Kuinka alas voi vajota?
Kirjoittaja Sami, 23.9.2005Tämä tekijänoikeusfarssi muuttuu hetki hetkeltä huvittavammaksi (tai hirvittävämmäksi, valitse itse).
Tapahtunut viimeksi: Helsingin Sanomien uutisoima kuudensadan muusikon eduskunnalle lähettämä vetoomus olikin lähetetty jo puoli vuotta sitten. Laittoivat sitten varmuuden vuoksi uuden kopion. Vanhan vetoomuksen nimineen voi lukea tästä.
Uudempi, täälläkin mainittu ÄKT:n avoin kirje sisältää allekirjoittajien nimien joukossa mm. viime aikoina maailmanmaineessa olleen laulajan, Sara Nunesin. Kävipä niin että tänä iltana Nunes kirjoitti kotisivuillaan hänen allekirjoituksensa olevan väärennöksen.
My name was given WITHOUT my permission, and it will be taken off! In fact, one of my songs, “Message 2 Da Industry” ATTACKS the idea of limiting people’s usage in this way! THANKS for letting me know!
Hmm, mitä luulette, lisääkö tämä luottamusta ÄKT:n ja ääniteteollisuuden lausuntoihin ja vetoomuksiin?
Lupasin aiemmin äänestää lompakollani ja niinpä ostin CD-levyn sijasta EFFI:n T-paidan (niitä voi ostaa tästä). Lisäksi lahjoitin toisen CD-levyllisen hinnan nälkäpäivän keräykseen (lahjoittamaan tästä).
Onko muuten kukaan kertonut tästä pelleilystä Slashdotille, Boingboingille ja muille vastaaville saiteille? Luulisin että heitäkin kiinnostaa.
23.09.2005 klo 02:27
BoingBoingissa näytti olevan pätkä, Slashdotiin tuo toivottavasti ei päädykään. Siitä ei ole mitään käytännön hyötyä ja tulisi lähinnä aivan liikaa sanomista jos se OSS-liimojen armeija lähtee mailisotaretkelle.
Sumppi
23.09.2005 klo 09:19
Tervehdys!
Jälkilämmittelin pari päivää sitten Sediksen mainiota jungilaista persoonallisuustestiä, koska keskuuteemme on viime kuukausina tullut joukoittain väkeä, joka ei pyörinyt näissä nurkissa vielä toukokuussa.
Prinsessa keksi jatkoajatuksen: olisi kiva, jos persoonallisuustyypeistä perustettaisiin luokat blogilistalle. No, kävin omani (ENFP) lisäämässä. Pauliina sitten kommentoi, että luotu luokka näkyy vasta, kun sillä on vähintään kaksi blogia listautuneena (hänkin oli jo ehtinyt luoda oman I-jotain -luokkansa). Ja kas, niinpäs on. Siksi kysyisin tyhmänä (kun ennen olen vain liittynyt toisten valmiiksi kansoittamiin luokkiin), miten tulisi toimia, että saisi luokan näkyviin ja persoonallisuustyyppiluokittelun vauhtiin?
23.09.2005 klo 09:48
[...] Lisäys: Nyt on käynyt myös ilmi, että muusikoiden esittämä alkuperäinen vetoomus oli puoli vuotta vanha ja ainakin jossain määrin valheellinen. Ainakin yksi listalla olevista artisteista on jo ehtinyt ilmoittaa, että hänen nimeään on käytetty ko. listalla ilman lupaa ja aikoo vaatia sen poistamista. Via: Pinseri [...]
23.09.2005 klo 10:01
sun äitis: Kertomalla muille luokasta ja kannustamalla jotakuta toistakin lisäämään luokituksen oman bloginsa tietoihin. Luokat, joissa on vain yksi blogi eivät näy listalla koska muuten lista hukkuisi erilaisiin luokkiin.
(PS. blogilistakysymykset olisi hyvä lähettää osoitteeseen info@blogilista.fi).
23.09.2005 klo 10:12
Ai jaa, mä kun luulin, että mulla jo oli hauskaa
http://persokaikelle.blogspot.com/2005/09/kukkaset-nauraneet-ei.html
Mutta täähän muuttuu aina vaan paremmaksi :)
23.09.2005 klo 10:17
Sori, Samik, että vaivasin kotiosoitteesta! Mutta tiedätkös sen ilmiön, missä ikääntyneet naiset mieluummin asioivat ihmisen kuin automaatin kanssa? No minulle sinä olet ihminen, kun olen sinut nähnyt. Siksi sinulta kysyin enkä tolta toiselta, kun sitä minä en tunne!
Epäilinkin, että noin se menee, se luokka asia. Taidan tehdä niin, että perustan ne kaikki luokat, vihjaan asiasta sivullani ja kunhan liittyjiä tulee, poistan itseni niistä luokista, joihin en oikeesti kuulu. Joskus varmaan ehdin.
23.09.2005 klo 11:29
Ars Technicassakin tämä pelleily on huomattu:
http://arstechnica.com/news.ars/post/20050922-5339.html
23.09.2005 klo 12:07
sun äitis: Ei hätää, sama minähän se molemmissa osoitteissa olen. Pointtina oli se, että Pinserin kommenttiketjut näyttävät hieman kummallisilta jos välissä on jotain ihan eri saittiin liittyvää asiaa. :-)
23.09.2005 klo 14:56
http://www.stara.fi/?p=1831
23.09.2005 klo 15:46
http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=11&news_id=48349
23.09.2005 klo 16:01
Täyttäisiköhän tuo ÄKT:n vetoomukseen nimien väärentäminen petoksen tunnusmerkit? Voisikohan joku tehdä aiheesta tutkintapyynnön poliisille?
23.09.2005 klo 17:52
[...] Pinserin Sami kirjoitti asiasta, jonka pistin itsekin merkille lukiessani muusikoiden vetoomusta. Sehän oli jo vanha juttu, joka nostettiin uudelleen pinnalle. Ihmettelinkin sitä vetoomuksessa olevaa päivämäärää ja sen saamaa huomiota näinkin pitkän ajan jälkeen. Lisäksi Pinserin tekstistä löytyy myös yksi esimerkki lisää, kuinka törkeästi ÄKT valehtelee ja yrittää kusettaa ihmisiä. [...]
23.09.2005 klo 19:29
Nyt kun Suuri valiokunta on hyväksynyt esityksen tekijänoikeuslaiksi se siirtyy eduskunnan täysistunnon käsiteltäväksi. Jokainen voi vielä vaikuttaa, periksi ei kannata antaa. Palautetta hallituspuolueiden kansanedustajille (he ratkaisevat viime kädessä äänestystuloksen täysistunnossa) voi lähettää sähköpostitse näin:
1. Mene osoitteeseen http://www.eduskunta.fi/thwfakta/hetekau/hetekafakta.htm.
2. Valitse lomakkeella eduskuntaryhmäksi Sosiaalidemokraattinen eduskuntaryhmä tai Keskustan eduskuntaryhmä.
3. Valitse vaalipiiriksi se, jonka alueella itse asut.
4. Klikkaa Suorita haku -painiketta.
5. Lähetä jokaiselle listatulle edustajalle oma sähköpostiviesti, jossa pyydetään kohteliaasti ja ytimekkäästi äänestämään tekijänoikeuslakiesitystä vastaan ja todetaan, että Suuren valiokunnan esittämä ponsi ei riitä korjaamaan lakiesityksen puutteita. Viesti kannattaa allekirjoittaa omalla nimellä ja kotipaikkakunnalla. Terästykseksi voi vielä kysyä josko viestin allekirjoittaisivat perhe, kaverit ja kummin kaimojen serkut.
(Tätä “teosta” saa sitten levittää)
23.09.2005 klo 21:22
http://yro.slashdot.org/article.pl?sid=05/09/23/1513203&tid=141&tid=158&tid=3&tid=106
24.09.2005 klo 00:49
Harmillista, ettei kuluttajilta löydy minkäänlaista selkärankaa tai vastaavaa toimintaa, kuin vastapuolelta.
Toivon, että mahdollisimman moni ryhryisi levyjen ostoboikottiin. Tuota on jo muutamassa paikassa viritelty, ja kannatan lämpimästi.
-Omasta puolestani en tule enää ostamaan ainuttakaan näiden loputtoman ahneiden artistien levyä, en sitten ainoaakaan.
Moneen otteeseenhan on todettu, että ko laki on vain ja ainoastaan laadittu toista osapuolta kuunnellen.
Minulle riitti. Vaikkei tässä maassa tuotettaisi enää sävelenkään vertaa uutta musiikkia, se ei minua hetkauta.
24.09.2005 klo 00:52
Minusta ei ole kyse artistien ahneudesta, vaan mediateollisuuden. Eri asia.
24.09.2005 klo 14:22
Aikansa tästä asiasta töristään ja sitten on lopulta jonkinlainen
laintorso, jonka avulla aletaan ajamaan elokuva/levyteollisuuden
voittoja ylös. Valvonta lisäntyy ja erilaisia jahteja seuraa.
Otetaan rennosti ja nautitaan syksystä silti.