Firefox 1

Maanmainiosta Firefox-selaimesta ilmestyi ykkösversio. Vaikka tuo onkin vielä jonkinlainen kokeiluversio, heitin ennakkoluulot nurkkaan ja asensin sen koneelleni. Hyvältä näyttää. Ohjelma ei ole muuttunut kovin paljoa edellisistä versioista, mutta se tuntuu hieman nopeammalta ja sisältää mukavia uudistuksia.

Erityisen hauska yllätys oli mahdollisuus tehdä sivustojen RSS-virroista kirjanmerkkejä. Nyt saan esimerkiksi deliciousiin tallentamani kirjanmerkit näkyviin suoraan selaimen työkalupalkissa – homma toimii siis aivan kuten kirjamerkkien kuuluukin, mutta samat kirjanmerkit ovat käytettävissä nyt kaikilla käyttämilläni koneilla. Näppärää!

Samalla mieleen palasi Päivän pamauksen vähemmän tunnettu ominaisuus – oma pamaushan on nimittäin saatavissa myös RSS-virtana. Firefoxin ykkösversion kunniaksi lisäsin PP:n sivuille tarvittavat koodit, niin että oman blogilistansa voi nyt poimia pudotusvalikoksi parilla hiiren näppäimen painalluksella.

5 thoughts on “Firefox 1

  1. Kaatuileeko Firefox kenellkn muulla vai onko kaatuilu pelkstn minun myllyni ongelma? Kone menee vlill aivan totaalisesti yhn >> jonkunajan kuluttua kone vain sitten sulkee selainohjelman.

  2. On tuo kiva ominaisuus, mut viel parempi on mielestni Thunderbird 0.8:n RSS tuki.

    Ja Jussi Salorannalle: Kyll, kettu tuntuu kaatuvan useemmin kun ennen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *