Tanskalaiset osallistuvat

Myös Tanska osallistui Irakin sotaan lähettämällä paikan päälle avustuksia ja joukkoja. Persianlahdelle lähti mm. taistelulaiva ja sukellusvene. Lisäksi maajoukoilla oli mukanaan varusteina mm. lumilapioita ja ruohonleikkuri. Kaikista näistä on arvatenkin paljon hyötyä aavikkosodassa. [via Outoa Taigaa]

Kenellä muulla tuli mieleen kysymys: olisiko kyseessä tanskalaisten kiero passivinen vastarinta? :-)

One thought on “Tanskalaiset osallistuvat

  1. EX-rauhanturvaajana voin kertoa, että lumilapio voi olla erittäin tarpeellinen työkalu etelän aavikolla. Irakissakin tulee vuorilla lunta, mutta alempanakin tuo hiekka osaa olla uskomattoman ikävä luonnonilmiö. Ja kunnon lumilapio hakkaa paikallisten hiekkalapiot tehokkudessa mennen tullen.

    Ruohonleikkurista saa kätevästi vähän raskaamman tuulettimen isoon huoltokonttiin tai telttaan. Ei ole riippuvainen sähkönsyötöstä, ja tehoakin riittää kunhan terät vaihtaa vähän turvallisempiin lapoihin. Eihän se mikään hiljainen ole eikä järin turvallinenkaan, mutta onpahan ainakin vähän näyttävämpi kodinkone :-)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *