Aulanko

Hämeenlinnassa sijaitseva Aulangon luonnonsuojelualue on yksi niistä paikoista, jossa käymisestä on tullut meille perinne. Alueen ympäri kulkee rengastie, jonka varrelle voi pysähtyä piknikille, ihailemaan monipuolista kasvistoa tai vaikkapa syöttämään lintuja.

Viime viikolla käydessämme Aulangolla pitkästä aikaa kohtasimme ikävän näyn: myrsky oli kaatanut metsää laajalta alueelta. Tuuli oli repinyt metsän maan tasalle kuin hakkuiden jäljiltä. Metsähallitus kertoo sivuillaan, että myrskyn kaatama alue jätetään sellaisekseen ja sen annetaan metsittyä luonnollisesti. Suuresta tuhosta voikin tulla aikaiseksi jotain mielenkiintoista – alussa rumaa, mutta ajan myötä kaunista.

Aulangon tapaiset “kaupunkimetsät” ovat helppoudessaan houkuttelevia. Niihin on hyvät kulkuyhteydet ja liikkuminen on tehty aloitteleville luonnossa kulkijoillekin helpoksi. Muita käymisen arvoisia kaupunkimetsiä ja -puistoja ovat mm. Kew Gardens ja Hampstead Heath Lontoossa sekä Muir Woods San Franciscon lähellä.


Punapuita Muir Woodsissa


Panoraamakuva punapuusta

One thought on “Aulanko

  1. Kaupunkimetsistä puhuttaessa en soisi unohdettavan ihan kotimaista kamaa olevaa Viikin luonnonsuojelualuetta. Se se juuri “maaseutu Helsingin keskellä” niinkuin HS mainitsi taannoin. Matkaa on 7km linnuntietä Stadin keskustasta. Me maalliset raukat joudumme tosin ottamaan bussin n:o 68.

    Lintuja, eksoottisia puita ja kasveja ym. ym. on runsain mitoin. Paikalliset asukit näkevät kettuja ja jäniksiä päivittäin, muista harvinaisemmista asukkaista puhumattakaan. Punapuita tosin ei ole :)

    #matti-the-viikki-man

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *