Unettomia öitä tiedossa

Pelibisnes on ollut jotain sellaista mitä olen seuraillut puolella silmällä. Uudet konsolit ja räiskintäpelit eivät ole jaksaneet innostaa. Tänään kuitenkin huomasin uutisia Simcity 4:stä ja olin pitkästä aikaa innostunut!

Useita kaupunkeja, lisää visuaalisia efektejä, enemmän elämän tuntua kaupunkeihin… uudistuksia on luvassa paljon. Simcity kuuluu siihen joukkoon pelejä, joihin pitäisi liittää terveysvaroitus: saattaa aiheuttaa univajausta. Muita saman kategorian pelejä ovat olleet Civilization ja erilaiset Tycoon-pelit (esim. Railroad, Rollercoaster ja Transport).

Simcityn nykyisin kaupassa oleva versio, Simcity 3000, on graafisesti jo aika hyvän näköinen. Ymmärsin kuitenkin sen realistisuuden ja taustalla kulkevan filosofian vasta päästyämme käymään Los Angelesissa muutama vuosi sitten. Kun olimme viettäneet kaupungissa muutaman päivän, minusta alkoi tuntua kuin olisin astunut suoraan Simcityyn.

Ennakkoarvosteluita Simcity 4:stä on luettavana mm. Gamers.comissa ja Gamespotissa. Peliä saadaan valitettavasti vielä odotella – jotkut lähteet mainitsivat julkaisupäiväksi tämän vuoden lopun, mutta luulenpa että olemme pitkällä vuodessa 2003, ennen kuin pääsemme pilaamaan unirytmiämme.

3 thoughts on “Unettomia öitä tiedossa

  1. Mietin että minkähän kokoinen (siis tieto koneella,en tarkoita pelin paketin kokoa) SimCity 4 mahtaa olla? jos tiedätte voitteko lähettää tiedon sähköpostiini

  2. Minun koneellani Simcity 4 näyttää vievän tilaa n. 930 megatavua plus tallennetut tiedostot (pitkälti toistasataa megaa). Levytilaa kuluu siis reippaasti.

  3. Ai niin, lisähuomautuksena tuosta Simcitystä… se vaatii konetehoja julmetusti. Minun 2 GHz / 512 MB -koneellani on tosissaan tekemistä että se jaksaa pyörittää Simcityä. Vähemmällä muistimäärällä on oikeastaan ihan turha yrittää. Huhhuh!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *