McPeace ja muuta hampurilaisasiaa

Pizza Hut ja Burger King perustivat ensimmäiset pikaruokalat Irakiin, raportoi SMH. Ja Suomessa ei ole vieläkään Burger Kingiä! Tämä lienee epäreiluuden huipentuma. ;-) Legenda kyllä kertoo, että Tampereella oli 1980-luvun alussa BK keskustorilla, paikassa johon sen poistuttua perustettiin Suomen ensimmäinen McDonald’s.

Toinen legenda kertoo myös McDonald’sin rauhaa luovasta vaikutuksesta: tarinan mukaan maailmanhistoriassa yksikään sellainen valtio, jossa on McDonald’seja ei ole sotinut toisen vastaavanlaisen valtion kanssa (sisällissotia ei lasketa). Damaskokseen on siis nopeasti saatava hampurilaisravintola.

Kovasti mainostettu Big Big Mac on muuten oikein maukas purilainen, kuten Big Macit yleensäkin. Mutta kuinka moni muu on sitä mieltä, että itse asiassa Big Big Mac on sen kokoinen kuin mainokset antavat ymmärtää sen tavallisen Big Macin olevan?

16 thoughts on “McPeace ja muuta hampurilaisasiaa

  1. Keskustorin Burger King oli ihan oikeasti olemassa. Jos en ihan väärin ole käsittänyt, paikkaa johti legendaarinen Aimo Toimi joka sittemmin johti myös paikalla olevaa mäkkäriä. Ja saattaa johtaa edelleen. Olipa kyseinen rasvapallerokeskus helsingin Kaisaniemessäkin.

  2. Omatunto ei anna mahdollisuutta ruokailla MacDonald’sin kaltaisessa yrityksessa tai edes juoda siela Coca Colaa vaikka sokerin terveyshaitoista EI ole mitaan todisteita..

  3. “Suomessa ei ole vieläkään Burger Kingiä! Tämä lienee epäreiluuden huipentuma.”

    Epäreiluuden huipentuma?!? Kaipaatko Suomeen ihan oikeasti lisää hampurilaisravintoloita? ;-)

  4. Toki kaipaan! Burger Kingin rasvalätyt maistuvat hyviltä :-)

    Lisäksi kaipaisin Suomeen myös Kentucky Fried Chickeniä mahdollisimman nopeasti.

    Ja toki tässä vaiheessa täytyy mainostaa myös Tampereen Siperian ostoskeskuksen American Diner -ravintolaa, josta saa sitten “oikeita” hampurilaisia jos pikaruoka ei ihan tunnu siltä oikealta.

    Ja siinä “epäreiluuden huipentuman” perässä oli se smiley ihan vain sen takia sitten että perspektiivi säilyy…

  5. KFC kelpaisi itse asiassa minullekin. American Dinerissa on tullut pistäydyttyä aina silloin tällöin, ja kyllä se pikaruokapaikat voittaa.

    Sorry hymiön pudottamisesta siteerauksen perästä…

  6. Burger King Suomeen, totta tosiaan! Joskus korviini kantautui huhu, että McDonald’s omistaisi Suomessa Burger Kingin oikeudet ja että nimenomaan siksi ravintoloita ei Suomessa ole eikä Suomeen tule.

    Mikäli muistikuvani eivät valehtele, Double Whopper on niin mahdottoman iso ja maukas purilainen, että oksat pois ja kolme kertaa takaisin.

  7. Mulla on sellainen hämärä muistikuva, että Keskustorin Mäkkärin tilalla oli apteekki ennen vanhaan. BK:ta tuskin… Voi ei, nyt mä romutin legendan :-)

  8. Kyllä siinä Burger King oli. Kun kyseinen pikaruokapaikka avattiin, oli se nuorison mielestä niin hienoa, että siellä työskenteleminenkin koettiin niin seksikkääksi ammatiksi, että sinne oli useita satoja työnhakijoita jonottamassa.
    Toista on nämä nykyajan nuoret, jotka eivät tee muuta kuin juovat hassista ja syleskelevät kadulla…

  9. Minäpä olen käynyt syömässä tuolla Suomen ekassa ja vikassa BK:ssa. Big Whopper rules, varsinkin kun niitä sai jenkeissä dollarin kpl.

    Itse inhoan KFC:tä mutta Taco Bell kelpaisi.

  10. Mä allekirjoitan myös tuon Burger King jutun. Whopperit on vaan oikeasti hampurilaisia verrattuna näihin räpellyksiin mitä MacDonalds ja Hesburger tarjoilee. Onneksi kotona voi viritellä omat versiot Whoppereista eikä tarvitse kitistä ;) Ja kaiken takanahan on se avoliekki, joka pistää oikeallaisen flavorin hommaan mukaan…

  11. Minäkin vaari muistan, kuinka Burger King tuli suuren hälyn saattelemana Ensimäisen apteekin (huom. kirjoitusasu) tiloihin. Kauhisteltiin että nyt on Suomen puolueettomuus menetetty ja amerikankapitalismi jyrää meitin.

    Mutta kuka on niin vaari, että muistaa minkäniminen hampurilaispaikka oli aleksanterinkadulla boxin-bingon vieressä joskus 70-luvun loppupuolella? Kävimme siellä muutamia kertoja kekkosvastaisen perheen hiljaisena protestina, mutta tuon tähtilipuilla sisustetun paikan nimi ja historia on painunut unohduksiin.

  12. Muistaakseni Kaisaniemessä oli BK joskus 1980-luvun alkupuolella. Vähän aikaa.

    Siis, Kaisaniemi, Helsinki.

  13. Burger Kingis on oikeesti mailman parhaat ruuat!! ruotisis on lähimmät.. :(

  14. Ei hitto… Kolme kertaa olen syönyt burger Kingissä (Saksassa). Kahden kerran jälkeen olin sitä mieltä, että niiden burgerit on ihan mauttomia. Kolmannenkin kerran piti vielä käydä, nyt en enää mene. en jää kaipaamaan. Mutta KFC sapuskat on hyviä…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *