Kilpailuvietistä

Yksi menestyvän palvelun avaintekijöistä on vetoaminen ihmisen narsismiin ja kilpailuviettiin. Anna osallistujille mahdollisuus edustaa joko itseään tai yhteisöään ja tarjoa erilaisia mittareita joiden avulla voi kilpailla ja esitellä omaa ylivertaisuuttaan. Luulitteko Pinserin Top-listan syntyneen sattumalta? ;-)

Jo aiemmin esittelemäni joulupata-keräys toteuttaa tuota erinomaisesti. Lahjoittajien top-listan kärkisijasta on muodostunut varsinainen kamppailu. Muropaketin keskusteluareenan jäsenet pyrkivät pitämään itsensä listan kärjessä, mutta Arvopaperi-lehden keskustelun osallistujat tarjoavat kovan vastuksen nimimerkillä “Mitä mukissa”.

Herkullisen vastakkainasettelusta tekee kisailevien yhteisöjen erilainen luonne: Muropakettilaisilla ei ole välttämättä paljoa rahaa käytettävissä, mutta heitä on paljon ja tarve päästä kärkeen on kova. Kuten nimimerkki “majava” kirjoittaa: “Pitää itsekin lahjoittaa toisen kerran kuhan saa laskettua kaikki menot ja katsottua paljon pottiin liikenee, muron pottiin tietenkin..“. Sijoittajilla pikkurahasta ei liene puutetta ihan niin paljon ja ovatpa he kuulemma laittaneet rahaa Muropakettilaisten pottiinkin ihan pitääkseen kilpailun jännittävänä.

Mutta tästä kilpailusta seuraa vain hyvää: vähäosaisten jouluiloksi on kerätty netissä jo yli 40000 euroa. Bloggaajat ovat muuten sijalla 21, neljänsadan euron potilla.

Jottei tämä juttu menisi ihan vanhan kertaamiseksi, tässä vielä linkki Arvopaperi-lehden foorumista poimittuun älypähkinään: Montako terälehteä ruusun ympärillä? Jotkut ratkaisevat pähkinän hetkessä, toisilta saattaa mennä kuukausia. Taustatiedoissa kerrottiin, että teräviltä ihmisiltä kuluu pidempi aika tehtävän hoksaamiseen (lieneekö vain lohdutusta ;-). Minulta kului 5 minuuttia – laita kommentteihin oma tuloksesi.

53 thoughts on “Kilpailuvietistä

  1. Voi nyt prkl. Mä en edelleenkään tajua! Kertokaa kiltit jotain vihjettä..uni ei tule, ellei ymmärrä ensin!

  2. tää on ihan uskomattoman ihmeellinen. olen paineskellut rollia ja checkiä varmaan viimeiset 1,5 tuntia. ei mitään hajua.

  3. 40min, seuraava joka rakentaa vastaavanlaisen tehtävän hirtetään munistaan paikallisen valintatalon ränniin! :)

  4. Helmi ja Merlac. Tervetuloa tikapuuhermostoisiin. ;) Kertokaa nyt hyvät ihmiset jotain vinkkiä! Laittakaa vaikka isoilla kirjaimilla ‘VIHJE’ eteeen, niin antivihjeihmiset ymmärtävät olla lukematta. Toi on vielä niin ärsyttävän addiktoiva juttu, että on Pakko koko ajan yrittää uudestaan, vaikkei mitään tajuakaan!

  5. Maria, täällä kommenteissakin on ollut niin paljon vihjeitä että olen miettinyt niiden sensuroimista. Lue ne ensin :)

  6. En melkein kehtaa enää kirjoittaa.. Olen lukenut ylläolevat kommentit moneen kertaan. Ihmiset hahmottelevat ruusuja, pitää olla parillinen, englannista suoraan suomeksi helpottaa paljon.. Ja silti en keksi. Minä näen vain 5 noppasivua ja täpliä, joista on toivottavasti muodostettavissa kaava. Kekseliäisyys ja hahmotuskyky ovat turhia olemassa. ;(

  7. ainoa, minkä mä saan joka kerta oikein, on et viis ykköstä on nolla. what ever that means. poks.

  8. Minä näin nuista terälehdistä jo untakin, eikä oikein aukea vieläkään. Olenko minä sitten ylettömän viisas? en.

  9. Ekalla kertaa oikein, mutta seuraavat viisi minuttia piti pähkäillä, että miksi se meni oikein. Kyllä se sieltä sitten hahmottui.

  10. Eilen useita kymmeniä yrityksiä turhaan, tänään täältä löytyvien vihjeiden perusteella tajusin sen yhtäkkiä. Suoraviivainen ajattelu olis taas ollut valttia…

  11. Tajusin sentään. :)
    Timo oli kyllä oikeassa siinä, että matemaattiset kaavat kannattaa unohtaa. Ei ollut tällä tehtävällä oikein tekemistä korkeamman matikan kanssa. ;)

  12. Olen Marian kanssa samassa pulkassa. Ei ymmärrä mistä tässä on kyse. En edes ymmärtänyt otsikkoa ennen kun Dyro käänsi. Petal on terälehtikö?

  13. Jaa joo joo. Olipa höhlä juttu. Mitenkäs tällä ny sitte on mitään tekemistä minkään kanssa?

  14. Minuutin varmaan, mutta tuo että “älykkäämillä menee kauemmin” oli aivan liian helppo vihje, joka pisti samantien miettimään jotain epäortodoksista.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *