Todellinen myyntimenestys

Aina välillä kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Verkkokauppa.com laittoi myyntiin 256MB muistikamman hintaan 2,20 euroa. Normaalisti hinta on tuolla 50-60 euron nurkilla, joten kyseessä taitaa olla hinnoitteluvirhe. Mutta myyntimenestys siitä tuli! Kun tieto lähti leviämään, tilauksia alkoi sataa sisään ensin kymmenien, sitten satojen kappaleiden minuuttivauhtia. Yhdeksäntuhannen myydyn muistipiirin jälkeen laskuri hyppäsi yllättäen lähelle kahtasataa tuhatta. Joku teki hieman suuremman tilauksen :-)

Jotenkin tilanne tuo mieleen amerikkalaisen elokuvan. Pienen dotcom-kaupan perustajat kokoontuneena tietokoneen ääreen katsomaan uuden verkkokauppansa myyntiä. Ensin laskuri kasvaa yhdellä silloin tällöin, sitten kymmenillä ja nyt se naksuttaa nopeammin kuin silmä ehtii nähdä. Shampanjapullon korkit poksahtelevat ja kaikki halaavat toisiaan.

Mutta pian tilanne kääntyykin ilosta kauhuksi. Tiedot satojen tuhansien muistipiirien tilauksesta saapuvat Taiwaniin. Kesälomalaiset hälytetään takaisin töihin ja tehtaiden uuneihin lapioidaan tupla-annos hiiliä. Osakekurssit kääntyvät nousuun ja maailmantalous näyttää pelastetulta.

Sitten kun kaikki osoittautuukin verkkokaupan virheeksi, osakekurssit romahtavat. Dow Jones tippuu viiteen tuhanteen ja maailman median katseet kääntyvät kohti pienen Suomen internet-yhteisöä.

Oikeasti odotettavissa on kuitenkin vain se, että verkkokauppa.comin webmasterilla menee latte väärään kurkkuun kun hän aamulla availee konettaan…

3 thoughts on “Todellinen myyntimenestys

  1. Päivitys: Kahden aikoihin yöllä hinta näemmä nousi 220 euroon. Ei kannata enää tilailla… :-)

  2. Ruaaaaaah :-D

    Verkkokauppa.comin mukaan varastossa on -266177 kpl kyseistä tuotetta. Hiihihii!!!

    Jos ko. liikkeen ylläpitäjä olisi joku tutuistani, skenaario olisi seuraavanlainen: säätäjä katsoo telkkarista huonoa leffaa ja irssaa muistaessaan hiljaisella kanavalla. Joku tulee kanavalle. Joku kertoo kaikille hyvät uutiset. Säätäjä vilkaisee telnet-ikkunaa silmäkulmastaan kesken leffan, aivot rekisteröivät duunipaikan nimen mutta prosessointi ja varsinainen oivallus tulevat viiveellä. Valkoinen paniikki: miten hitaasti CMS reagoikaan silloin, kun on kiire logata sisään ja muuttaa hintatietoja. Käsien tärinän takia salakalankin joutuu kirjoittamaan uudelleen. Takaraivossa (ja naapureiden pattereiden kautta heidän asunnoissaan) takoo “voi vittu voi vittu voi vittu”.

    Huonosti nukutun yön jälkeen onkin sitten hienoa mennä aamupaltsuun kuuntelemaan pönöportaan kommentteja asiaan :-D

  3. Teoriaasi tukee tuo yöllinne hinnannousu 220 euroon. Lopultakin ylläpitoon päässyt säätäjä ei varmaankaan halunnut herättää pomoaan kahden aikoihin yöllä kertoakseen iloisia uutisia, mutta ei ollut myöskään varma oikeasta hinnasta. Niinpä hän päätteli, että hinnan satakertaistaminen varmaankin riittää.

    Kun aamu valkeni, hinta oli tiputettu 99 euroon ja myydyt tuotteet nollattu. Sitten vain toivotaan, että kukaan ei tule perimään tilaamaansa sataa tuhatta muistipiiriä 2,2 euron kappalehintaan… ja mietitään paljonko varmistustekstiviestien lähettäminen tuli maksamaan.

    Toivottavasti pönöportaalla riitti joustoa eikä tämä verkkokaupan sivuilta löytynyt työpaikkailmoitus liity asiaan…
    “Tuotekoodaaja/varastotyöntekijä 1 paikka avoinna”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *