Avoin kirje luottokortteja käsitteleville

Yllättäen kesken työpäivän tuli varttitunti ylimääräistä aikaa, jonka päätin käyttää luovasti repun siivoamiseen. Ja se toi nenän eteen minua viime aikoina ällistyttäneen ja ärsyttäneen seikan: pankkikorttikuitit. Kuiteista syntyvä paperiroska sinänsä ei haittaa, nehän voi aina heittää roskiin. Vai voiko?

Jos katsot tarkemmin pankkikorttiostoksesta tulevaa kuittia, huomaat ehkä että monet liikkeet tulostavat kuittiin pankki/luottokorttisi numeron. Haloo?!? Siis tämän saman numeron, jonka riiittävän tehokas suojaaminen on yksi suurimpia Internet-kaupankäynnin leviämiseen liittyviä esteitä. Saman numeron, jota ihmiset eivät uskalla syöttää nettikauppojen sivuille, koska pelkäävät että se joutuu ilkeän hakkerin käsiin. Saman numeron, jonka suojaamiseen riittää vain paras mahdollinen kryptaus (jos sekään). Ja sen saman perhanan numeron, joka paperilapulle tulostettuna muuttuu jotenkin maagisesti roskaksi, jonka voi heittää surutta menemään.

Tässäpä vinkki häkkereiksi haluaville: älä turhaan vaivaa päätäsi nettisaitteihin murtautumisella. Mene sen sijaan penkomaan vaikkapa rautatieaseman roskiksia ja kerää kaikki kuitit talteen. Saat poimittua mukaasi kymmenittäin pankkikortti/VISA/Mastercard/mikälie-korttien numeroita. Ja niillähän voit sitten tilailla kaikkea kivaa netistä.

Arvoisat pankit, Luottokunta, Spar, rautatieaseman kioskit ja lukuisat muut tahot: koodatkaa nyt jo ne laitteenne uusiksi siten, että korttinumerot eivät tulostu kuittiin. Jos R-kioski osaa tehdä sen, osaatte kyllä tekin. Minua kyllästyttää säästää kaikki ostoskuitit repun sivutaskuun ja dumpata ne vasta firman salaisille papereille tarkoitettuun roskikseen.

13 thoughts on “Avoin kirje luottokortteja käsitteleville

  1. Tuttu juttu jo vuosikymmenen takaa…Tuolloin olin talousosastolla,jossa firman luottokorteilla pelattiin ja ulkomaan matkalaskuja retosteltiin:>
    Hlökohtaiset nrot kehotettiin *yliviivaamaan*…
    Ei onneksi tullut rötöksiä, mutta netti oli nuori!

  2. Vanhemmanmallisissa mankelikuiteissa on vielä hauskana lisäbonuksena hiilikopio allekirjoituksestasi.

  3. Kuinka monta numeroa riittää VISA-huijarille? Katsoin omia luottokorttikuittejani, joissa näkyy muutama viimeinen numero. Riittääkö se epärehelliselle?

  4. Vieläkö joistakin webbikaupoista on mahdollista tilata ilman sitä luottokortin takana allekirjoitusosassa olevaa kolminumeroista turvakoodia?

  5. hei vain kaikille luotto ja pankkikortin käyttäjille minusta tämä huomio oli hyvä, kannattaa säilyttää kuitit grillin sytykkeeksi tai sitten pitää rakentaa pienoispaperintuhooja (olipa pitkä sana)tässä on keksinnön paikka, hyödynnä se, sinun on idea ja hyvä!
    Kalle.

  6. Minua epäilyttää luottokortin käytössä maksuvälineenä myyjien leväperäisyys myös henkilöllisyyden varmistamisessa. Olen saanut vielä muutaman kympinkin ostokset maksettua Visa Electronillani henkilöllisyyttäni todistamatta, vaikka käsittääkseni ajokortti, passi tmv. kuvallinen henkilöllisyystodistus tulisi vaatia jokaises luottokorttimaksutapahtuman yhteydessä.

  7. Ei minulta kysytä lähes koskaan papereita kun maksan Electronilla. Kykenen hyvin nimeämään ne kaupat jotka kysyvät.

  8. Sillä kuitissa olevan pankkikortin numerosarjalla ei tee mitään, eikä luottokorttinumeron käyttö onnistu ulkopuolisilta ilman turvasarjaa ja eksaktia osoitetietoa. Jos huolettaa, maksakaa käteisellä.

  9. Tämä ei liity jutun aiheeseen mitenkään, mutta jos suomen kielen ärsyttävimpien hokemien siivoamiseksi järjestettäisiin kansalaistalkoot, niin “Haloo”, varsinkin useamman kysymys- ja huutomerkin yhdistelmällä terästettynä, olisi siivottavien sanontojen kärkipäässä.

  10. Vielä toinen kommentti, joka jopa liittyy jutun aiheeseen: osassa kuiteissa näkyy vain osa numeroista, osassa taas todellakin luottokortin numero kokonaisuudessaan.

    Visa Electron ei käsittääkseni ole luottokortti. Pankki- ja luottokorttiostojen yhteydessä käytäntö on, että henkilöllisyystodistus vaaditaan yli 50 euron summista.

    Monet, kenties jopa suurin osa, nettikaupat eivät kysy sitä varmennekoodia.

  11. Luottokortin turvasarjaa minulta on kysytty kerran: rekisteröityessäni Paypaliin.

    Olen tilannut usein tavaraa eri osoitteeseen kuin mitä luottokorttitiedoissa on määritelty – esim. työpaikalle ja muuton jälkeen uuteen kotiosoitteeseen.

    Eli käsittääkseni pelkällä numerosarjallakin saa jo aikaan pahan riskin.

  12. Pankki- ja luottokorteilla maksaessa vasta 50€:n jälkeen on välttämätöntä kysyä henkilöllisyystodistusta – tosin useat baarit ja kaupat tekevät sen jo pienempienkin summien yhteydessä. Nykyään ei edes saisi kortilla maksaessa antaa asiakkaalle kuittia jossa näkyy koko koodi, valitettavasti sille mitkä numerot näkyvät ei ole yleistä standardia.

  13. Juuh tuota kirjoittettua lukiessa kyllä hiukan huvittaa.. Eli jos kassa tai joku muu haluaisi käyttää luottokorttiasia väärin niin todellakin kassalle jäävässä kuitissa on kortin numero ja sen lisäksi tarvitsee vielä voimassa oloajan, nimen ja varmenteen, eli sen 3 numeroisen koodin. aika vaikeeksi siis menee..

    Ja Perhana mistään kortista ei tarvitse kysyä henkilöllisyys todistusta ennen 50e rajaa, mutta kassalla oikeus siihen on jos epäilee kortin väärinkäyttöä. 50e ja siitä ylöspäin on kassan tehtävä taas kysyä se joka tapauksessa. elektronin saa nykyään jo 13v lapset jolla ei varmaan ole välttämättä ajokorttia tai passia tai edes omaa henkilöllisyystodistusta. eli Japsu pitäisikö minun sitten takavarikoida kaikilta kylän lapsilta kortit ihan varmuuden vuoksi..?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *