Lisäturvaa mökkiläisille

Kesämökkiaika alkaa taas hiljalleen. Viime aikoina on uutisista tullut lueskeltua siitä, kuinka pelastuslaitos toivoo että mökkiläiset osaisivat hätäilmoitusta tehdessään kertoa mökkinsä koordinaatit. Ambulanssien ja paloautojen olisi helpompi suunnistaa paikan päälle selkeiden paikannustietojen avulla – maaseudulla kun osoitteet ovat monesti vähän mitä sattuu.

Kaikilla mökkiläisillä ei vain valitettavasti ole GPS-vastaanotinta, jolla moiset koordinaatit hankkia. Nyt sekään ei ole enää ongelma, sillä hätäkeskuslaitoksen sivuilla olevan koordinaattipalvelun avulla voi selvittää kartan avulla mökkinsä sijainnin ja tulostaa seinälle soitto-ohjeet hätätapauksia varten. Tulosteet ovat vaikkapa oiva tuliainen seuraavalle mökkivierailulle. :-)

Huonona puolena tässä on se, että taas menetin yhden tekosyyn GPS-vastaanottimen hankkimiselle. Moista laitetta tekee kovasti mieli, mutta jopa kaltaisellani paatuneella laitefriikillä on vaikeuksia perustella itselleen kalliin vekottimen shoppaamista.

7 thoughts on “Lisäturvaa mökkiläisille

  1. Kerranpa olen ambulanssia mökille joutunut soittamaan ja siinä saikin sitten antaa ajo-ohjeita tyyliin “aja sinne ja käänny sen värisen talon jälkeen ja mutkan jälkeen kun sähkölinjat menee metsään niin siitä vielä käännytään ja sitten kun joku huitoo tien varressa niin ootte perillä”. Yhtään tiennimeä en muistanut, eikä mökillä edes ole katuosoitetta. Perille löydettiin ja potilas pääsi lasarettiin. Sainkin sitten ambulanssimiehiltä palautetta, että ensi kerralla selvitä osoite niin tulee apu varmemmin perille. Harmi ettei tullut otettua kuvaa siitä haavasta, se nimittäin oli melkoisen iso ja luukin sai hieman aurinkoa.

  2. Oijoi, geokätkentä! Linkkisi kautta löytyi geocaching.com ja sieltä kävi ilmi että kätköjähän on joka puolella – jopa Totin ulkoilureitin varrellakin!

    Nyt alkoi tehdä GPS:ää vielä enemmän mieli.

  3. No kyllä sitä GPS:ää voi silti perustella ihan ambulanssin perille ohjaamisellakin. Kuinka usein olette Totin kanssa ulkoilemassa tuntemattomilla seuduilla tai ajamassa autolla kahden kaupungin väliä ilman varmaa tietoa tarkasta sijainnista? Näin pelastuslaitoksen henkilökuntaan kuuluvana suosittelen kyllä erittäin paljon juuri kesämökkien tarkan sijainnin ja osoitteen tuntemisen. Sitä ollaan nimittäin jokusen kerran ajettu pitkin kylää etsimässä oikeaa osoitetta kun hälyttäjät eivät sitä ole tienneet.

    Ja geokätköily vasta onkin mukavaa puuhaa. Meidän noutajapoikamme ovat olleet aika monella kätköllä jo mukana ja monta mukavaa maastoa ja retkeilypaikkaa olemme löytäneet kätköilyn kautta. Hyvin tehdyt kätköt ovat myös erinomainen tapa tutustua uuteen paikkakuntaan, esim. Hangossa olevat viisi Peetun tekemää kätköä.

    Kyllä GPS on varsin hyödyllinen lelu, jopa sellainen jossa ei ole minkäänlaista karttanäyttöä. Ja meillä sitä ei edes tarvita eksymisen estämiseen ;)

  4. Suosittelen lämpimästi geokätköilyä! Itse olen löytänyt ihan uusia, erikoisia ja mielenkiintoisia paikkoja läheltäkin kotia, kun olen kätköjä etsinyt.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *