporukka tosissaan voisi haastaa monikansallista oikeutta aiemmin oikeudessa testaamattoman lisenssin pitävyydestä.

    Kannattaa siis a) poistaa levyjen automaattikäynnistys tai b) painaa shift -näppäintä laitettaessa levyä koneeseen. Tosin nämäkin menetelmät ovat tehokkaan kopiosuojauksen kiertämistä ja laittomia vuodenvaihteen jälkeen + rikkovat levyä ostettaessa aktivoitunutta levy-yhtiön EULAa.

    Vastaavia kopiosuojauksia muuten löytyy myös DVD-levyistä, joten sinänsä asiassa ei ole mitään uutta. Sen sijaan levy-yhtiöiden suhtautumisessa kuluttajiin on: http://www.eff.org/deeplinks/archives/004145.php

  6. Whoa!

    Mitenkäs se nyt menikään… artistin on pystyttävä elämään luovalla työllään ja nimenomaan artistien etujahan tässä nyt ajetaan. Vai voiko olla että Sonyllä on jotain muuta mielessä? Ei kai nyt sentään. Onneksi meillä on ajantasalla oleva yksilön etuja suojeleva lainsäädäntö astumassa voimaan.

    Eihän tästä ole hirveästi aikaa kun puhuttiin siitä miten levy-yhtiöt ovat jääneet jopa jälkijunasta kun eivät tajua hyödyntää internettiä. No nyt hyödyntävät, eikä tämä mitenkään todista että ovat nähneet edes jälkijunan perävalojakaan. Voiko asioita tehdä huonommin?

    Olisi mielenkiintoista tietää miten (josko mitenkään) tämä jupakka vaikuttaa Sony-BMG:n tulokseen.

  7. CD äänilevyjä ei enään ole tullut ostetuksi pitkään aikaan, ja taitaapa jäädä joululahjalevykin ostamatta.

    Ei kerta kaikkiaan halua jakaa mitään rahaa kyseisille yrityksille.

    Kaikki tehdyt toimenpiteet puree yhtiöitä vain omaan nilkkaan ajan myötä.

    Mites muuten nyt käy jos todellisuudessa haluaisin antaa joululahjaksi levyn sukulaiselleni joka on ostettu laillisesti esimerkiksi Itunesin kautta ja poltettu CD levyksi ?

    Iskeekö ÄKT ja karhukopla kotiini joulun jälkeen kun sukulainen käräyttää minut saatuaan lahjaksi itse poltetun äänilevyn ???

    Onneksi nettiradiot toimivat ainakin vielä ;)

  8. Kenellä on pokkaa kävellä tekemään poliisille tutkintapyyntö kunhan MS:n päivitys on valmis? Asian voisi ainakin nostaa otsikoihin kun se on ajankohtainen niin näkisi miten päättäjät saavat kiemurrella selitellessään laintulkintaa.

  9. Voiko tutkintapyynnön tehdä muu kuin asianomistaja (joka tässä tapauksessa lienee SonyBMG)?

  10. Tampereelta saa Sonyn rootkit-levyn lainattua kirjastosta. Ja useampia on hankinnassa.
    Espoosta saa kuulemma myös.

  11. Miihkalli, ei kai cd-levyjen ostamista tarvitse kokonaan lopettaa, minä ainakin ostan edelleen mielelläni pienten levy-yhtiöiden kopiosuojaamattomia levyjä.

  12. Ostakaa CD:itä vaikka Fading Waysiltä. Ei ole kopiosuojauksia, ja lisäksi nuo tulee Creative Commons lisensillä, joten niiden eteenpäin kopioiminenkin on erittäin sallittua. Ei kaikki muusikot ole puupäitä.

    http://www.fadingwaysmusic.com/

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *