Äänestyksen tulokset

Pari päivää sitten julkistamani kysely Pinserin linkkien avautumisesta on nyt päättynyt. 190 lukijaa ehti antaa mielipiteensä ja 57% oli sitä mieltä että Pinseristä muille sivuille johtavien linkkien ei tule avata uutta ikkunaa. Ja näin siis tehdään vastedes.

Kuten monet kommentoineet kertoivat, linkinhän voi toki avata uuteen ikkunaan (tai monissa selaimissa välilehteen) halutessaan, joko pitämällä näppäimistön Ctrl-nappia pohjassa samalla kun klikkaa, klikkaamalla hiiren keskimmäisellä napilla (rullalla) tai klikkaamalla linkkiä hiiren oikealla napilla ja valitsemalla sieltä “avaa linkki uuteen ikkunaan” toiminnon.

Jännittävää oli havaita että kaikkien sivustojen yleisö ei ole samaa mieltä. Esimerkiksi Probloggerissa tai Digicamera.netissä (katso Matin kommentti) lukijat äänestivät linkkien ikkunaan avautumisen puolesta.

Itseäni eivät uuteen ikkunaan avautuvat nykyisin haittaa, koska linkkiblogeissa ja vastaavissa avaan joka tapauksessa linkit uuteen ikkunaan jos sivusto ei sitä itse tee. Itse asiassa uuteen ikkunaan avautuvista linkeistä tulee usein hyviä fiiliksiä (hyvänä esimerkkinä yllämainittu Digicamera).

Syynä tähän on se, että ikkunan (tai minun tapauksessani välilehden) sulkeminen tuo alkuperäisen sivun näkyviin nopeammin kuin selaimen back-napin painaminen. Ero ei ole kovin suuri, yleensä sekunnin luokkaa tai vielä vähemmän, mutta sekin vaikuttaa surffailukokemukseeni vahvasti. Lisäbonuksena on se, että jos klikatun sivun avautuminen kestää pitkään, voin palata takaisin lukemaan alkuperäistä tekstiä.

Ja tämähän ei koske tietenkään sivun sisäisiä linkkejä tai popup-ikkunoita vaan nimenomaan blogien, keskustelufoorumien tai vastaavien sisällöstä löytyviä linkkejä muille sivuille. Eli niitä, joista on tarkoituskin tulla takaisin lukemaan alunperin keskenjäänyttä tekstiä.

Se kaikista paras ratkaisu olisi varmaan sama, jota edesmennyt Suodatin-blogi käytti aikoinaan: sivun nurkassa on checkbox, jonka rastittaminen asettaa javascriptillä kaikille sivulla oleville linkeille targetiksi uuden ikkunan. Nykyaikainen versio tästä voisi vielä muistaa cookien avulla kunkin käyttäjän valinnan käyttökerrasta toiseen.

Tässäpä hyvä aihe pikku kilpailuun: Kuka ehtii ensimmäisenä tehdä tällaisen javascriptin pätkän sellaisessa muodossa että sen voi helposti leikata ja liimata oman bloginsa sivupohjaan? Voittajalle tarjotta mainetta, kunniaa ja skriptille mainosjuttu Pinseriin linkin kera.

4 thoughts on “Äänestyksen tulokset

  1. Itse olen ehdottomasti uuden ikkunan/välilehden kannalla. Joskus linkki menee mielenkiintoiselle sivulle jossa tulee selailtua monia sivuja jollon on mukava, että alkuperäinen sivu jää auki omaansa eikä tarvitse painella backiä loputtomiin päästäkseen takaisin alkuun.

  2. http://www.frontside.fi/targetchanger.js

    Tuo skripti vain oikeaan paikkaan, niin homma on hoidettu.

    excludedomains-taulukkoon vain kaikki domainit, jotka halutaan aina aukeavan samaan ikkunaan.

    Koodipohja löytyi osoitteesta http://www.dynamicdrive.com/dynamicindex8/newwindow2.htm

    -Muokkasin hieman, ja lisäsin tuon ominaisuuden, että rasti muistaa tilansa keksien avulla. (Alkuperäinen koodi ei kyllä muutenkaan toiminut täysin)

    Toimiva “demo” on osoitteessa http://www.frontside.fi/ -> sivun alalaita. IE:llä toimivuudesta ei ole takeita, kun IE:tä ei minulla ole. Firefoxilla ja safarilla toimii.

  3. Ehdottomasti valinta ikkunasta pitää jättää käyttäjälle, ja helpoitenhan se tapahtuu jättämällä target-attribuutti kokonaan pois. Jos linkin haluaa aukeamaan samaan ikkunaan, niin sitä voi klikata ja jos uuteen ikkunaan niin klikkaa oikealla ja painaa “Avaa uudessa ikkunassa”. Tai pitää shiftiä pohjassa samalla kun painaa.

  4. Paras vaihtoehtohan on juuri tuo uusi tabi. Mutta kun ei jaksa joka sivun targetteja muistaa niin on helpoin klikkailla linkkejä keskipainikkeella.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *