Juhannuksen menoliikenne on rauhoittunut

Piharovio on nyt pistetty kasaan, muurinpohjapannu rasvakäsitelty ja salmiakkipossut paistettu. Vammat olivat vain lieviä: päänahka täynnä hyttysenpuremia ja kaksi kärventynyttä rystystä. Juhannuskokotkin tuli tarkistettua (tosin eteläpohjalaisena olen sitä mieltä, että ainoa oikea aika polttaa kokkoja on pääsiäinen). Kotimatkalla poikkesimme vielä maanmainiossa Vehoniemessä hakemassa take-away valkosuklaakakun. Nam.

Blogilista sai tänään uuden entistä paremman hakemiston, johon juhannusbonuksena lisäsin toimivan luokittelun. Blogin tiedoissa annetut avainsanat vaikuttavat nyt siis siihen, missä luokassa blogisi näkyy.

Juhannuksen toinen triviatieto käsittelee taas luokituksia: vasta 523:sta blogista (n. neljäsosa kaikista 2230:sta) löytyy luokittelutietoja, joten nyt on oikea aika käydä päivittämässä oman blogin tiedot. Jos et ole tehnyt sitä ennen, etsi Blogilistalta oma blogisi (esimerkiksi sanahaun avulla), klikkaa nimen vieressä olevaa info-ikonia ja sitten “Muokkaa tietoja”.

Tarkkasilmäiset huomasivat että blogeja on tänään vähemmän kuin eilen. Se johtuu siivouksesta – poistin kuuman listan loppupäästä muutaman kuolleen blogin. Siivoaminen on tosin tylsää (niin virtuaalinen kuin oikeakin) joten en jaksanut poistaa kaikkia manan majoille menneitä blogeja.

Joku kysyy tätä ihan varmasti, joten vastaan jo etukäteen: luokitus tulee näkyviin hakemistossa vasta sitten kun vähintään kaksi eri blogia käyttää samaa avainsanaa. Muuten luokituksia tulisi näkyviin vähän liikaa. Tuo kahden rajoitus saattaa tulevaisuudessa nousta kolmeen tai neljäänkin. Mutta harvinaisempien avainsanojen antaminenkaan ei ole turhaa: ne näkyvät hakutuloksissa ja blogin inforuudussa.

Luokituksessa käytettäviä avainsanoja ei ole sen kummemmin rajattu. Kannattaa kuitenkin käyttää samanlaisia sanoja mitä muutkin käyttävät. Tällä hetkellä hakemistossa on vielä useita samaa aihetta käsitteleviä luokituksia (esim. “koira” ja “koirat”), mutta luotan siihen että Blogistanissa kehittyy pian yleisesti hyväksytty tapa ilmoittaa avainsanat (keskustelua tästä voi käydä vaikka tämän jutun kommenttiosastolla). Luokituksia voi antaa korkeintaan 10 per blogi ettei tule kiusausta laittaa omaa blogiaan joka ikiseen suosittuun luokkaan ;-)

11 thoughts on “Juhannuksen menoliikenne on rauhoittunut

  1. Itse suosisin monikkoa sanojen koira, kissa, kirja, ihmisuhde, kuva, runo, käsityö, valokuva jne. Sopii paremmin suuhun. :)
    Muuten varmaan perusmuodot.

    Kiitos tuosta uudesta hakemistosta, se on todella kätevä!

  2. Tää kysyis taas asian vierestä. Osaatko sanoa, miksi blogilistalla ei näy enää love/hate uk (http://lovehateuk.blogspot.com)? Ei oo niin montaa päivää kun se on päivitetty viimeksi, ja se on ainakin ollut listalla vielä ennen juhannusta. Meinaan, nyt kun mä osaan rakentaa suosikkilistani, niin onhan se surulLISTA olla merkkaamatta ykkössuosikkiaan… :)
    S

  3. Miten noita avainsanoja voi päivittää? Huomaan antaneeni kolme jotka eivät edes ole kovin ajankohtaisia enää…

  4. Kerron teille tosi hyvän vinkin, minkä älykkäästi huomasin heti!

    Menin Blogilistaan ja kopion sen infosivun osoitteen.

    Minulla on se on: http://www.blogilista.fi/info.php?id=2448

    Olenko blogi numero 2448? Sami kai tietää?

    Laadin blogiini kohdan mistä voi klikata tuota linkkiä! Katso mallia minun blogistani.

    Näin minä itse ja lukijani sekä ohikulkijat voivat nopeasti nähdä perustiedot blogistani.

    Esim. sijoitukseni top-listalla on tänään 1963…. enkä ole mitään kuuminta hottia tällä hetkellä. No, sen tiesin kyllä muutenkin.

    Samalla voi halutessaan jopa tilata itselleen ko blogin.

  5. Tuttu bloggaaja: Juuri noin kuin kerroitkin :-) Hyvin havaittu.

    Tristan: pian löydät blogilistasta toiminnon unohtuneen salasanan palauttamiseen.

  6. Kiitokset Sami!

    Minusta vastaus yksikkö/monikkokysymykseen on selkeä – yksikkö jos kyse on selvästi yhdestä asiasta (päiväkirja, elämä) ja monikko jos kiinnostuksenkohde sisältää monia objekteja (kissat, ajatukset, kirjat). Toinen vaihtoehto on että kaikki ovat luonnostaan monikossa (“päiväkirjat = blogit jotka kaikki ovat päiväkirjamuotoisia”). Pelkäänpä etteivät bloginpitäjät pääse asiasta yksimielisyyteen ellei kategorioita rajoiteta. Vähemmän yleisen kategoriamuodon suosiminen saattaa olla vain hyväksi blogille kun silloin kategoriansisäisiä kilpailijoita on vähemmän…

  7. Ilmeisesti kaksisanaiset luokat eivät ole mahdollisia: “samin koira” vs. “saminkoira”?

  8. Oot e-pohjalainen etkä tiedä että pääsiäisenä poltetaan nimenomaan pääsiäisvalakia.. juhannuksena taas kokko.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *