Takana kiivas duuniviikko johon on sisältynyt ahkeraa istuskelua junassa, kymmenittäin ja taas kymmenittäin kirjoitettuja ja vastaanotettuja maileja, aivan liian paljon Wordia ja Powerpointtia, palaverisumua sekä heräämisiä sellaiseen aikaan että edes Totti ei vaivautunut nousemaan sohvasta kerjäämään kävelylle. Siispä on aika surffata hetki Pamausta läpi ja katsoa mistä Blogistanissa on puhuttu. Alla sekalaisia havaintoja muuttuen loppua kohti nostalgiatihkuksi.

Ensimmäisenä linkkihavainto blogimaailman ulkopuolelta: Hampton Courtin palatsissa Lontoossa on saatu napattua valokuva kummituksesta.

Arja on ottanut haasteen vastaan ja kaivaa esiin nimiä lukijoiden lapsuuden muistojen kirjoille. Täytyypä alkaa muistella omia lapsuudenkirjoja.

Merten kertoo siitä, miten todellista miehisyyttä mitataan 30-kiloisen karva-ammuksen kanssa. Mies, älä liukastele, hanki Halti. Tottikin suosittelee.

Birdy ja Khilou muistelevat sitä kun he oppivat lukemaan. Minä opin lukemaan (Aku Ankasta tietysti) 3½-vuotiaana. Siitä lähtien olen leuhkinut sillä faktalla kaikille, mutta kukaan ei ole uskonut. Näyttäisin todisteeksi 4-vuotiaana saamaani kirjastokorttia mutta se on hukassa. Ensimmäiset vuodet lainasin Pekka Töpöhäntiä ja satukirjoja yhä uudelleen ja uudelleen. Otavan Iso Fokus sisälsi paljon luettavaa, mutta kulunein oli kuitenkin osa 4, josta löytyi tietoa maapallosta ja planeetoista.

Aikaisin lukemaan oppimisesta ei ollut pelkästään hyötyä. Ekalla luokalla olin todella tylsistynyt muiden vasta opetellessa – ei edes lukemaan vaan tavaamaan! Onneksi sain piirtää aarrekarttoja mustalla ja oranssilla tussillani. Se tavaaminen jäi tosin opettelematta enkä osaa sitä oikein kunnolla vieläkään.

Mitvit ja Kasa-Jussi muistelevat lapsuuden paskoja joululahjoja. Mutta minäpäs muistelen niitä mitkä eivät olleet paskoja.

Yhtenä vuonna sain koottavan B-29 Superfortress -lentokoneen. Se, että kyseessä oli Hiroshiman atomipommittaja ei haitannut menoa yhtään. Kone roikkui huoneeni katossa nuppineulojen ja lankojen varassa. Kävimme hakemassa lahjan äidin kanssa Seinäjoella vanhassa puutalossa olleesta lelukaupasta – olisikohan se voinut olla nimeltään Lelu-aitta?

Toisena vuonna lahjana oli autorata jossa olivat suuret veivillä kiihdytettävät vauhtipyörät ja ne sinkosivat autot kahdeksikon muotoiselle radalle. Laitos piti niin hirmuista meteliä että sen käytölle asetettiin rajoituksia. Metalliset pikkuautot kulkivat tosin erittäin lujaa. Joskus ne sinkoutuivat ulos radalta ja taisipa seinäänkin tulla kuhmu.

Nintendon Fire Attack -elektroniikkapeli sai peukalot kipeiksi pitkän pelirumban jälkeen. DUX:in radiokasettisoitin on meillä edelleen huoneesta toiseen kulkevana reissuradiona. Siihen hankittiin myös kuulokkeet, joista ei kuulunut aluksi kuin toisesta korvasta kunnes isä vaihtoi stereopistokkeen monopistokkeeksi. Tuolla radiolla kuuntelin Radio Luxemburgia yön pimeinä tunteina.

Sinä vuonna kun muutimme uuteen taloomme (joka sattumoisin oli aika paljon samanlainen kuin se jossa asumme nyt), sain metallisen Kotka-kuljetusaluksen Avaruusasema Alfasta.

Ja toki sain kasoittain kirjoja. Kolme etsivää, Seikkailujen saari, Viisikoita, Aku Ankan taskukirjoja, Guinnessin ennätysten kirja. Ja koulutarvikkeita. Uusi kalenteri, magneettipenaali, värikyniä sarjakuvien piirtämistä varten.

Tietysti myös urheiluvälineitä. Sukset olivat ensin Karhut ja sitten Järviset. Lasikuitua toki. Kärjen sai painettua maahan asti eikä suksi katkennut. Porkat olivat Exel. Luistimien merkkiä en muista, mutta oli tärkeää että ne olivat kaksiteräiset (eli terien muoto oli porrastettu).

Aivan liian nopeasti ohi meni se joulu, jolloin sain Vic-20 -tietokoneen. Yhtenä hetkenä olin asentamassa tietokonetta kiinni mustavalkoiseen matkatelevisiooni ja sitten havahduin siihen että olikin jo tapaninpäivä. Se oli hetki, jolloin minusta tuli nörtti. Aika alkoi myös silloin kiitää ohi valtaisaa vauhtia. Mistä tulikin mieleeni, että kello on jo puoli kolme ja minun täytyy mennä nukkumaan. :-)