Korkean teknologian koiranleluja
Kirjoittaja Sami, 13.1.2005
Nyt kun meikäläiseltä on kielletty kiskovien koirien ulkoiluttaminen joksikin aikaa, on täytynyt kutsua teknologia apuun. Laserosoitin on osoittautunut erinomaiseksi laiskan miehen koiran juoksuttamisvälineeksi: kirkas punainen täplä on nimittäin jotain sellaista mitä koira ei pysty vastustamaan. Siispä seistään vain takapihalla ja heilutellaan sädettä pihan päästä toiseen ja katsotaan kun koira juoksee valopisteen perässä. Helppoa!
Laserpointteri toimii näppärästi myös sohvalta käsin heiluteltuna, tosin ympäri olohuonetta loikkiva 35-kiloinen noutaja saattaa olla vaaraksi huonekaluille… Menetelmä on patentoidusti toimiva myös kissojen kanssa. Koiran akupunktuuri laserosoittimella taas kuulostaa jo hieman humpuukilta.
Muita näppäriä ulkoilutusvälineitä ovat lumipallot ja koiran oma jalkapallo. Sen perässä Totti pyörähtelee kuin kuuluisampi kaimansa konsanaan.
Tässäpä esimerkki takapihalla riekkuvasta koirasta (pallokin vilahtaa siellä jossain välissä):
Windows-käyttäjille: Tottivideo (Windows Media File, 1.5 MB)
Muille: Tottivideo (MP4, 1.76 MB)
13.01.2005 klo 23:09
Laserosoitin oli aivan mainio! Koirat juoksivat sen perässä aivan herkeämättä. Täytyy kokeilla vielä ulkona.
13.01.2005 klo 23:10
On sentään hyvä, että oikeat jalkapalloilijat eivät välillä heittäydy kentälle nakertamaan keppiä. :-) Huomioikaa myös ympäri vuoden vihreä jalkapallokenttä, jonka olemme rakentaneet Totille. Joo ei, video näyttäisi olevan viime kesältä.
13.01.2005 klo 23:19
Minun maastonakkini äitimäyräkoira osasi kierähtää samalla tavalla kuin Totti. Äitimäyräkoita teki sen aina, kun sille sanoi “Miten Loiri kaatuu?” ja koira kierähti ja sitten istumaan mäyräkoiraa ja lerputtamaan etukäpälää.
Snif!
13.01.2005 klo 23:25
Luulenpa että maailma olisi puolet lempeämpi paikka jos televisiossa näytettäisiin pelkkiä videoita juoksevista / leikkivistä koirista. Mähaluunkoiran!!
14.01.2005 klo 08:48
Laserosoitinta pitää kyllä ehdottomasti kokeilla, vaikka meidän nuoremmat noutajat eivät mitään lisämotivaatiota tarvitse liikkumiseen.
Ja sehän on tunnettu tosiasia, että pallo tai frisbee tekee koirasta (tai ainakin flätistä) lähes ikiliikkujan (ulkopuolista energiaa tarvitaan pallon/frisbeen heittämiseen mahdollisimman kauas).
14.01.2005 klo 17:12
Kaverien ja tuttavien koirat tuntuvat usein juoksevan tuollaisten perässä, mutta minulle läheisemmät isosiskoni koirat eivät sitä tee. Kyseiset Suomenlapinkoirat lähinnä vain katsovat minua säälivästi, jos yritän saada heidät seuraamaan tuota punaista pistettä. Näyttävät kuin pitäisivät minua jonain idioottina. Heitetyn pallon perään saattavat juostakin, mutta eiväthän ne mitään noutajia olekaan. Ehkä paimenkoirien ei kuulukaan olla tyhjän perässä juoksijoita?
15.01.2005 klo 09:12
Hehe, mikä mainio Totti. Joskus suurta hupia oli osoitella taskulampulla isoveljen huoneen oveen, jolloin kissa piti huolen veljen häiritsemisestä. Voi pojat, olisipa ollut laserosoitin.
20.01.2005 klo 19:52
ihan hyvä ehkä vähän selvemmin olisi voinut selventää
4.09.2005 klo 18:17
hi .im soheil .please send to me tottividos.
4.09.2005 klo 18:28
Soheil: just click the links!