Pinserin pelinurkka

Roolipelit ovat periaatteessa ihan hauskoja, mutta meikäläinen ei oikein jaksa pelata niitä. Hahmon kävelyttäminen, tavaran kerääminen ja miekan heiluttelu ovat asioita jotka alkavat maistua nopeasti puulta. Seuratessani aikoinaan innostuneiden mudaajien pelaamista huomasin että en ollut ainoa jota tämä kyllästyttää.

Parhaimmat pelaajat rakensivatkin itselleen monimutkaisia skriptejä, jotka suorittivat automaattisesti kaiken tylsän ja rutiininomaisen mikrotason toiminnan. Taitavan pelaajan tarvitsi vain nojautua taaksepäin ja katsoa kuinka örkit lahtaantuvat ja kulta kerääntyy nahkamasseihin.

Nyt tämä äärimmilleen viilattu roolipelaaminen on myös meidän tavallisten pulliaisten ulottuvilla. Progress Quest on jännittävä Windowsilla toimiva äärioptimoidulla käyttöliittymällä varustettu kolmiulotteinen roolipeli, jota pelatessa ei tarvitse hukata aikaansa joutavanpäiväisyyksiin. Kirjoittaessani tätä juttua Battle-Felon Skraeling Samikki ehti tuossa taustalla jo listiä luolamiesremmin ja muutaman pupujussin sekä kerätä kassillisen kultakimpaleita, maahisen lompakon ja rotanhännän.

13 thoughts on “Pinserin pelinurkka

  1. Puristi toteaa, että puhut nyt tietokoneroolipeleistä, et roolipeleistä.

    Niinq, kax iha eri asiaa.

  2. Jep, tietokone-sellaisista tosiaan… pahoitteluni GM:lle :)

  3. Heh, mietinkin, että jopas on tylsä roolipelikampanja jos ei muuta tehdä kuin kävellä ja tapeta :-)

  4. Damn, jäin koukkuun tohon. Ei voi olla katsomatta aina mitä tuo kaveri puuhailee. Paras aarre tällä hetkellä lienee yksi pari kääpiön kalsareita.

  5. Olen kyllä sitä mieltä, että ihan kaikki roolipelaaminen on larppausta.

    (Paitsi nethackin pelaaminen, koska itsekin olen sitä tehnyt (ja paljon).)

  6. Jarno Virtanen: “Olen kyllä sitä mieltä, että ihan kaikki roolipelaaminen on larppausta.”

    Hmm, jännä teoria. Minua kiinnostaa roolipelaamisen ja larppaamisen määrittelyt, joten olisin kiinnostunut kuulemaan miten tuossa tapauksessa (ihan vain yleispiirteisesti) määrittelet larppaamisen/roolipelaamisen, ja miten olet tuohon teoriaan päätynyt. (En yritä väittää vastaan, ihan mielenkiinnosta kysyn tätä.)

  7. Kyseessä on tietenkin vanha tuttu porttiteoria. Aloittaa se viaton nörtti sitten “harmittomista” lautapeleistä tai vaikka tietokoneroolipeleistä, niin ajan myötä hän haluaa vain lisää ja lisää, enemmän ja enemmän, ja lopulta sortuu larppaamaan. Tiedämme näitä surullisia tarinoita tuhansia.

  8. olisin erittäin kiinnostunut tietämään että miten päin toi peli muka on “kolmiulotteinen roolipeli” :S

  9. Q: Everybody on the forums is talking about 3D mode, but I can’t seem to activate it. Is it all bunk?
    A: The shading around the progress bars and buttons and so on gives them sort of a 3D feel.

  10. JEEEEEEEEEEEE tää on paras räiskintäpeliikinä!! Se on vähänn siistiik jos menee mrkkinoillle niin siit tulee aikas paljonkin tavraa@@@@€$€£@{${[!!!!
    Mä oon jo 78lvl. Ttäyttyy mennä mainaan heiheii..

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *