Kilpailuvietistä

Kirjoittaja Sami, 17.12.2003

Yksi menestyvän palvelun avaintekijöistä on vetoaminen ihmisen narsismiin ja kilpailuviettiin. Anna osallistujille mahdollisuus edustaa joko itseään tai yhteisöään ja tarjoa erilaisia mittareita joiden avulla voi kilpailla ja esitellä omaa ylivertaisuuttaan. Luulitteko Pinserin Top-listan syntyneen sattumalta? ;-)

Jo aiemmin esittelemäni joulupata-keräys toteuttaa tuota erinomaisesti. Lahjoittajien top-listan kärkisijasta on muodostunut varsinainen kamppailu. Muropaketin keskusteluareenan jäsenet pyrkivät pitämään itsensä listan kärjessä, mutta Arvopaperi-lehden keskustelun osallistujat tarjoavat kovan vastuksen nimimerkillä “Mitä mukissa”.

Herkullisen vastakkainasettelusta tekee kisailevien yhteisöjen erilainen luonne: Muropakettilaisilla ei ole välttämättä paljoa rahaa käytettävissä, mutta heitä on paljon ja tarve päästä kärkeen on kova. Kuten nimimerkki “majava” kirjoittaa: “Pitää itsekin lahjoittaa toisen kerran kuhan saa laskettua kaikki menot ja katsottua paljon pottiin liikenee, muron pottiin tietenkin..“. Sijoittajilla pikkurahasta ei liene puutetta ihan niin paljon ja ovatpa he kuulemma laittaneet rahaa Muropakettilaisten pottiinkin ihan pitääkseen kilpailun jännittävänä.

Mutta tästä kilpailusta seuraa vain hyvää: vähäosaisten jouluiloksi on kerätty netissä jo yli 40000 euroa. Bloggaajat ovat muuten sijalla 21, neljänsadan euron potilla.

Jottei tämä juttu menisi ihan vanhan kertaamiseksi, tässä vielä linkki Arvopaperi-lehden foorumista poimittuun älypähkinään: Montako terälehteä ruusun ympärillä? Jotkut ratkaisevat pähkinän hetkessä, toisilta saattaa mennä kuukausia. Taustatiedoissa kerrottiin, että teräviltä ihmisiltä kuluu pidempi aika tehtävän hoksaamiseen (lieneekö vain lohdutusta ;-). Minulta kului 5 minuuttia – laita kommentteihin oma tuloksesi.

    Jutussa “Kilpailuvietistä” on 53 kommenttia:

    • Merlac says:

      Mitä me tästä opimme? Kun joku näyttää tyhmän, ärsyttävän, pienen, yksinkertaisen, epäloogisen äly/älyttömyyspelin, niin koko blogimaailma menee päiväkausiksi sekaisin ;D

    • Antti says:

      Joo,o – ihme kyllä toisella meni jo oikein :)

    • Joo-o says:

      “It had taken Dr. Duke well over a year himself, and he would always explain that the smarter you were, the longer it took to figure it out.”

      Niin ettei tuo älyn ja tehtävän selvittämiseen kuluvan ajan suhde ihan tieteellinen tosiseikka ole ;-)

    • emmi says:

      Ratkaisin heti. Ehkä oon sitten niiin yksinkertainen :P Mutta aina se ei ookkaan kai niin huono juttu..

    • nanda says:

      Itselläni meni ikuisuus tuohon ja sitten kun sain oikeita vastauksia ihan laskemalla, en ollut siltikään ns. tajunnut sitä. Sulhasmiehen piti selittää. Kyllä siitä ihan matematiikkaakin saa mutta ne ruusut on silloin unohdettava tai vähintäänkin niiden merkityksen käsitystä laajennettava.

    • Tommy says:

      Tästä on mukava pyörittää myös ihan siinä oikeassa verkon ulkopuolisessa elämässä. Otat sopivassa porukassa viisi noppaa ja kyselet ruusun terälehdistä. Testailin tätä vaimolle ja se oli 15 minuutin jälkeen melko kyrsiintyneessä tilassa. Ratkaisi kyllä viimein, kun olin hokenut tuota terälehtiasiaa isomman lekan kanssa.

    • mike says:

      kirjoitin eilen omaanikin blogiini samasta aiheesta, ja yöunien meneminen oli kyllä lähellä. jollen olisi lukenut dyron ‘viiden ja kolmen pisteen vihjettä’, olisi voinut hyvinkin vierähtää se vuosi :). tosin myöskin hermot olisivat varmasti menneet moneen kertaan ennen sitä.

      nyt on vähän tyhjä olo.

    • Vinka says:

      15 minuuttia. Meinasi hermot mennä, mutta tuon viiden ja kolmen pisteen vihjeen avulla juttu viimein avautui.

    • escobar says:

      ~Pari minuuttia, mutta olipa lievästi rasittava!

    • Kolme varttia tahkosin, vihjeellä sitten aukesi. Olipa tyhmä peli.

    • Kunzi says:

      Vähän alle vartti meni. Mukava pikku peli. Lisää tuollaisia joulutylsien ratoksi!

    • kara says:

      isä kerto mut muuten en olis tajunnut

    • Timo says:

      Tein testin muutamalle kaverille ja puolisolle. Miespuoliset tajusivat jujun noin vartin pähkäilyn ja pienten vihjeiden jälkeen, mutta naisille piti vääntää rautalangasta, eivätkä he sittenkään meinanneet tajuta. Ehkä putkiaivot ovat tällaisissa tehtävissä hyödyllisemmät kuin tippaleipäaivot?

Kirjoita kommentti


Tämä linkki on ansa roskapostittajille.