Tunti juhannusta kohti
Kirjoittaja Sami, 30.10.2005Talviaika saapuu. Laskeskelin juuri huvikseni, että tästä huushollista löytyy vähintään 36 kelloa jotka pitäisi taas kerran huolehtia eri aikaan. Enkä edes laskenut tuohon mukaan pöytälaatikon pohjalla käyviä rannekelloja ja käytöstä poistettuja vempeleitä, vaan kellot joista oikeasti katsotaan aikaa tai jotka tekevät asioita kellonaikoihin liittyen. Noista n. 15 pitäisi periaatteessa osata säätää itse itsensä (mutta en menisi luottamaan siihen).
Ennustan, että kellonaikojen säätö tulee tapahtumaan hiljalleen väärää aikaa käyvien kellojen tullessa vastaan. Viimeisetkin aikaraudat löytänevät oikean aikansa jouluun mennessä…
Saapa nähdä osaavatko Pinseri ja Blogilista kääntää itse kelloaan.
30.10.2005 klo 06:53
Kiitos Pinseri muistutuksesta. Tämä joka vuotinen rumba pistää kansainvälisen toiminnan aika sekaisin. Varsinkin kun talviaikaan siirrytään vaikkapa Brasiliassa eri aikaan kuin Suomessa. Niinpä aikaero huojuu 3-6 tunnin välillä vuodenajasta johtuen. Kuinkakohan monta telekonferenssia on mennyt puihin tai pomoa herätetty aamu-uniltaan sekavan käytännön vuoksi. Onko tietoa webosoitteesta josta eri maiden kellojen siirtopäivät voisi opiskella ja ottaa huomioon etukäteen? Täällä Thaimaassa onneksi kelloja ei siirrellä ollenkaan, kun ollaan niin lähellä päiväntasaajaa. Suhteessa muihin maihin tietty silti mennään aika sekaisin tähän aikaan vuodesta.
Terv. Juhani
30.10.2005 klo 07:16
Hei, Juhani. Täällä> näkyvät reaaliajat eri puolilla maailmaa selkeästi ja ilman ylimääräisiä klikkailuja. Toivottavasti tästä on apua.
30.10.2005 klo 08:16
Kas, mun kännykkäni ei ainakaan osaa siirtyä minnekään. Kellohan on vasta seitsemän! Tulipa tehtyä aikainen aamulenkki.
30.10.2005 klo 08:17
Ja ei näemmä osaa blogisikaan, kello on siis tätä kirjoitettaessa 7:16.
30.10.2005 klo 10:09
Mihin ihmeeseen ihminen (tai kaksi) tarvitsee kotonaan kolmeakymmentäkuutta kelloa???? Meitäkin on kaksi ja kelloja on vain kuusi. Tietokone, video, dvd, kaksi kännykkää ja yksi rannekello. Munakelloa ei lasketa.
30.10.2005 klo 10:28
Luulin että mulla vihdoinkin olisi niin edistynyt kännykkä että itse huolehtisi kesä- ja talviaikansa, vaan lampaan villat. Tietsikkakin hoiteli talviaikaan siirtymisen kaikessa hiljaisuudessa sen kummempia huutelematta, kyllä se minusta aikaisemmin on jotain viestiä hyppyyttänyt näytölle jotta tyhmempikin tajuaa. Mulla ja miehellä on kotona vain kaksi kelloa, plus itselläni on rannekello (en vaan muista missä), plus kännyköiden ja tietsikoiden kellot. Suht helpolla pääsee. Auton kelloa en yleensä jaksa siirtää. Ratkaisu on niin yksinkertainen, että se mittaa talvella Suomen aikaa ja kesällä Norjan. Täysin automaattisesti.
30.10.2005 klo 10:55
Eikö voitaisi poistaa koko kesäaika? Valitaan jokin kompromissi ja pysytään siinä. Nyt junatkin seisahtuvat asemalle tunniksi, tuntuu oudolta ratkaisulta, eiväthän ne kesäaikaan siirryttäessäkään kiihdytelleet kahtasataa siirtymäajankohtana.
Suomessa varsinkin on kesällä aina valoisaa ja talvella aina pimeää, ei se siitä kelloja siirtämällä valon riemujuhlaksi repeä.
30.10.2005 klo 11:17
Kelloradiot, stereot säätää hyvin kun vetäsee töpseöin irti keskiyöllä. Yksinkertaisen nerokasta, mutta silti piti tämäkin nikis netistä lukea.
30.10.2005 klo 13:57
turisti: Emmehän me nyt tarkoituksella ole niitä kelloja hamstranneet, joka hiton rimpulan mukana vaan nykyään tulee kello talouteen :-) Ja sitten vielä jos perheessä on nörttejä jotka tykkäävät leikkiä kodinautomatiikan kanssa, kellohelvetti on valmis.
30.10.2005 klo 14:33
Minulle tuli mieleen sellainen ehdotus liittyen haamupäivitysten vastaiseen taisteluun, että mitäs jos Blogilista näyttäisi lihavoidun blogin nimen vieressä sen viimeisimmän postauksen otsikon? Näin lukija tunnistaisi, josko kyseessä on jotakin, mikä on jo tullut luettua vai jotakin ihan uutta. Sivusta se tekisi kai kaksin verroin raskaamman, mutta toisaalta olisi arvokas lisäapu. Sorry jos olette jo miettineet tämän läpi ja toimimattomaksi ideaksi todenneet.
Oli mulla muutakin. Tuskailen kolmen ja puolen blogin loukussa ja haaveilen sellaisesta super-aggregaattorista, jolla voisin ilmoittaa kaikki blogini yhtenä ilmentymänä, ms. master blogina blogilistalle? Pöljää, ehkä mutta jotenkin nollottaa viedä blogeineen kolme ‘blogipaikkaa’. Mutta tuollainen personal blog aggregator olisi varmasti iso homma koodata eikä sillä ehkä olisi kovin paljoa kysyntää. Huomattavan suuri osa Blogistanin kansalaista kai tyytyy pitämään yhtä blogia, ja monilla, joilla on useampi, on hyvä syy pitää blogi-identiteetit erillään.
30.10.2005 klo 14:57
Tuija: Tuo postausotsikkoidea on oikein mainio ja itse asiassa se on ollut myös valmisteilla jo jonkin aikaa. Ihan jokaisesta blogista ei ole mahdollista otsikkoja kaivella esiin (se vaatisi jo tekoälyä), mutta sellaiset jotka ovat ilmoittaneet listalle bloginsa RSS-osoitteen tulevat jossain vaiheessa otsikot näyttämään.
Aggregaattori on toki mahdollista tehdä (katsopa esim. miten TuoToi on tehnyt). Blogilista ei sellaista toimintoa tosin valitettavasti tarjoa, ainakaan lähitulevaisuudessa, vaan se pitää tehdä ihan itse (tai löytää jokin tarkoitusta varten tehty ohjelma).
30.10.2005 klo 23:39
Minäkään en voi ymmärtää mitä normaalit ihmiset tekevät kolmellakymmenelläkuudella kellolla. Minulla on kello vain ranteessa, seinällä, kännykässä, tietokoneessa, digiboksissa, televisiossa, lämpömittarissa, mikroaaltouunissa, hiustenkuivaajassa, saunassa, keittiössä, autossa, radiossa, lipaston päällä, matossa, nojatuolissa, sähkökäyttöisessä sohvassa, verhoissa, kastelukannussa, kaapissa, kellarissa, takissa, kaulahuivissa, taulussa, kassissa, kirjahyllyssä, sängyssä, kamerassa, tuulettimessa, kammassa, hammasharjassa, saippuassa, vessanpöntössä, hatussa sekä peilissä. Laskujeni mukaan siinä on vain 35 kelloa.
Te olette aivan outoja siellä Pinserissä.
31.10.2005 klo 01:47
Älkää pakottako minua luettelemaan kellojamme. Sitä nörttiyden määrää.
1.11.2005 klo 00:01
Minun puolestani tuosta kesäajasta voisi tehdä virallisen ajan ja unohtaa kellonsiirtelyt. Mitä halvatun järkeä on siirtää valoisan aikaa aamuun jos sen seurauksena seuraavan kerran pääsee auringonvalossa pois duunista vasta joskus kun kevät on jo pitkällä…
Sivumennen todettuna tiettyä tilannekomiikkaa kellohelvettikeskusteluun tuo tuossa keskustelun perässä kellotteleva kuukkelin mainosmoottorin arpoma kellokoneistoja maahantuovan liikkeen reklaami.. Ilmeisesti haluaisivat myydä sinnepäin sen 37. kellon.. :)