Köh, köh

Kaunis elokuu kääntyi jännittävän syyskuun puolelle. Tummat ja synkät pilvet liikkuvat nopeasti taivaalla antaen välillä tilaa kirkkaalle auringonpaisteelle. Lämpötila on kuitenkin edelleen liki 20, yölläkin! Eksoottista. Tällaista syksyä en panisi lainkaan pahitteeksi.

Valitettavasti vain viime viikon pahimpien kiireiden hellitettyä myös flunssa katsoi tilaisuutensa tulleen ja puhkesi lähes heti perjantain palaverien loputtua. Nyt nappailen C-vitamiinia ja toivon että tukkoisuus menisi mahdollisimman nopeasti ohi. Paljoakaan ei tosin ole tehtävissä.

One thought on “Köh, köh

  1. Ystäväni väkisinpakottama flunssajuoma, jota olen vakiintunut käyttämään: erittäin viskipitoista teetä, johon hunajaa ja sitruunaviipale, johon pistelty neilikoita. Helpottaa hetkeksi, mutta en tiedä onko viisas ratkaisu, jos on töitä tehtävänä :)

    Finrexineille yms. kuumajuomille olen itse kai tullut immuuniksi.

    En ole vielä uskaltanut kokeilla wanhan kansan vinkkiä: kuorittu valkosipulinkynsi jokaiseen varpaanväliin, villasukat jalkaan ja yöksi vällyjen alle. Uskaliaat kokeilijat väittävät sen oikeasti helpottavan.

    No niin no, eipä siinä tosiaan paljoa muuta taida olla tehtävissä kuin kärsiä se viikko. Ottaa osaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *