Ilmaisia elokuvia netissä – Fin-tv vai Voddler? Tarjolla myös kutsuja.

Lähestulkoon kaikki netissä surffaavat tietävät että netistä voi imuroida ilmaisia elokuvia ja tv-sarjoja, vaikkapa Pirate Baystä ja vastaavista laittomuuden rajamailla keikkuvista paikoista. Piraattielokuvien lataamisessa on kuitenkin aina (pieni) kiinnijäämisen riski ja näitä palveluita tuleekin käyttää vain jos varautuu seurauksiin.

Viime aikoina nettiin on tullut kuitenkin palveluita, joiden avulla leffoja voi katsoa maksutta ilman tiedostojenjakamiseen ryhtymistä. Eniten huomiota on viime aikoina herättänyt Fin-tv, jossa on tarjolla valtaisa määrä selaimella katsottavia elokuvia aina Muumeista Toy Story 3:een.

Vähänkin lähemmin Fin-tv:tä tarkastelemalla käy kuitenkin ilmi että palvelun toiminta on rehellisyydestä kaukana. Tarjolla olevat elokuvat ovat enimmäkseen huonolaatuisia piraattikopioita jotka on linkitetty palveluun eri puolilta verkkoa. Sivuilta pompahtelee esiin hämäräperäisiä mainoksia houkuttelemaan viatonta television katsojaa.

Tietokone-lehden Ossi Mäntylahti kaivautui blogikirjoituksessaan syvemmälle Fin-tv:n saloihin ja löysi palvelun ylläpitäjän Turkista. Fin-tv:n ylläpitäjän Muhterem Atillan haastattelu oli kuitenkin lyhyt ja ytimekäs, koostuen lähinnä haistattelusta ja uhosta :)

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus on Helsingin Sanomien mukaan varsin tietoinen asiasta – jää nähtäväksi saadaanko sivustoa joskus suljettua.

Elokuvien ilmaiseen katseluun on kuitenkin laillisempiakin tapoja. Voddler on ruotsalainen verkkopalvelu, joka tarjoaa pohjoismaisille katsojille katsottavaksi noin 1000 elokuvaa. Elokuvien katselu on mainosrahoitteista ja katselemiseksi tarvitaan Voddler-ohjelma (saatavilla Windowsille ja Macille).

Tässä palvelussa kuvanlaatu on huomattavasti piraattiversioita parempi ja elokuvia on suorastaan ilo katsella (kunhan ei HD-tasoa odota). Kesän aikana Voddlerista julkaistiin myös kännykkäversio Android-puhelimille. Valitettavasti vain Voddleria ei pääse katselemaan vielä suoraan, vaan sisään pääsemiseksi tarvitaan kutsu. Kutsujonoon voi asettua antamalla yhteystietonsa Voddlerin verkkosivuilla. Kutsuja tipahtelee myös harvakseltaan nykyisille Voddler-käyttäjille.

Kutsukilpailu!

Koska huomasin itsellänikin olevan tarjolla pari kutsua, julistankin täten kilpailun Pinserin uskollisille lukijoille. Kaikkien tähän juttuun kommentoineiden tai Pinserin Facebook-faniryhmään kirjoittaneiden kesken arvotaan kaksi Voddler-kutsua. Kirjoita kommenteissa omia kokemuksiasi ja vinkkejäsi elokuvien katselusta netissä. Kutsut arvotaan sunnuntaina 15.8.2010!

21 thoughts on “Ilmaisia elokuvia netissä – Fin-tv vai Voddler? Tarjolla myös kutsuja.

  1. Hei Pena ja muut kommenttien lukijat. Jos ette ole huomanneet, niin http://nordic-tv.com -linkki vie suoraan HDFIN sivustolle, joka ei toimi enää nykyään. Venäläiset ovat estäneet sen. Kyllä elokuvia pystyy vielä katsomaan kirjautumalla VK : n sivustolle, mutta en suosittele sitä, paitsi väärillä tiedoilla. En ainakaan itse haluaisi ketään soittelemaan/lähettämään tekstiviestejä puhelimeeni… Onnea ilmaisten elokuvien etsintään :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *