Viime lama tuli minulle henkilökohtaisesti kalliiksi. Valmistuin yliopistosta maisteriksi vuonna 1992 eikä työurani tule koskaan tokenemaan siitä notkahduksesta, johon Suomen talous samaan aikaan painui paljolti Esko Ahon, Iiro Viinasen, Sauli Niinistön ja Erkki Liikasen ansiosta. Heidät on ruhtinaallisesti palkittu sittemmin erilaisin viroin ja kunnianosoituksin. En voi hampaita kiristelemättä katsella näiden herrojen omahyväisiä hymyjä vielä tänäkään päivänä.

Mitenkähän viime päivinä on taas tullut jonkinlainen dejà vu poliitikkojemme lausuntoja katsellessa? Rahalaitoksemme ovat huippukunnossa selitysten mukaan, mutta siitä huolimatta Matti Vanhanen on nyt kansainvälisesti luvannut avata suomalaisten veronmaksajien rahoilla avoimen piikin pankeille. Eiköhän jossain ole jo suunnitteilla oikea källien sarja, jolla palkansaajien rahat taas herutetaan ulkomaisille tileille?

Maailmantaloutta kuulemma uhkaa romahdus, jos Maserateilla ajavia pörssimeklarinulikkoja ei riennetä pelastamaan koko maailman toimesta. Entäs vapaan markkinatalouden tärkein doktriini eli vapaa kilpailu: se maksaa joka mokaa. Onko pian taas aika juustohöylätä köyhiltä ja kipeiltä pohjattomiin taskuihin kaikki, mitä irti saadaan, kun toistaitoiset finanssimaailman huippuosaajat ovat myöntäneet holtittomasti luottokelvottomille roskalainoja nostaakseen itse isoja palkkioita toiminnastaan?

Minulta ei kyllä löydy maksuvalmiutta heittää rahoja kankkulan kaivoon eli kädettömien rahalaitosten pelastamiseen, mikä nyt jo ennakkoon Vanhaselle ja Suomen verokarhulle tiedoksi.