Sähköstä

YLE24-uutiset raportoi sähkön hintavertailusta:

Selvityksessä pyydettiin tarjoukset keskiverto-omakotitalon kulutukselle, 18 000 kWh:lle vuodessa. Mukana eivät ole siirtohinnat eivätkä verot. Sähkön keskihinnaksi muodostui noin 750 euroa kuukaudessa. (Kursivointi minun)

Luulen että YLE24:n uutistoimittaja viettää huomispäivän aasinhattu päässä kirjoittaen liitutaululle 100 kertaa “kuukausi on eri asia kuin vuosi”. Kuukausista ei nimittäin puhuta vain yhdessä kohdassa, vaan koko jutussa. Katsotaanpa kauanko kestää että tuo korjataan.

On muuten totta että sähkön hinnoissa on valtavia eroja. Meillä tuo huomattiin jo tämän vuoden alussa vaihtaessamme sähköntoimittajaa. Tosin emme mekään välty vuodenvaihteen sähkönhintojen korotukselta. Meillä kuluttajilla ei ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin kiristellä hampaita, vääntää termostaattia pienemmälle ja haaveilla ilmalämpöpumpusta.

Paljonko muuten lyödään vetoa että hinnat eivät tule takaisin alas vaikka Pohjoismaissa koettaisiin vedenpaisumus?

5 thoughts on “Sähköstä

  1. Kyllä meidän porukoilla tuo 750e voisi hyvinkin pitää paikkaansa kuussa, markka-aikana ei ollut ihmeellistä talvella jos tuli 10k:n sähkölaskuja, toki ne taitaa olla kahden/kolmen kuukauden jaksoissa, mutta kuitenkin. Siinä vaiheessa sitä jo ymmärsi että miksi en saakaan kaikkia kivoja härpäkkeitä mitä haluaisin :D

  2. Kuudelta aamulla eivät vielä olleet korjanneet, mutta nyt näyttäisi olevan oikein.

  3. Vesipula on vain keino nostaa sähkön hintaa. Sähkökin on markkinatavaraa siinä missä öljy tai platinakin. Jos vettä tulee ja pohjavesivarannot nousevat, hinta pysyy ennallaan tai nousee jonkin muun syyn takia. “No kun sitä vettä on liikaa että joutuu juoksuttamaan ohi voimaloiden”

  4. Veden puute oli tosiaan tekosyy, näinhän se markkinataloudessa on että niin paljon pyydetään kuin suinkin maksimaalisesti mahdollista on ulosmitata

  5. Ilmalämpöpumppu on kyllä mainio peli. Tähän asti 8.12., olemme pärjäilleet täällä länsirannikolla sen tuottamalla (miellyttävällä) lämmöllä, tyystiin ilman sähköpattereita. Koska se asennettiin heinäkuussa, niin kustannustehokkuudesta en osaa vielä mitään sanoa. Ainoa “negatiivinen” puoli on vastustamaton halu käyttää sitä kesähelteillä ilmastointilaitteena, jolloin kustannushyöty varmasti katoaa ;-).

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *