On taas Perseidien aika

Joka vuosi suurinpiirtein tähän aikaan Perseidien meteorisade ilahduttaa tähdenlentojen ystäviä. Viime vuonna päivystin elokuisessa yössä kameran kanssa puutarhatuolissa ja sain muutaman tähdenlentokuvan. Tänä vuonna pilvet taitavat estää tähdenlentojen näkymisen.

Jos pilvipeitteessä sattuu ilmaantumaan aukkoja, kannattaa katsella taivaalle. Vaikka et näkisi tähdenlentoa, saatat nähdä kirkkaan punaisen planeetan, Marsin, joka mollottaa tänä syksynä yhtä kirkkaasti kuin pari vuotta sitten.

Spaceweather.com kertoo lisää.

3 thoughts on “On taas Perseidien aika

  1. Tähdenlentoja on tullut harva se päivä seurattua parvekkeelta jo parin viikon ajan. Lukuunottamatta siis näitä myrskypäiviä. Poikkeuksellisen paljon niitä on näkynyt – nyt tiedän miksi.

  2. Hieman, ei paljoa, ohi aiheen, mutta otsikosta varsinaisesti…
    Monikohan tämänkin otsikon luki niin kuin minä, eli että olisi taas perseiden aika. Hieman tipuin kärryiltä ensimmäisen lauseen puolivälin jälkeen tämän erheeni johdosta.

    Mars kyllä kiinnostaisi nähdä edes joskus.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *